Arkisto: Juniorit

U21-nuorille SM-kultaa!

Kampparien 21-ryhmä kaatoi Jyväskylän Hänskin illassa

 

Jääpallon Nuorten Bandyliigan mestarit Mikkelin Kampparit 2023.

Kampparien 21-vuotiaiden joukkue kuittasi nuorten Bandyliigan Suomen mestaruuden keskiviikkona Mikkelissä.

Nuoret voittivat kotikentän finaaliottelussa Jyväskylän Seudun Palloseuran 4-1 (1-0). Joukkue ei hävinnyt kauden aikana yhtään ottelua.

Nuorten SM-kulta oli jatkoa Kampparien juniorimenestykselle. Ennen keskiviikon ottelua SM-kultamitalinsa ottivat myös U16- ja U18-juniorit.

Keskiviikkona Hänskissä nuoret joutuivat tekemään tosissaan töitä tuulisessa pakkaskelissä. JPS ahdisteli Kamppari-ryhmää, mutta nuorten valmentaja Lasse Pulkkinen luotti omiinsa.

-Tiesimme, että JPS on vahva ja tulee vauhdilla, mutta maltilla ja hyvällä puolustuspelillä pidimme vastustajan kurissa, analysoi Pulkkinen.

Ratkaisevaa oli myös Kampparien erikoistilanteiden onnistuminen.

Kampparit iski neljästä maalistaan kulmalyönneistä kolme.

Ensi jaksolla Kampparit ajoi hyvin päätyyn leveillä hyökkäyksillä, mutta maaleja tai kulmureita ei kuitenkaan saatu aikaan. Kun toisella jaksolla päädyistä irtosi kulmureita, syntyivät myös maalit.

Taukojohdon 1-0 teki 20. minuutilla Aapo Pulkkinen siistillä kaukolaukauksella. Syötön antoi Elmeri Hämäläinen, joka puolestaan toisella jaksolla 52. minuutilla suuppasi kulmurin sisään.

Kampparien kolmannen teki Simo Huotelin kulmurista ja neljännen Aapo Pulkkinen samoin kulmasta. Kulmat tarjoili Joonatan Hämäläinen.

-Erikoistilanteet olivat tärkeitä, myönsi Pulkkinen ottelun jälkeen, kun Hänskin jäällä ripustettiin mitaleja kaulaan.

 

Mestarit ja mestaruuspokaali

Pulkkinen ennakoi tasaista ottelua.

-Puolustuspelimme oli kärsivällistä. Se piti JPS:n aisoissa.

-JPS oli hetken niskan päällä varsinkin 2-1-tilanteessa, kun passivoiduttiin. Peli kuitenkin vapautui, kun saimme tuohon hetkeen kulmurimaalin.

Molempien joukkueiden nimilista vilisee Bandyliigan edustustason pelaajia.

Kampparien edustusjoukkueen ringissä on 11 pelaajaa, joilla oli paikkansa keskiviikon nuorten finaalissa. Joukkueesta tosin keskiviikkona puuttuivat Topi Saukkonen ja Karo Liimatainen sekä Jaakko Järvinen kolhujen ja sairastelujen vuoksi.

-Kolmikko oli nyt poissa, mutta muut paikkasivat. Meillä on sen verran leveä rintama, tuumi Pulkkinen.

JPS:n ryhmässä pelasi keskiviikkona puolisen tusinaa Bandyliigan nimeä, eturintamassa muun muassa Tuukka Ässämäki.

Kampparit, nuoret U21:

Kalle Tapio, Topi Montonen, Vili Varis, Elmeri Hämäläinen, Leevi Attenberg, Aapo Pulkkinen, Simo Huotelin, Aatu Hakkarainen, Iivo Korhonen (mv), Lasse Korhonen (mv), Touko Tähtinen. Aki Manninen, Joonatan Hämäläinen, Veeti Pulkkinen, Niko Kauppinen, Topi Saukkonen, Karo Liimatainen, Jaakko Järvinen, Jere Immonen, Paavo Tapio, Viljami Kumela.

Valmentaja Lasse Pulkkinen, huoltaja Mika Ukkonen

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen

Tunnusta väriä – Kampparipipot ja -kaulahuivit myynnissä!

Kysytyt Kampparituotteet on myynnissä!

 

 

Pipot ja kaulahuivit löydät HÄNSKIN Kampparikioskista tällä viikolla iltaisin;

KESKIVIIKKONA 8.3. (Nuorten Bandyliigafinaali klo 19.00) klo 18-21 välisenä aikana.

PERJANTAINA 10.3. klo 17-19 välisenä aikana.

