Arkisto: Juniorit

Kampparit P15- musta joukkue SM-pronssille

10.03.2019 | Juniorit

 

P15- ikäisten lopputurnaus järjestettiin Oulussa 8.3.-10.3. Joukkue matkusti Ouluun perjantaina pelaten ensimmäisen pelin heti iltapäivällä, jossa vastassa oli kotijoukkue LRK/OLSYJ. Kamppareiden peli ei ollut omalla tasolla ja joukkue kärsi 1-3 tappion.

Toisessa pelissä Akillesta vastaan oltiin liikkeellä paremmalla jalalla ja peli päättyi lukemiin 7-2.

Lauantain pelissä kohdattiin Narukerä. Peli kulki jo paremmin ja loppulukemat olivat 15-0 Kamppareille. Illan välierässä kohdattiin Botnia sininen. Tässä ottelussa Kampparit pelasi puolustaen joukkueena ja tarjosi tiukan vastuksen Botnialle. Lukemat jäivät pieniksi (1-3) hyvän pelin ansiosta.

Kampparit menivät pronssiotteluun ja vastaan saatiin uudelleen  LRK/OLSYJ. Joukkue lähti hakemaan pelistä ensimmäistä SM-mitalia. Peli olikin Kamppareiden hallinnassa, pelattiin joukkueena hyvällä asenteella. Loppulukemat 3-10.

Maalinteossa onnistuivat: Aapo Pulkkinen, Jaakko Järvinen, Leevi Attenberg, Akseli Väisänen, Eetu Rauhala ja Vili Varis.

Kampparit P17 jälleen Suomen mestari

03.03.2019 | Juniorit, Otteluraportit

Kampparit uusi P17 Suomen mestaruuden kotiyleisön edessä pelatussa lopputurnauksessa voittaen finaalissa JPS:n 8-4 (3-2). Kampparit voitti kauden aikana kaikki ottelunsa.

P17 lähti kauteen tavoitteenaan SM-pokaalin pysyminen Mikkelissä. Joukkueen rungon muodostivat vuosina 2002-2003 syntyneet pelaajat. Mukana oli myös neljä 2004 pelaajaa.

– Jokainen pelaaja otti isoja harppauksia eteenpäin. Osa heistä pelasi aivan uusilla pelipaikoilla, joissa onnistuivat erinomaisesti. Runkosarjassa ei kärsitty tappioita ja jokainen peli oli omissa käsissä. Meidän vahvuutena on tasaisuus ja luisteluvoimaisuus. Joukkuepelaaminen meni kaudella eteenpäin, kun tiedostettiin, että yksilölajit on erikseen, valmentaja Lasse Pulkkinen naurahtaa.

Runkosarjan voittajana Kampparit eteni suoraan välieriin ja sai P17 SM-loppupelit järjestettäväkseen.

– Joukkueen tasaisuus kävi ilmi myös finaalissa, jossa kaksi avainpelaajaa oli loukkaantuneena ja olimme silti melko ylivoimaisia. Tilanne avasi muille pelaajille mahdollisuuksia, jotka he täyttivät hienosti. Joukkueessa oli positiivinen ja hyvä kannustava ilmapiiri läpi kauden. Meidän joukkueen ongelmana on pelien vähyys ja kovien pelien puute, Pulkkinen summaa.

Lisäpelejä joukkueen pelaajat saivat P15 ja P21 SM-sarjoissa sekä kansainvälisissä otteluissa.

Ennen kotimaisen kauden alkua osa 03 ja 04 syntyneistä pelaajista kävi hakemassa tuntumaa koviin kansainvälisiin peleihin Ruotsin Bollnäsissä pelatusta Mini World Cupista. Paikka jatkopeleihin olisi ollut otettavissa, mutta joukkue kärsi loukkaantumisista ja sairastumisista. Osin ilman vaihtomiehiä pelannut joukkue jäi lopulta jatkopaikasta vain yhden maalin päähän.

