Arkisto: Juniorit

Kampparit erinomaisella joukkuepelillä välierävoittoon ja Nuorten Bandyliigan finaaliin

08.03.2022 | Juniorit, Otteluraportit

Kampparit pelasi maanantaina 7.3. Nuorten Bandyliigan välierässä Porvoon Akillesta vastaan ehjän 90-minuuttisen. Hyvissä suomalaisissa jääpallo-olosuhteissa ja kirpakassa vajaan 10 asteen pakkaskelissä pelattu ottelu oli viihdyttävää katsottavaa.

– Ottelu oli kokonaisuudessaan joukkueelta erinomainen. Puolustettiin hyvin joukkueena ja hyökkäyksissä oli sekä monipuolisuutta että juonikkuutta. Tapettiin peli käytännössä jo ekalla jaksolla, Kampparien valmentaja Lasse Pulkkinen kertoo tyytyväisenä.

Kampparit oli valmiina ottelun ensimmäisestä minuutista lähtien ja se näkyi hyvänä tekemisenä kentällä. Tauolle mentiin Kampparien turvallisen tuntuisessa 6-1 johdossa.

Toisella jaksolla Kampparien tavoitteena oli säilyttää sama peli-ilme kuin ensimmäisellä jaksolla – pitää hyvä liike ja pallotempo. Siinä kotijoukkue onnistui.

– Oikeaan paikkaan pelattiin kauden toistaiseksi paras esitys. Meillä oli paljon onnistujia ja koko joukkue ansaitsee kiitoksen. Nyt ajatuksissa on jo keskiviikon finaali, jossa pyritään piirun verran vielä parantamaan ja katsomaan mihin se riittää. Vastus tulee olemaan kova ja onnistumista vaaditaan, jotta Helsinki kaatuisi finaalissa, Pulkkinen toteaa.

Kampparit voitti välierän lukemin 8-2 (6-1). Ottelun tallenne on katsottavissa SolidSport.com-palvelusta. Kampparien maalit iskivät Jere Kupiainen, Karo Liimatainen, Jaakko Järvinen, Aki Manninen, Veeti Pulkkinen (3) ja Niko Kauppinen

Välierävoitolla Kampparit eteni Nuorten Bandyliigan finaaliin Helsinki YJ:tä vastaan. Ottelu pelataan Kampparien kotikentällä Hänskissä, koska Kampparit voitti runkosarjan, jossa Helsinki YJ tuli toiseksi. 

Nuorten Bandyliigan finaali ke 9.3.2022 kello 18.30 Hänskissä. Vapaa pääsy. Kampparikioski palvelee!

Mikäli et pääse paikan päälle, ottelun voi katsoa suorana SolidSport.com-palvelusta. Ottelun selostaa Ville Niskanen ja kommentaattorina toimii Joonas Immonen.

Kampparit runkosarjan voittajana Nuorten Bandyliigan välierään

06.03.2022 | Juniorit, Otteluraportit

Kampparit pelaa maanantaina 7.3. kotikentällä Hänskissä Nuorten Bandyliigan välierässä Porvoon Akillesta vastaan. Välierän voittaja etenee keskiviikkona 9.3. pelattavaan finaaliin ja häviäjä pronssiotteluun, joka pelataan myös keskiviikkona. Helsinki YJ:n ja JPS:n välinen välierä pelattiin jo 2.3. Finaaliin eteni Helsinki YJ ja pronssiottelussa pelaa JPS.

Kampparit voitti runkosarjan ja kärsi tappiot vain kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Sen jälkeen joukkuepeli alkoi löytymään ja voittoja alkoi tulemaan, vaikka peli ei aina ihan kasassa ollutkaan. 

Viimeisen runkosarjaan ottelunsa Kampparit pelasi 7.2., jolloin Hänskissä vieraili JPS. Ottelu päästiin pelaamaan huippuolosuhteissa. Pakkasta oli pari astetta ja tyyni sää. Samanlaista säätä on luvassa myös välierään. Viimeisessä runkosarjan ottelussa oli panoksena varmistaa kotietu mitalipeleihin ja jatkaa samalla hyvällä ilmeellä, joka Kamppareilla oli ollut tammikuun peleissä. Siinä Kampparit onnistui.