 

PIPO 15€, KAULAHUIVI 15€.

 

Myynnissä nyt myös Kamppareiden 50-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu upea kuvakirja                                      ”Menestyksen Vuosikymmen”

 

Kirjan hinta 40€.

 

Tuotteet myynnissä myös finaalin fanibussissa/-busseissa!

 

Fanibusseista sekä finaalin pääsylipuista

05.03.2023 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

FANIBUSSIT PORIIN Lauantaina 11.3.

 

Kampparit järjestää tarvittavan määrän fanibusseja Porissa pelattavaan Bandyfinaaliin!

Finaaliottelu Narukerä-Kampparit alkaa kello 19.30.  Bussi/bussit starttaa klo 12.30 Mikkelin torin laidalta Lääninhallituksen vastapäätä.

Paluu Mikkeliin varhain sunnuntaina aamuyöllä.

Bussimatkan hinta on 60€ / eläkeläiset, opiskelijat ja lapset alle 16v. 40€

Sitovat ilmoittautumiset KESKIVIIKKOON 8.3. klo 20.00 mennessä viestillä Tero Hurrille 044 999 1510.

Toimi nopeasti!

 

PÄÄSYLIPUT OTTELUUN

 

Ottelun järjestäjät Jääpalloliitto ja Narukerä varaavat Mikkelistä lähteville pääsyliput otteluun, kun toimit ajoissa. Ottelu tulee suurella todennäköisyydellä olemaan loppuunmyyty. Varaamalla lippusi Kampparikiintiössä, varmistat pääsysi tapahtumaan.

Olet lähdössä sitten omalla kyydilläsi tai fanibussin kyydillä, VARAA PAIKKASI TIISTAIHIN 7.3. klo 15.00 mennessä: Tero Hurri 044 999 1510 (viestillä)

Pääsylippu, aikuiset, 20 €

Pääsylippu lapset (6-12v) 10€

Varaus on sitova, mutta kukin lunastaa oman, varatun pääsylippunsa portilta otteluun saapumisen yhteydessä!

 

Kampparit U18 on Suomen Mestari!

04.03.2023 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

Mikkeliläisryhmä kaatoi Helsingin yhdistetyn joukkueen kotikentällä Hänskissä lauantaina

 

U18-nuorten SM-finaali, Kampparit-Helsinki YJ 4-2 (3-0)

 

Kamppari-ryhmä voitti lauantain loppuottelussa Mikkelissä kotikentällä Hänskissä Helsingin yhdistetyn joukkueen 4-2 (3-0).

-Tiukka ottelu oli ja sellaista odotinkin. Vastustaja oli itse asiassa hienoinen ennakkosuosikki, mutta me voitimme, tuumi valmentaja Tero Kumela.

Kampparien U18-joukkue jatkoi voitollaan erikoista sarjaa: joukkue ei ole hävinnyt koko kauden aikana yhtään ottelua.

Sama koskee muuten Kampparien U16-ryhmääkin.

Mestaruuden voittanut U18-joukkue on varsin nuori, sillä sen runko muodostuu U16-joukkueesta. Ensi kaudelle U18-ryhmästä kasvaa ulos vain kaksi pelaajaa.

Lauantain illassa pelattu loppuottelu oli Kampparien hallussa, mutta Helsingin joukkue antoi hyvän vastuksen.

Ensimmäinen jakso oli Kampparien hallintaa. Joukkue meni taukojohtoon ja vaikka Helsinki painosti vahvasti toisella jaksolla, Kampparien johto säilyi.

Joukkueella oli jopa varaa hukata viimeisellä minuutilla tuomittu rankkari. Kampparien edustusjoukkueessakin pelaava Simo Huotelin tällasi rankin tolppaan. Siinä vaiheessa ottelu jo ratkennut.

Ensi jaksolla Kampparien maaleista vastasi yksi pelaaja, Viljami Kumela, joka viimeisteli hattutempun. Maaleista kaksi syntyi kulmalyönneistä.

Toisella jaksolla kesken Helsingin painostuksen Jere Immonen ja Oskari Kokko puhkoivat vastustajan puolustuksen. Immonen tarjoili ja Kokko maalasi Kampparien neljännen maalin.

Helsingin joukkue pelasi HiFK:n paidassa. Joukkue oli koottu HiFK:n, Botnia ja Vestan nuorista.

-Helsingin yhdistetty oli vakavasti otettava vastustaja. Joukkueella on hyvää luisteluvoimaa, mutta ottelun ratkaisi se, että me teimme maalit, sanoo Tero Kumela.

