Arkisto: Yleinen

Kamppareilla kahden ottelun kotiviikonloppu

02.12.2022 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

 

Mikkelin Kampparit jatkaa Bandyliigaa viikonvaihteessa kahdella kotiottelulla Hänskissä.

Vastaan tulevat Oulun Luistinseura lauantaina ja Helsingin Botnia sunnuntaina.

Kampparikapteeni Kimmo Huotelin odottaa kotiviikonvaihdetta hyvillä mielin.

-Totta kai hyvällä fiiliksellä, kun päästään pelaamaan kotiotteluita ja vielä tilanteessa, jossa kausi on lähtenyt joukkueelta hyvin käyntiin.

Kampparit on viime viikonvaihteen jälkeen Bandyliigan sarjakärjessä.

-Toki ollaan kärjessä, mutta sarja on vasta aivan alussa. Tietenkin tavoite on ollakin kärjessä, sanoo Huotelin.

Huotelin on kuitenkin maltillinen odotuksissa.

-Ison jään tuntumaa on vielä vähän. Vielä haetaan omaa tekemistä.

 

Viikonlopun vastustajat OLS ja Botnia eivät lukeudu Bandyliigan suosikkeihin.

Oululla on kapeanoloinen pelaajarinki. Botnia on nuorentunut, mutta saanut valmennusjohtoon takaisin Esa Määtän Ruotsista.

Kampparit kohtasi syksyn Ruotsin leirillään Botnian. Ottelu päättyi Kampparien voittoon.

Huotelin ei liiemmin spekuloi vastustajilla, vaan tuumii, että molemmat vastustajat ovat hieman arvoituksia.

-Lähdetään voittamaan, mutta myös kehittämään omaa peliämme. Siihen tarvitaan otteluita.

 

Lauantaina kiinnostava seurattava on Kampparien nuoren Iivo Korhosen esiintyminen kotijoukkueen maalilla.

Korhonen, 15, pelaa lauantaina ensimmäisen Bandyliigan ottelunsa. Alkukauden hän on vielä seurannut ottelut penkillä.

Iivo Korhonen on Kamppari-konkari Esko Korhosen poika ja lukeutuu ikäluokkansa huippupelaajiin.

 

Iivo Korhonen, 15, pelaa ensimmäisen Bandyliigaottelunsa lauantaina Kampparien maalilla.

 

Viikonvaihteen otteluiden ajankohdat ovat hieman poikkeavat.

Lauantain OLS-ottelu alkaa jo klo 14.00. Otteluaika on soviteltu tavallista aikaisemmaksi Jukurien kotiottelun vuoksi.

Sunnuntain Botnia-ottelu alkaa klo 15.00 eli hieman tuttua sunnuntaiottelun ajankohtaa myöhemmin.

 

Tervetuloa Hänskiin!

 

Kampparit 50 vuotta – 17.12. julkaistava kuvakirja on tilattavissa

29.11.2022 | Etusivu, Yleinen
Mikkelin Kampparit täyttää joulukuussa 50 vuotta. 
Juhlan kunniaksi julkaistaan upea 48-suvuinen kuvakirja seuran viidennestä vuosikymmenestä.
Tilaa kirja ennakkoon omakustannushintaan 40 euroa.
Kirja julkaistaan 17.12.
Tilaukset:
Eero Tikanoja
puhelin: 0440-347 777
sähköposti: eero.tikanoja@honka.com
Kuvat: Kampparit/arkisto,  Jukka Laitinen

Kampparit isännöi viikonloppuna U17-ikäluokan jääpalloleiriä

27.11.2022 | Juniorit, Yleinen

Mikkelin Kampparit isännöi viikonloppuna U17-ikäluokan (2006 syntyneet ja nuoremmat) jääpalloleiriä Mikkelissä.

 

Martti Lousti (takarivi vas.) ja Tommi Paajanen (oikealla) kokoamansa tarkkailuryhmän kanssa.

 

Kamppareiden U17-joukkueen lisäksi mukana oli kaksi muista seuroista koottua keräilyjoukkuetta. Joukkueet harjoittelivat kahdesti ja kohtasivat toisensa kahteen kertaan.

Olosuhteet olivat viikonloppna loistavat ja kentällä nähtiin vauhdikasta juniorijääpalloilua. Kampparit oli lauantaina selkeästi vahvin joukkue ja voitti molemmat ottelunsa selvin numeroin. Sunnuntain peleissä voimasuhteet muuttuivat ja tuloksena oli tappio ja voitto.

Tapahtuma oli kaikkinensa onnistunut ja hyvä katsaus siihen missä ikäluokan kärki menee. U17-ikäluokan maajoukkuevalmentajat Tommi Paajanen ja Martti Lousti tekivät viikonlopun aikana omia merkintöjään tulevia maajoukkuevalintoja varten.

 

Teksti: Tero Kumela, kuva: Ville Kulmala

 

Kampparit kuittasi kolme pinnaa viikonvaihteessa

Hyvä eka jakso toi pisteen Porista vaikeasta Narukerä-vierasottelusta

 

Kampparien edustusjoukkue teki viikonvaihteen Bandyliigan vierasotteluissa hyvän saldon.