– Puolustettiin hyvin ja maltettiin liikutella palloa oikeaoppisesti. Otettiin tietoisesti 5 vaihtomiestä, jotta kuormaa saatiin jaettua tasaisesti. Kokonaisuutena peli ei ollut ehkä meidän parasta tällä kaudella, mutta riittävän hyvää kuitenkin tähän kohtaan, jotta saatiin voitto kairattua, Kampparien valmentaja Lasse Pulkkinen kertoi tyytyväisenä.

JPS ottelussa ensimmäinen jakso oli pelillisesti parempaa kuin toinen. Kampparit piti palloa hyvin ja sai luotua tukun maalipaikkoja. Enemmänkin maaleja olisi voinut tulla, mutta tauolle mentiin 5-2 lukemissa.

– Yhtenä tavoitteena meillä oli panostaa kolmosalueen peliin, jotta saadaan sieltä enemmän syöttöjä aikaiseksi. Siinä onnistuttiin osin. Toisella jaksolla tempo hieman laski ja tehtiin helppoja virheitä, joista aukesi Jipsille pakkoja. Hieman vajaamiehinen JPS ei laittanut meitä niin ahtaalle kuin yleensä. Vaikka numerot olivat tiukat, ei voitto ollut missään vaiheessa uhattuna, Pulkkinen kertoi.

Viimeinen runkosarjan ottelu oli Kamppareilta jälleen hyvä ja yhtenäinen esitys joukkueena. Toivottavasti kuukauden tauko U21/Nuorten Bandyliigan peleistä ei ole vienyt joukkuepelistä terää ja välierässä nähdään jälleen yhtenäinen joukkue, jonka erinomaisia otteita viimeisissä runkosarjan otteluissa esittänyt kapteeni Topi Saukkonen johtaa kohti mitalipelejä.

– Topi on ottanut isoja harppauksia tällä kaudella. Jämäkkää johtajuutta ja hyvää pallollista peliä, Pulkkinen kehuu.

Kampparit – JPS 7.2.2022 👉🏿 6-4 (5-2) 

Kampparien maalit iskivät Joonatan Hämäläinen, Karo Liimatainen, Vili Varis, Leevi Attenberg, Marcus Ukkonen ja Niko Kauppinen.

Kampparit – Akilles välierä pelataan Hänskissä maanantaina 7.3. kello 19. 00 alkaen. Tervetuloa Hänskiin kannustamaan! Ottelu striimataan 👉 Solidsport.com. Selostajana Ville Niskanen ja kommentaattorina Joonas Immonen. 

 

Kampparit U16 – Suomen Mestarit 2022!

27.02.2022 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

 

Mestarit 2022

Oskari Kokko, Paavo Hatakka, Ilari Paajanen, Paavo Tapio, Eemeli Krivetz, Ville Kuitunen, Veeti Herranen, Aatu Hakkarainen, Jere Immonen, Viljami Kumela, Elias Tikanoja, Kasperi Kumela, Leo Heimonen, Touko Tähtinen (A), Simo Huotelin (C), Joonatan Hämäläinen (A) Iivo Korhonen. Kuvasta puuttuu Roope Ravolainen

Valmennus: Tero Kumela, Joonas Immonen, Heikki Tähtinen. Huolto: Jarkko Tapio ja Jarmo Krasila.  Joukkueenjohto: Lauri Tikanoja ja Minna Tapio

 

Kampparit U16 kesti hienosti ennakkosuosikin paineet ja on Suomen Mestari 2022!

 

Koko kauden vahvasti pelannut Kampparit U16 pelasi upean lopputurnauksen ja kapteenisto nosti mestaruuspokaalin hienon finaalin päätteeksi. Loppuottelussa kaatui helsinkiläinen Vesta selvin numeroin 6-1.

