Arkisto: Juniorit

P21 Kampparit Palasi Voittokantaan

01.02.2018 | Juniorit

Mikkelissä keskiviikko iltana väännetty nuorten bandyliigan ottelu Kampparit – Wp-35 päättyi isäntien niukkaan 4-3(2-2) voittoon.

Ensimmäinen jakso pelattiin hyvinkin tasaisesti kummankin joukkuuen lopulta osuessa kahdesti verkonperukoille. Vieraat hakivat pitkillä pystysyötöillä ja flipeillä palloa isäntien puolustuksen taakse ja onnistuivat tässä hyvin, mutta maalissa läpi ottelun hyviä torjuntoja napsinut Jere Korhonen piti lukemat kurissa. Kampparit piti palloa enemmän ja rakenteli välillä oivilla syöttökombinaatioilla hyviä tilanteita Wp:n maalille.

Toinen jakso ehti vanheta 4-minuuttia kun vieraitten Kristian Paukkonen syötti Sakke Herrasen pelin hienoimmalla syötöllä maalintekoon. Sisuuntunut Kampparit kuitenkin otti taas pallonhallinnan itselleen ja Kalle Lempinen tasoitti ottelun hienolla yksilösuorituksella! Wp sai rangaistuslyönnin kun ottelua oli pelattu 67-minuuttia ja Korhonen nappasi Paukkosen lyönnin kiinni. Vartti ennen pelin loppua Wp vyöryi usealla pelaajalla kohti Kampparien maalia ja tilanteen käytti hyväkseen maalivahti Korhonen, joka antoi heittokäden puhua, heitti Lempisen maalintekoon ja voittolukemat kirjattiin tasaisen loppuväännön jälkeen isännille 4-3 lukemin!

Lempinen (3), Severi Noponen (1)

Elintärkeät pisteet jatkopaikan kannalta. Kampparit nousivat sarjataulukossa neljänneksi, kun runkosarjaa on jäljellä 2-ottelua. Lauantaina pelit jatkuvat Hänskissä kun vastaan luistelee Porvoon Akilles kello 18:30!

Teksti: Topi Rytkönen

 

Kaupunki palkitsi menestyneitä urheilijoita

01.02.2018 | Juniorit, Yleinen

Mikkelin kaupunki palkitsi menestyneitä mikkeliläisurheilijoita vuoden 2017 hyvistä suorituksista. Palkittujen joukossa oli kaksi kampparijoukkuetta ja kolme kampparipelaajaa.

Mikkelin kaupunki palkitsee vuosittain menestyneitä ja lupaavia mikkeliläisurheilijoita hyvistä suorituksista. Huomionosoitukset myöntää Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta liikunta- ja nuorisopalveluiden esityksestä.

Juniorisarjoissa palkitsemiskriteeriksi nousi huomattavan kansallisen menestyksen lisäksi kansainvälinen kilpailuedustus (PM-, EM-, MM- tai muu huomattava kansainvälinen edustus) tai valinta merkittäviin kansainvälisiin kilpailuihin.

Kampparijuniorien viime kauden menestys palkittiin

Kampparit P15 (musta) ja P17 joukkueet palkittiin 500 euron tunnustuspalkinnolla viime kauden Suomen mestaruuksien johdosta. Molemmissa joukkueissa on myös useita maajoukkuepelaajia. P15 joukkuetta oli edustamassa valmentaja Lasse Pulkkinen sekä kapteenisto Aki Manninen, Marcus Ukkonen ja Aapo Pulkkinen. P17 joukkuetta tilaisuudessa edustivat valmentaja Jukka Pulkkinen, kapteeni Topi Saukkonen ja Aki Manninen.

Kampparien edustusjoukkueessa pelaavat Iisakki Kaivola, Kalle Lempinen ja Esko Liukkonen palkittiin henkilökohtaisilla 150 euron arvoisilla tunnustuspalkinnoilla viime kauden menestyksestä niin Bandyliigassa kuin maajoukkue-edustustuksesta.

Palkitsemistilaisuus pidetiin Mikkelin kaupungintalolla keskiviikkona 31.1.2018. Kukin tunnustuspalkinnonsaaja kertoi tilaisuudessa viime kauden saavutuksistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Mikkelin Kampparit ja tunnustuspalkintojen saajat kiittävät Mikkelin kaupunkia huomionosoituksista ja tuesta.

P17 haki voiton Varkaudesta

25.01.2018 | Juniorit

P17 haki pisteet SM-alkusarjan ottelusta WP 35 vastaan torstaina 25.1. Ottelussa vierasjoukkue oli kuskin paikalla alusta asti, eikä ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Lopputulos 2-21 (0-9).