Kampparien pelaajat muodostivat tällä kaudella P17-maajoukkueen rungon, sillä peräti seitsemän kampparipelaajaa osallistui Venäjällä maaliskuussa pelattuihin MM-kisoihin. Joukkue esitti hyviä otteita ja haastoi kovat Venäjän ja Ruotsin joukkueet ollen lähellä jopa finaalipaikkaa. Pronssiottelussa joukkue kairasi loppuminuuteilla pronssimitaleille voittaen tiukassa taistelussa Norjan. Mikkelissä pelatuissa P15 Suomi-Ruotsi -tuplamaaotteluissa pelasi kaksi meidän joukkueemme pelaajaa.

Kampparit P17-joukkueessa pelasivat Lasse Korhonen (MV), Nestori Tuhkanen (MV), Perttu Jokinen, Elmeri Hämäläinen, Iina Lempinen, Vesa Jumppanen, Karo Liimatainen, Leevi Attenberg, Aki Manninen, Eetu Pulkkinen, Aapo Pulkkinen, Santeri Turunen, Veeti Hölttä, Akseli Väisänen, Topi Saukkonen, Marcus Ukkonen, Ville Kuitunen, Samuli Pekonen ja Jaakko Järvinen. Joukkuetta valmensivat Lasse Pulkkinen ja Mika Ukkonen. Joukkueenjohtajina toimivat Hannu Korhonen ja Mari Ukkonen.

Teksti ja kuva: Mari Ukkonen

P17 SM-mitalipelit Hänskissä – Kampparit pelaa finaalissa

02.03.2019 | Etusivu, Juniorit

Kampparit P17 voitti SM-runkosarjan häviämättä otteluakaan ansaiten suoran välieräpaikan ja SM-loppupelien järjestämisoikeuden. Runkosarjaksi toiseksi tullut JPS eteni myös suoraan välieriin Botnian ja OLS:n hakiessa vauhtia puolivälieristä. Lauantaina 2.3. pelattiin välierät Kampparit – Botnia sekä JPS – OLS.

Lauantain Kampparit – Botnia välierä pelattiin ajoittain sakeassakin lumipyryssä. Kampparit eteni 4-1 (2-0) voitolla finaaliin, joka puolustavalla mestarilla on ollut tavoitteena koko kauden.

Länsi-Savon uutinen Kampparien välierästä.

Peliin Kampparit lähti hyvin latautuneena ja hyvällä asenteella. Joukkueessa oli hyvä tunnelma ja jo ennen peliä oli sovuttu ettei huono keli saa vaikuttaa peli-ilmeeseen. Ensimmäistä puolikasta sotki sankka lumisade, eikä Kapparit päässyt hyödyntämään luisteluvoimaansa, kun palloa ei päässyt kuljettamaan käytännössä lainkaan.

– Yritettiin kuskata palloa aika ajoin liikaakin lumen peittämällä jäällä. Olisi pitänyt pelata selkeämmin ja nöyremmin pitkää palloa. Onneksi Akin kaksi kaukolaukausta upposi sisään ja vapautti vähän peliä. Botnian ainoat paikat tuli lähinnä maalinedushässäköistä ja parista nostopallosta, Kampparien valmentaja Lasse ”Lastu” Pulkkinen pohti ottelun jälkeen.

Joukkue lähti toiselle jaksolle tiiviisti puolustaen ja voitontahtoisena. Sää onneksi selkeni ja jäätä pitkin pystyi aluksi pelaamaan, mutta syötöt hieman unohtui. Jakson lopulla sankka lumisade alkoi uudelleen.

– Intoa taisi toisinaan olla enemmän kuin järkeä, mutta Aapon ja Eetun maalit sitten loppujen lopuksi paketoi pelin. Ville ja Topi olivat alakerran onnistujat. Koko joukkue taisteli hyvällä asenteella. Oikeastaan ainoana miinuksena Akin loukkaantuminen. Tällä kertaa keli hivenen sotki peliä, mutta pääasia että saimme tarvittavat maalit ja pääsemme tappelemaan jälleen kullasta, Pulkkinen iloitsi.