Kiitokset upealle kotiyleisölle, jota oli loppuottelua seuraamassa arviolta 250 henkeä – Kiitos!

 

Teksti: LT, Kuvat: Kampparit/tiedotus, Jukka Laitinen

U16-ikäluokan SM-lopputurnaus viikonvaihteessa Mikkelissä

24.02.2022 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

SM-lopputurnaus tuo U16-joukkueet Mikkeliin viikonvaihteessa

 

 

Hänskissä pelataan vauhdikkaita junioriotteluita perjantaista sunnuntai-iltaan saakka.  Välipalana on lauantaina tarjolla Bandyliigan välieräottelu Kampparit-Veiterä.

 

Mikkelissä nähdään viikonvaihteessa jääpallojunioreita, sillä kaupungissa pelataan Jääpalloliiton U16-ikäisten junioriturnaus.

Järjestelyistä vastaa Mikkelin Kampparit ry:n organisaatio yhdessä Suomen Jääpalloliiton (SJPL) kanssa.

Turnaus käynnistyy perjantaina 25. helmikuuta kello 13.30. Avausottelussa ovat vastakkain Mikkelin Kampparit ja Helsingin IFK. Pelejä pelataan Hänninkentällä kaikkiaan 16 aina sunnuntaihin saakka. Loppuottelu ja pronssiottelut ovat sunnuntaina iltapäivällä.

Pe 25.2.2022
13.30  Kampparit – HIFK
15.05  JPS- Veiterä
16.40  WP-35 – Narukerä
18.15  Veiterä – Kampparit
19.50  Vesta – WP-35
La 26.2.2022
9.00   JPS – HIFK
10.35  Narukerä-Vesta
12.10. HIFK- Veiterä
17.30  Kampparit- JPS
Sunnuntaina klo 9.00 alkaen pelataan välierät, sijoitusottelut ja mitalipelit.
Pronssiottelu käynnistyy klo 13.45 ja turnauksen finaali klo 17.15

 

Turnaus keskeytyy hetkeksi lauantaina iltapäivällä, sillä Mikkelissä pelataan Bandyliigan välieräottelu Kampparit-Veiterä. Tämä ottelu alkaa Hänskissä klo 15.00.  Junioriturnaus jatkuu Bandyliigan ottelun jälkeen.

 

Turnaus tuo Mikkeliin kaikkiaan kuusi vierasjoukkuetta. U16-turnauksen pelaajat ovat pääasiassa 2006 ja 2007 syntyneitä, mukana on myös muutamia nuorempia pelimiehiä

Kampparien lisäksi turnauksessa pelaavat Veiterä Lappeenrannasta, WP-35 Varkaudesta, Narukerä Porista, JPS Jyväskylästä sekä HIFK ja Vesta Helsingistä.

Junioriturnaus näkyy ja kuuluu myös Mikkelin katukuvassa. Mikkelin kaduilla liikkuu viikonvaihteessa noin 150 vierasta pelaajat ja toimihenkilöt yhteen laskien.

Tapahtumasta on pystytty rakentamaan kompakti, käytännöllinen kokonaisuus kun kenttä ja oheispalvelut sijaitsevat lähekkäin, kävelymatkan etäisyydellä toisistaan. Joukkueet majoittuvat pääasiallisesti hotelli Vaakunassa ja ruokailevat Hallitustorilla, jossa ruokailusta vastaa Kahvila Toripulu.

Järjestelyissä on mukana joukko Kamppareiden tuttuja yhteistyökumppaneita.

Kampparit kiittää Mikkelin Kaupunkia avusta tapahtuman järjestelyissä. Kenttäjärjestelyiden lisäksi Kaupunki on yhdessä Renta-konevuokraamon ja ESE:n kanssa järjestänyt Hänninkentän parkkialueelle parakit, jotka palvelevat joukkueiden huolto- ja pukukoppeina.