Joukkueessa riehuu influenssa, joka on kaatanut sängyn pohjalle viisi pelaajaa, jonka takia keskiviikon Hifk vieraspeli jouduttiin siirtämään perjantaille 2.2. Torstain Varkauden iltapeliin saatiin hälytettyä apuun nuoremmista P15 pojista Jiri Kukkonen ja Jaakko Järvinen. Kiitos pojille, että tulivat auttamaan P17 joukkuetta, jotta joukkue saatiin jalkeille.

Tulevana viikonloppuna pelataan P15 ja P17 maaottelut Ruotsia vastaan, joissa on mukana seitsemän kampparipelaajaa. Influenssa supisti myös Ruotsiin lähtijöiden määrää.

Lisätietoja:

Teksti: Jukka Pulkkinen

P21 Surkealla Esityksellä Pisteet Veiterälle

23.01.2018 | Juniorit

Veiterä – Kampparit 8-2 (5-0)

Nuorten Bandyliigan ottelu maanantai-iltana ei ollut mustilta hyvä esitys ja näinollen ylivoimainen Veiterä jätti tärkeät pisteet Lappeenrantaan.

Ensimmäisellä jaksolla puuttui täysin asenne tekemisestä, karmeaa yksinyrittämistä, kenelläkään ei tuntunut putki kulkevan, eikä ne vähäiset syötöt joita annettiin, menneet kuin vastustajan lapaan. Veiterä oli armoton ja latoi 5-maalia Kamppareiden parhaana pelanneen MV Jere Korhosen selän taakse.

Toisella jaksolla alkoi jo peli hieman paranemaan: alkoi pallo suhtkoht hyvin liikkumaan omalta toiselle, luistelutempo nousi ja puolustamiseen löytyi kurinalaisuutta, mutta 5-maalia kun antaa eteen on vaikea enää nousta taistelemaan pisteistä varsinkin Veiterän puolustaessa hyvin koko joukkueen voimin.

Veiterän ottelurapsa: http://veitera.fi/p21-veitera-kaatoi-kampparit-8%e2%80%922/

Jimi Siiteri 1, Leevi Kukkasniemi 1

 

P15 mustalle kauden ensimmäinen tappio

23.01.2018 | Juniorit

Maanantai-iltana Hänskissä pelattiin P15 SM-runkosarjan ottelu Kampparit P15 musta – JPS kirpakassa -23 asteen pakkasessa. JPS onnistui kotijoukkuetta paremmin viimeistelyssä, ja vaikka Kamppareilla oli enemmän kulmia ja laukauksia kohti maalia, loppulukemat 8-12 (3-7) tiesivät Kampparit P15 mustalle kauden ensimmäistä tappiota.

Kampparit tuli otteluun hyvin ja ensimmäiset 15 minuuttia se hallitsi peliä tehden kaksi maalia. JPS pääsi peliin mukaan Toni Ässämäen kavennusmaalilla, kun ottelua oli pelattu 15:46. Kamppareilla oli ensimmäisen puoliajan lopussa kahdeksan minuutin mittainen ”musta hetki”, jonka aikana JPS iski peräti viisi maalia, joissa Jere Lassila oli kaikissa joko syöttäjä tai maalintekijä. Tauolle mentiin lukemissa 3-7.

– Vastustaja viimeisteli erittäin hyvällä prosentilla ja siitä kunnia heille. Vaikka meidän viimeistely olikin tänään huolimatonta, niin kyllähän JPS:n maalivahti pelasi erinomaisesti. Meidän pelissä oli paljon hyvääkin, mutta 12 maalia omiin on vähän liikaa. Koko joukkueena pitää puolustaa paremmin ja ottaa vastustajalta tila pois. Keskialueella pallo pitää saada vähän nopeammin töihin, totesi Kampparien valmentaja Lasse Pulkkinen.

Toiselle puoliajalle Kampparit tuli ryminällä ja JPS jäi täysin alakynteen. Mikkeliläiset pääsivätkin jo maalin päähän, kun ottelua oli pelaamatta vielä parikymmentä minuuttia. Sen jälkeen JPS sai pari helppoa maalia ja Kampparien peli meni väkisin yrittämiseksi. Kampparipelaajat puskivat yksin vastustajan sumppuun, kun palloa olisi pitänyt liikuttaa nopeammin ja edetä laitojen kautta.

– Ei mekään ihan huonosti pelattu, mutta JPS:n taitavat Ässämäki ja Lassila ratkaisivat pelin jyväskyläläisille. Jos tappio piti ottaa, niin nyt oli sen aika, totesi Pulkkinen pelin jälkeen.

Kampparien maalit viimeistelivät Elmeri Hämäläinen (6) ja Nestori Tuhkanen (2).

Lisätietoja:

Teksti: Mari Ukkonen
Kuva: Hamid Al-Sammarraee