Ensin kaatui lauantaina HIFK ja sunnuntaina joukkue riisti pisteen Narukerältä pelaamalla tasapelin 3-3 (1-3) Porissa.

Viikonvaihde tietää sitä, että Kampparit on tällä hetkellä Bandyliigan sarjataulukon kärjessä.

-No toki ollaan kärjessä, mutta ei siitä saa liikaa johtopäätöksiä vetää, rauhoittelee Kampparien päävalmentaja Olli Manninen.

Manninen on kuitenkin varsin tyytyväinen viikonvaihteen otteluihin.

-Ilman muuta pitää olla tyytyväinen. Kolme pistettä viikonvaihteesta ei ole huono tulos, kun katsoo, että vastassa vierasotteluissa olivat HIFK ja Narukerä. Niitä joukkueita vastaan tulee monelle vaikeaa, sanoo Manninen.

Kamppareilla oli sunnuntaina kaikki saumat voittoonkin, mutta ottelu jakautui kahtia.

Ensimmäinen jakso oli Kamppareiden hallintaa, josta kertoo taukotuloskin, mutta toinen jaksoi puolestaan kääntyi Porille.

-Ensimmäistä jaksoa me veimme täysin. Se oli hyvää tekemistä ja pelasimme kauden parasta peliä. Pallo liikkui ja puolustettiin hyvin. Meillä oli läjäpäin hyviä maalintekotilanteita.

Toisen jakson luonnetta kamppariryhmän piti analysoida tarkkaan ottelun jälkeen.

-Pori tuli toiselle jaksolle selvästi sisuuntuneena, emmekä oikein kyenneet vastaamaan. Sitten tuli jäähyjä sotkemaan kuvioita ja hieman rohkeuskin saattoi pettää.

Manninen kehuu omaa ryhmäänsä, mutta antaa tunnustuksen myös Narukerälle.

-Narukerä on vahva joukkue, joka on ollut koossa ilman menetyksiä. Kun tietää, että Narukerä kuuluu sarjan suosikkeihin, ei tulos ole meiltä ollenkaan huono.

Narukerä meni ensi jaksolla maalin johtoon, mutta Kampparit tasoitti 18. minuutilla Valtteri Hauskan kulmalyönnillä. Kulman antoi Severi Noponen.

Rasmus Kettunen teki mustien toisen osuman Aki Mannisen syötöstä, ja Kimmo Huotelin kulmurista kolmannen. Kulman tarjoili Aki Manninen.

Olli Manninen kiitteli erikoistilanteita. Kaksi maalia kulmureista on hyvä tulos. Narukerä kiri Mikkelin johdon kiinni lopullisesti hieman ennen päätösvihellystä.

 

Kampparit onnistui sunnuntaina erikoistilanteissa. Kulmalyönneistä tuli kaksi maalia

 

Rasmus Kettunen jatkaa hyviä otteitaan. Kettunen teki Kampparien toisen maalin Porissa.

 

Kampparit jatkaa Bandyliigaa joulukuun alussa, kun kotikentälle Hänskiin lauantain ja sunnuntain otteluihin saapuvat OLS ja Botnia.

Manninen ei vielä spekuloi tulevaa viikonvaihdetta.

-Pitää ensin pureksia rauhassa nämä kaksi vierasottelua ja katsoa pelaajien terveystilanne.

-Voittamaan tietysti lähdetään. Toivottavasti päästään suunnitellusti harjoittelemaan isolle kentälle, sanoo Manninen.

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen. FB-kuva: Kampparit/arkisto

 

.

Kampparit haki pisteet Helsingistä

HIFK – Kampparit 1-8 (0-3)

 

Kampparit haki pisteet IFK:lta hyvällä joukkuepelillä

 

Kampparit aloitti vieraspeliviikonlopun Helsingissä IFK:n vieraana. Peli oli alusta lähtien vahvasti Mustan hallinnassa, eikä helsinkiläiset päässeet juurikaan tekopaikoille. Ensimmäisellä jaksolla Kampparit osui kolmasti, Topi Saukkosen, Janne Hauskan ja Karo Liimataisen osumilla.

 

”Eka jakso oli meiltä ihan hyvä ja toisella jaksolla parannettiin selvästi” sanoi Kampparivalmentaja Alpo Kaartinen pelin jälkeen.

 

Toisella jaksolla Kampparit takoi maaleja tasaiseen tahtiin, eikä IFK päässyt Aku Ojasen ainokaista lukuun ottamatta juurikaan maalipaikoille. Rasmus Kettunen, Santeri Laitinen ja Tomi Hauska tekivät maalin mieheen. Ainoa kahden osuman mies oli tänään pirteästi pelannut ”EH”, Elmeri Hämäläinen. Voittonumerot Kamppareille 1-8.

Alpo Kaartinen: ” Hyvä peli meiltä kaiken kaikkiaan. Onnistuttiin laajalla rintamalla. Huomenna kuitenkin pitää vielä napsu parantaa, kun jatketaan Narukerän vieraana Porissa”

 

Kampparit siirtyy Helsingistä Poriin yöksi ja jatkaa pisteiden jahtia kello 13.00 alkavassa kamppailussa.

 

Teksti: Lauri Tikanoja, kuvat: arkisto/Jukka Laitinen