Valtakunnallinen turnaus on Kamppareille iso ponnistus. Seuran puolesta ennakkovalmisteluista on vastannut seura-aktiivien ryhmä, mutta turnauksen aikana järjestelyissä tekee arvokasta talkootyötä noin kolmisenkymmentä henkeä.

 

Turnaus alkaa perjantaina klo 13.30. Ensimmäisessä ottelussa ovat vastakkain kotijoukkue Kampparit ja Helsingin IFK.

Kampparijunioreja valmentaa kolmikko Tero Kumela, Joonas Immonen ja Heikki Tähtinen. Joukkueenjohtajina toimivat on Lauri Tikanoja ja Minna Tapio,huollosta vastaavat Jarkko Tapio ja Jarmo Krasila.

 

Kamppariryhmä on ikäluokkansa runkosarjan voittaja ja joukkue kuuluu ennakkosuosikkeihin.

 

Turnauksen isäntäseuran tavoitteena on pelata ehjä viikonloppu omalla hyvällä tasolla. Tikanoja muistuttaa, että kisat on aina eri juttu.

– Töitä on tehty kovasti ja alkusarja meni hyvin. Lopputurnauksessa on varmasti kovia pelejä edessä. Panokset kasvaa ja alkusarjan normaalia lyhemmällä peliajalla on oma merkityksensä, pitää pystyä keskittymään omaan tekemiseen ja pelata tosissaan, ottelu kerrallaan.

– Jos kaikki menee putkeen, on meillä kaikki mahdollisuudet pelata sunnuntain finaalissa. Toivottavasti saadaan viikonloppuna Hänskiin paljon yleisöä ja kovaa kannustusta, lauantain ja sunnuntain säätkin näyttävät hienoilta, sanoo Tikanoja.

 

Ilmainen sisäänpääsy, Kampparikioski palvelee koko turnauksen ajan

Mikäli et pääse paikan päälle, voit seurata kaikki turnauksen ottelut suorina nettilähetyksinä SOLIDSPORT/Kampparit

 

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, turnauslogo: Ese&Tiina Korhonen

 

A-junnuille rutiinipelillä kotivoitto Akilleksesta

28.01.2022 | Juniorit, Otteluraportit

Kampparit U21 jatkoi torstai-iltana Hänskissä siitä mihin viime peleissä on pyritty. Puolustetaan tiiviisti koko joukkueena ja hyökätään laajalla rintamalla. Ollaan aktiivisena yhtenäisellä joukkueella.

– Ekalla jaksolla oli parempaa tekemistä – pallo liikkui suhteellisen ok ja saatiin muutamia hyviä hyökkäyksiä. Vietiin selkeästi peliä ja saatiin pidettyä Akilles pois maalipaikoista. Meillä oli ekalla jaksolla saumat useampaankin maaliin, Kampparien valmentaja Lasse Pulkkinen kertoi.

Tauolle mentiin Kampparien 4-1 johdossa.

– Toisella jaksolla mentiin hieman Akilleksen löysävauhtiseen peliin mukaan ja pelin taso laski sen myötä. Peli muutenkin tasoittui, mutta suurempaa hätää meillä ei kuitenkaan ollut. Hyvällä perustekemisellä mielestäni ansaittu rutiinivoitto, Pulkkinen totesi.

Kampparien pelissä oli ilahduttavaa huomata, että maalien muodossa onnistumisia saatiin laajalla rintamalla. Kumppareilla on Nuorten Bandyliigan runkosarjassa jäljellä vielä yksi ottelu, kun JPS saapuu Hänskiin 7.2. Tällä voitolla Kampparit kuitenkin varmisti jo välieräottelun kotikentälle.

Kampparit – Akilles 8-2 (4-1). Kampparien maalit iskivät Topi Montonen (2), Vili Varis, Leevi Attenberg, Topi Saukkonen, Aki Manninen ja Niko Kauppinen (2). Ottelun tallenteen voi katsoa SolidSportista.