 

Kampparien maalilla Iivo Korhonen pelasi hyvän ottelun. Lauantain illassa Hänskin jäällä Korhonen ulkoilutti mestaruuspyttyä.

 

 

 

Kampparit U18:

Kalle Tapio, Kasperi Kumela, Viljami Kumela, Topi Montonen, Roope Ravolainen, Paavo Tapio, Simo Huotelin, Aatu Hakkarainen, Eetu Tiimonen, Iivo Korhonen, Elias Tikanoja, Touko Tähtinen, Jere Immonen, Veeti Herranen, Paavo Hatakka, Joonatan Hämäläinen, Oskari Kokko ja Ville Kuitunen.

 

Valmennus: Tero Kumela, Joonas Immonen, Heikki Tähtinen, Mikko Pulkkinen, joukkueenjohto Lauri Tikanoja ja Minna Tapio, huolto: Jarkko Tapio

 

 

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat Mia Herranen ja JA

Kampparit ansaitusti FINAALIIN!!!

Bandyliiga 4. välieräottelu VEITERÄ-KAMPPARIT 3-6 (1-3)

 

Kamppareille komea voitto Veiterästä – Finaali kutsuu!

 

 

Kampparit oli vahvempi ja tehokkaampi neljännessäkin välieräottelussa ja käytti ensimmäisen mahdollisuutensa sarjan katkaisuun.

 

Ottelu alkoi Mustien salamamaalilla Tuomas Liukkosen viedessä omansa johtoon ennen kuin peliajan ensimmäinen minuutti ehti täyttyä. Muutamaa minuuttia myöhemmin ottelun sankari, kolmen maalin mies Topi Saukkonen vei Kampparit kahden maalin johtoon Tumppu Liukkosen syötöstä.

Veiterän Tuomas Antikainen kavensi pelin 1-2:een pian tämän jälkeen ja Veiterällä oli hyvä jaksonsa. Se loi paikkoja, mutta tehot jäi piippuun Kamppareiden puolustuksen pitäessä hyvin.

Puolen tunnin kohdalla Topi Saukkonen tälläsi kulmasta 1-3:een, joka jäi taukonumeroiksi.

 

Toista jaksoa väännettiin noin vartti, kunnes Rasmus Kettunen käytännössä ratkaisi ottelu kahdella maalillaan. Taululla komeili reilun tunnin kohdalla jo vakuuttavat 1-5-numerot. Aikalisän ottanut Veiterä muutti peliään, ja onnistui jäähyilyn lisäksi kaventamaan kahdesti (67. ja 82. min) kunnes Topi Saukkonen iski lopullisen niitin Kampparivoitolle kulmalyönnistä.

 

Topi Saukkonen iski komean hattutempun tärkeään paikkaan.

 

Voitto ja FINAALIPAIKKA Kamppareille!

 

Kamppariluotsi Olli Manninen oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies

 

– Tuntuu kyllä todella hyvältä! Meidän peli saatiin kauden parhaaseen kuosiinsa tärkeällä hetkellä. Tällaisessa pitkässä sarjassa parempi voittaa ja niin mielestäni kävi nytkin. Oltiin tänään valmiita katkaisemaan sarja ja onnistuttiin siinä hienosti.

– Meidän joukkue on hieno koostumus, upea kokenut kaarti ja varsin ratkaisevissa rooleissa peräti 7 juniori-ikäistä pelimiestä jotka ovat saaneet kasvaa ja kehittyä upeassa ympäristössä kokeneiden pelimiesten mukana.

– Saadaan viettää viikonloppu huilaten perheiden parissa ja aloitella sen jälkeen valmistautuminen Porissa ensi lauantaina pelattavaan finaaliin.

– Päivän peliin Veiterä lähti vähän kuin meidän aseilla – puolustuksen kautta, muuttaen peliään selvästi passiivisemmaksi. Hienosti pystyttiin löytämään aseet ja viemään tärkeä peli!

 

Onnittelut upeasta suorituksesta Ola ja Joukkue!

 

Sekä ottelujärjestäjän palkintoraati. että Kamppareiden joukkue valitsi ottelun parhaana pelaajana Topi Saukkosen

 

BANDYLIIGAN FINAALI PELATAAN PORISSA LAUANTAINA 11.3.- NARUKERÄ-KAMPPARIT

 

KAMPPARIT JÄRJESTÄÄ ENSI VIIKON LAUANTAINA PELATTAVAAN FINAALIIN TARVITTAVAN MÄÄRÄN FANIBUSSEJA – SEURAA ILMOITTELUA!

 

Teksti: Lauri Tikanoja, kuvat: Jukka Laitinen