Runkosarjassa Kampparien jälkeen toiseksi sijoittunut JPS voitti oman välieränsä OLS:ia vastaan selvin 10-1 (6-1) lukemin ja eteni odotetusti Kampparien vastustajaksi finaaliin.

Pronssiottelu su 3.3. kello 10.00 Botnia – OLS

SM-finaali su 3.3. kello 12.30 Kampparit – JPS

Otteluihin vapaa pääsy. Kampparikioski palvelee.

 

Teksti ja kuvat: Mari Ukkonen

 

Kampparit P21 komeasti SM-hopealle!

25.02.2019 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

Nuorten Bandyliigakausi huipentui sunnuntaina pelattuihin finaaliin ja pronssiotteluun.

Pronssimitalit meni Porvooseen Akilleksen kukistettua Botnian ja  HIFK:n yhdistelmäjoukkueen.

JPS ja Kampparit pelasivat kirkkaammista mitaleista Jyväskylän Viitaniemessä. Ennakkosuosikki ja runkosarjankin nimiinsä vienyt JPS piti pintansa ja kukisti Kampparit numeroin 5-1 (2-0). SM-kulta Jyväskylään ja hopeaa Mikkeliin.

Kamppareiden P21, SM-hopeamitalistit

Terävämpänä ja tehokkaampana JiPSi ansaitsi voittonsa – onnittelut mestareille!

Kamppariluotsi Topi Rytkönen myönsi vastustajan olleen vielä tällä kertaa parempi: ”Tämä oli meidän nuorelta joukkueelta maksimisuoritus, JPS oli tänään parempi. Joukkueemme tulevaisuus on kuitenkin hyvä, suurin osa pelaajista on P17-ikäisiä.

Kampparit ylpeänä onnittelee Topia ja koko upeaa P21-joukkuetta!

Teksti: Lauri Tikanoja

 

Kampparit P21 SM-finaaliin!

19.02.2019 | Etusivu, Juniorit

P21 välierä: Kampparit – Akilles 3-2 ja (0-2, 2-0)

Runsaslukuinen yleisö pääsi nauttimaan huikeasta trilleristä Hänskissä, kun Kampparit P21 raivasi tiensä nuorten bandyliigan finaaliin! Tiukka ottelu päättyi vasta jatkoajan lopulla Kamppareiden eduksi.

Ensimmäinen jakso pelattiin hienoisella Akilleksen hallinnalla Kampparien joutuessa puolustuskannalle. Vieraat menivätkin kahdella kulmamaalilla johtoon. Isäntien otteissa näkyi hieman jännitystä, joka esiintyi helppoina pallonmenetyksinä ja huonoina syöttöinä.

Toisella jaksolla pienen myötätuulen siivittämänä Kampparit vyöryi kohti Akilleksen päätyä saaden lopulta kaksi pikamaalia hyvin pelanneen Isak Skogin ohi. Vieraat saivat vielä pari hyvää tilannetta, mutta viimeisenä lukkona Mustien maalilla torjunut Jere Korhonen otti jälleen loistotorjuntoja pitäen lukemat tasoissa.

Jatkoaika pelattiin 2 x 10 minuutin jaksoina äkkikuolemaperiaatteella eli seuraava maali ratkaisee ja jos tulosta ei synny, ammuttaisiin rangaistuslyönnit. Toista jatkoaikaa oli pelattu noin 7 minuuttia, kun Karo Liimatainen kihautti maalinedusta kahinasta pallon pömpeliin ja Kampparit monen vuoden tauon jälkeen Nuorten Bandyliigan eli P21-juniorien SM-finaaliin!

Kiitos Akillekselle tiukasta ja reilusta pelistä!

Kampparien maalintekijät: Karo Liimatainen 2, Ville Hokkanen 1

SM-finaali JPS – Kampparit pelataan Jyväskylässä sunnuntaina 24.2 kello 15.00 alkaen!

Teksti: Topi Rytkönen