Arkisto: Juniorit

Kampparit P15 haki rutiinivoiton Varkaudesta

11.02.2017 | Juniorit

11.2.2017 WP-35 - Kampparit P15 0-17 (0-10)

Lauantaina 11. helmikuuta Varkaudessa pelattu jääpallon P15 SM-alkusarjan ottelu WP-35 – Kampparit päättyi odotetusti mikkeliläisten voittoon. Tasoero oli selvä, ja Kampparit P15 kuritti varkautelaisia peräti 17 maalilla jättäen kotijoukkueen tylysti nollille.

Pelin ennakkoasetelmat olivat haastavat, sillä kotijoukkueen hitaampi pelitempo oli tiedossa, ja Kamppareiden valmentajat olivatkin muistuttaneet pelaajia siitä, että oma vauhti tulee pitää pelissä. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla Kampparit kuitenkin sortui varkautelaisten hitaampitempoisempaan peliin mukaan, mikä teki omasta joukkuepelistä takkuista, vaikka se ei tulostaululla näkynytkään. Tauolle mentiin lukemissa 0-10.

Toisella puoliajalla Kampparit pääsi paremmin kiinni omaan syöttöpeliin, jonka seurauksena nähtiinkin muutama hieno maali. Koko ottelu näytti jälleen kerran Kamppareiden laajan pelaajamateriaalin, vaikka maalit kirjautuivatkin vain neljälle pelaajalle. Hienoja pelisuorituksia ja kovaa työntekoa nähtiin useilta pelaajilta. Kamppareiden peli ei ole yhden tai kahden pelaajan varassa.

– Eipä tästä pelistä nyt paljon muuta jäänyt käteen kuin rutiinivoitto, mutta voittohan täältä ensisijaisesti haettiinkin. Vaikka lukemat olivat selvät, hukkasivat pojat kuitenkin paljon hyviä maalipaikkoja. Tämä olisi ollut meille hyvä mahdollisuus treenata liikkuvaa ja syöttelevää joukkuepeliä tiukempia lopputurnauksen pelejä varten, mutta sitä ei nyt oikein hyödynnetty. Erityisesti keskialueelle pitää saada enemmän syöttelyä ja liikettä, kertoi Kamppareiden valmentaja Lasse Pulkkinen pelin jälkeen.

Muutamista hyvistäkin WP-35:n yrityksistä huolimatta Kamppareiden maalivahdit Nestori Tuhkanen ja Lasse Korhonen olivat koko pelin ajan lähes toimettomina ja saivat keskittyä lähinnä pysymään lämpimänä aurinkoisessa, mutta kirpakassa pakkassäässä.

Kamppareiden maalit tekivät Eetu Pulkkinen, Karo Liimatainen, Aki Manninen ja Topi Saukkonen.

WP-35 – Kampparit P15     0-17 (0-10)

Kampparit P15 pelaa sunnuntaina 12.2. kauden viimeisen SM-alkusarjan vieraspelinsä Lappeenrannassa Veiterää vastaan.

Teksti ja kuva: Mari Ukkonen

Lauantaina Hänskissä P11 SM-osaturnaus

10.02.2017 | Juniorit

Lauantaina kannattaa poiketa Hänskissä!

Kello 9.30-16.45 pelataan Hänskissä P11-poikien (toki mukana myös tyttöjä!) SM-osaturnaus, CARLSON-TURNAUS, jossa toisistaan mittaa ottaa 8 taitavaa junnubandyjoukkuetta. Kahden Kampparijoukkueen lisäksi kaksi joukkuetta tulee Jyväskylästä (JPS) sekä yhdet joukkueet Helsingistä (HIFK), Porvoosta (Akilles), Lappeenrannasta (Veiterä) ja Imatralta (PaSa-Bandy).

Lauantain turnaus on Kamppareiden osalta viimeinen SM-osaturnaus matkalla Haaparannassa 3.-5.3. pelattavaan SM-lopputurnaukseen.

Bandyväelle hyvinkin tuttuja sukunimiä suorastaan vilisee pelaajaluetteloissa; Huotelin, Kumela, Korhonen, Kokko, Laakkonen, Mutikainen, Rautiainen, Puhakainen jne… Tervetuloa kannustamaan tulevaisuuden tähtiä!

Kampparikioski ja makkaranmyynti palvelevat koko päivän.

