Arkisto: Yleinen
P21 Kampparit taipui jipsille
Kampparit jatkoi nuorten bandyliigaa maanantai iltana, kun yksi sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluva Jps saapui Mikkeliin ja vei pisteet Jyväskylään lukemin 3-4 (3-2). Jps pääsikin aloittamaan maalinteon pelin 9-minuutilla Tatu Ässämäen toimesta. Kalle Lempinen toi isännät tasoihin ja vielä ohi pelin 21- ja 23-minuutilla. Tämän jälkeen mustilla oli vielä muutama hyvä maalipaikka, mutta pallo kahdesti ylärimaan, pari vetoa ohi ja Jipsi pääsi tasoittamaan pelin 32-minuutilla Saku Hämäläisen osumalla. Kalle Lempinen vei vielä ennen puoliaikaa mustat 3-2 johtoon. Toisella puoliajalla Jipsi nosti karvaustaan ja peli pyörikin suurimman osan ajasta mustien kenttäpuoliskolla käyden muutaman kerran lähellä maalia, mutta isäntien hyvin pelannut puollustus kesti. Kuitenkin Jipsin työ palkittiin pelin 76-minuutilla, kun täksi kaudeksi kamppareista Jyväskylään siirtynyt Veikko Manninen loistavalla syötöllä tavoitti Saku Hämäläisen ja tasoitti pelin 3-3. Tämän jälkeen kampparit saivat vielä pari hyvää paikkaa mutta vieraiden maalissa torjunut Samuel Gerovoi poimi marjat pois. Loppuaika taisteltiin vielä tiukasti tasapelistä, mutta pelin 90-minuutilla ykkösalueen pallonmenetys ja Miiro Linjala kiitti ja kuittasi pallon hyvin pelanneen maalivahti Jere Korhosen selän taakse.
Näinollen kamppareilla takana 3-peliä runkosarjassa joissa on saavutettu 1-voitto ja 2-tappiota.
Pelit jatkuvat nuorten bandyliigan merkeissä jo keskiviikkona, kun kampparit matkaavat Varkauteen Wp-35.n vieraaksi!
P17 Maajoukkue tarkkailuryhmään Kampparipoikia
P17 maajoukkueen valmentajat Jouko Turpeenniemi ja Miikka Tujula ovat nimenneet P17 tarkkailulistan. Joukkueen päätavoitteena on Varkaudessa 2.-4.2.2017 pelattavat MM-kisat.
Syksyn aikana tulemme seuraamaan pelaajia listalta sekä mahdollisesti listan ulkopuolisia pelaajia, joiden kehitys on maajoukkueen edellyttämällä tasolla.
Maajoukkueen valmennus tulee syksyn aikana kartoittamaan pelaajia ja olemaan yhteydessä seuroihin.
P-17 maajoukkueleiri tullaan järjestämään 10.- 11.12 Porvoossa. Leirillä on tarkoitus tutustuttaa pelaajat valmennusjohtoon, sekä antaa mahdollisuus pelaajien näyttää osaamistaan.
Maajoukkueen valmennus seuraa kauden aikana pelaajien osaamista ja on yhteydessä seuroihin.
Lopullinen joukkue tullaan nimeämään varamiehineen tammikuun alussa, 30 vrk ennen kisoja.
MM- kisat pelataan Varkaudessa 2-4.2, jonka yhteydessä järjestetään valmistautumisleiri.
Kamppareista ryhmään on valittu Korhonen Jere, Hämäläinen Ville, Korhonen Vili, Särkkä Ville ja Kupiainen Jere
Kausikortti kaudelle 2016-2017!
Bandyliigan alkuun on tasan 4 viikkoa! Kampparit kohtaa Hänskissä sarja-avauksessa pe 18.11 klo 18.30 JPS:n Jyväskylästä. Hanki oma kausikorttisi Carlson Sportista tai tilaamalla osoitteesta yhteys@kampparit.fi. Kausikortin hinta on 60€

Erotuomarikurssi tiistaina 8.11!
Mikkelissä järjestetään jääpallon erotuomarikurssi tiistaina 8.11.2016 klo: 17:00 alkaen uudet erotuomarit ja klo: 19:30 uudet ja vanhat erotuomarit. Paikka ilmoitetaan myöhemmin.
Tervetuloa!
”Meidän Urski 100 vuotta” tapahtuma torstaina 14.7 Urskissa!
Torstaina 14.7 Urskissa järjestetään Urski 100 vuotta tapahtuma. Tapahtuma alkaa marssilla klo 14.45 joka tehdään Urskin portilta kentälle. Tähän toivotaan, että marssijat tunnustaisivat oman seuran värejä. Ohjelmassa lisäksi lajikokeiluita niin nurmella, radalla kuin ylätasanteella, jossa kohtaavat Hatsinan, Jukureiden ja Kamppareiden juniorit sählyn merkeissä. Tapahtumassa myös esitellään Minun Urskini kirja. Päivän päättää jalkapallo-ottelu jossa kohtaavat MP:n ja MIPK:n legendat.