Lisäksi turnausisäntä Carlson-tavaratalon POP-UP MYYNTIPISTE palvelee Hänskissä klo 10-15. Luvassa hyviä tarjouksia: Bandyluistimia poistohintaan, suojavarusteet -50% normaalihinnasta ja paljon, paljon muuta!

TERVETULOA!

 

 

Kampparit P15 pelaa viikonloppuna Varkaudessa ja Lappeenrannassa

09.02.2017 | Juniorit

Kampparit pelaa jääpallon P15 SM-alkusarjan viimeiset vieraspelinsä viikonloppuna. Lauantaina Kampparit matkaa Varkauteen WP-35:n vieraaksi ja sunnuntaina Lappeenrantaan, jossa on odotettavissa viikonlopun peleistä tiukempi, kun vastaan asettuu Veiterä.

P15 SM-sarjan itälohkoa johtaa Jyväskylän Seudun Palloseura (JPS) ja Kampparit on tasapisteillä toisena. Lauantaina Jyväskylässä JPS:ää vastaan pelaava Veiterä on lohkossa kolmantena. Kamppareiden lauantain peli alkaa kello 12 ja sunnuntain kello 10.

Kampparit lähtee viikonlopun molempiin peleihin iskukykyisellä joukkueella ja jatkaa siitä mihin viimeksi Oulussa Oulun Luistinseuraa vastaan (OLS) jäi.

– Kun lopputurnaukseen on enää aikaa kolme viikkoa, ovat viikonlopun pelit meille hieno mahdollisuus treenata omaa peliä ja panostaa hyvään joukkuepelaamiseen. Jatketaan siis OLS-pelin opein syöttelevää ja liikkuvaa peliä, kertoo joukkueen valmentaja Lasse Pulkkinen viikonlopun suunnitelmista.

Kampparit P15 pelaa kauden viimeisen SM-sarjan kotiottelunsa helmikuun viimeisenä viikonloppuna, kun WP-35 saapuu Mikkeliin. Ottelu pelataan aiemmista tiedoista poiketen vasta sunnuntaina 26. helmikuuta. P15 SM-lopputurnaus pelataan Oulussa 3.-5.3.2017.

Teksti: Mari Ukkonen

Kampparit P15 – tappio ja voitto viikonlopun saldona

30.01.2017 | Juniorit

Kampparit P15 pelasi viikonloppuna kaksi sarjapeliä vieraissa. Viikonlopun saldoksi tuli kauden ensimmäinen tappio Jyväskylän Seudun Palloseuran (JPS) kukistaessa Kampparit 10-5 sekä selvä voitto Oulun Luistinseurasta (OLS) 0-16. Molemmat vieraspelit pelattiin ihanteellisessa olosuhteissa lämpömittarin näyttäessä muutamaa pakkasasetetta.

Kampparit lähti viikonlopun peleihin haastavassa tilanteessa, sillä normaalikokoonpanosta (19 pelaajaa) puuttui sairastelun ja muiden esteiden vuoksi peräti 9 pelaajaa. Onneksi P15 pelaajavajetta paikkaamaan saatiin kuitenkin 04-ikäluokasta Leevi Attenberg, joka pelasikin hienosti usealla eri paikalla.

Jyväskylässä pelatun JPS – Kampparit pelin ensimmäisellä puoliajalla Kampparit pelasi yhtenäisesti ja koko kauden parasta joukkuepeliään, ja se näkyi myös tulostaululla – tauolle mentiin Kamppareiden johtaessa 4-2. Hieman paremmalla onnella johtolukemat olisivat voineet olla suuremmatkin puoliajalle lähdettäessä. Toisella puoliajalla osat vaihtuivat JPS:n pelatessa vuorostaan yhtenäisesti joukkueena ja saaden Kampparien virheistä muutaman helpon maalin heti erän alkuun. Kampparit puolestaan epäonnistui muutamassa hyvässä maalipaikassa ja peli alkoikin pian kääntyä kotijoukkeelle. JPS voitti lopulta toisen puoliajan 8-1 ja koko ottelun 10-5. Tappio oli Kamppareille kauden ensimmäinen.

– Ensimmäinen puoliaika oli meidän tämän kauden paras ja toinen puolestaan heikoin. Poikien selkäranka taipui parista takaiskumaalista vähän liian helposti. Se on selvää, että väsymys alkoi painamaan vain yhdellä vaihtomiehellä pelannutta joukkuettamme ja jalat alkoivat hyytymään toisella puolikkaalla. JPS pelasi parhaalla kokoonpanollaan ja himoitsi Kamppareiden ”päänahkaa”, joten harmi kun meidän poikia puuttui näin paljon tästä pelistä. Pelit Jipsiä vastaan ovat olleet aina tiukkoja ja hyvätasoisia. Tällaisia kovia pelejä ei tule ikinä liikaa. Nyt oli kuitenkin epäonnea matkassa, tuumi Kamppareiden valmentaja Lasse Pulkkinen.

Kamppareiden maalit tekivät Aki Manninen, Karo Liimatainen ja Eetu Pulkkinen.

Hyvällä joukkuepelillä selvä voitto Oulussa

Sunnuntaina Oulussa pelattu OLS – Kampparit peli oli lauantaihin verrattua aivan toisen näköistä ja edellisen päivän tappio oli selvästikin unohdettu. Kamppareiden syöttöpeli oli todella hyvää ja joukkue hallitsi peliä alusta loppuun. Loppulukemat 0-16 kertovat, että voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä. Kampparit pelasi iloista jääpalloa ja pallo liikkui pelaajalta toiselle koko joukkueen pelatessa yhtenäisesti.

– Valmennus painotti tänään hyvää syöttöpeliä ja liikkeen lisäämistä. Eilinen ottelu piti vain unohtaa ja pelata hyvä peli, ja siinä onnistuttiin. Tehtiin hienoista syöttökombinaatioista upeita maaleja, vaikka ei vastustaja toki niin vahva ollut kuin eilen Jyväskylässä. Valmentajan silmää miellytti, että valmentajien ohjeistus syöttöpelistä ja liikkeen lisäämisestä toteutui. Pelattiin tosi hyvin joukkueena, valmentaja Lasse Pulkkinen iloitsi.

Kamppareiden maalintekijät olivat Eetu Pulkkinen, Aki Manninen, Karo Liimatainen, Ville Kuitunen, Marcus Ukkonen ja Aapo Pulkkinen.

Kampparit P15:lla on vielä kolme alkusarjan peliä pelaamatta. Lauantaina 11.2. Kampparit matkaa Varkauteen WP-35:n vieraaksi ja sunnuntaina 12.2. vastaan asettuu Veiterä Lappeenrannassa. Kauden viimeinen kotipeli pelataan sunnuntaina 26.2. (klo 12) kun WP-35 saapuu Mikkeliin. P15 SM-lopputurnaus pelataan Oulussa 3.-5.3.2017.

 

28.1.2017    JPS – Kampparit P15   10-5 (2-4)
29.1.2017   OLS – Kampparit P15   0-16 (0-9)

Teksti: Mari Ukkonen

P17 Kampparit jatkoi voitolla Oulussa

29.01.2017 | Juniorit

Kampparit lähtivät haastavasta tilanteesta päivän otteluun. Muutamalla pelaajalla oli pieniä loukkaantumisia sekä osa pojista oli muiden lajien parissa.  Ottelu pelattiin hienoissa olosuhteissa Raksilan hyväkuntoisella jäällä. Kampparit piti palloa ja Ols keskittyi lähinnä puolustamiseen jopa rajuillakin otteilla, onneksi selvittiin ilman vakavampia loukkaantumisia. Näin maajoukkueisiin valitut pojat pääsevät edustamaan Suomea tulevalla viikolla ehjänä. Kampparit ratkaisi pelin ensimmäisellä jaksolla, vahvempi lajitaito ja pallollinen pelaaminen takasivat 0-6 johdon. Toinen jakso oli lähinnä pelailua ja voittajasta ei jäänyt epäselvää missään vaiheessa. Ottelun lopputulos 3 – 10 (0-6). Valmennuksen mieltä lämmitti koko joukkueen hyvä peli-ilme. Parannettavaa jäi lähinnä syöttöjen ajoituksissa ja terävyys maalipaikoissa.

Kamppareiden maalintekijät: Ville Särkkä 3, Vili Korhonen 2, Eetu Pulkkinen 2, Esu Rytkönen 1, Ville Hokkanen 1, Karo Liimatainen 1