Arkisto: Etusivu

Olli Manninen jatkaa päävalmentajana

24.04.2024 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

Kamppariedustus jatkaa ”Ola” Mannisen komennossa

 

Päävalmentaja Olli Manninen tähtäilee tulevaan kauteen hyvillä mielin

 

Kamppareita viime kaudet valmentanut Olli Manninen jatkaa päävalmentajana. Jatkosopimus on mallia 1+1

 

Muodostettuun valmennusryhmään ”Ola” on saanut mukaansa Alpo Kaartisen ja Joonas Janhusen, joilla molemmilla on pitkä ja komea pelaajauraura. Kaartinen on ollut mukana edustuksen valmennusryhmässä aiemminkin. Tuula Sviili jatkaa joukkueen fysiikkavalmentajana.

 

Olli Manninen saa kokoon mieluisan valmennustiimin 

 

”On upeaa lähteä jatkamaan tällä valmennusporukalla. Hienoa että saatiin Alpo ja Joonas mukaan. Tunnen molemmat herrat pitkältä ajalta valmennettuani heitä vuosia. Molempia olen aina arvostanut kovasti pelaajina ja tiedän vuosien varrella käytyjen monien keskustelujen pohjalta miten he ajattelevat pelistä. Molemmilla on hieno kyky ohjata ja neuvoa yksittäisiä pelaajia ja se on meidän junioripitoisen joukkueen ja sen pelaajien kannalta ensiarvoisen tärkeää”

 

Olli Manninen vastaa käynnissä olevan kevätkauden jäätreeneistä. Kaartinen ja Janhunen liittyvät mukaan elokuussa. Nuoren joukkueen kesätreenin painopiste on  vahvasti fyysisessä harjoittelussa, fysiikkavalmentajana jatkava Tuula Sviili vastaa kuivatreeneistä ja hän on tehnyt pelaajille myös henkilökohtaiset ohjelmat.

 

Toiminnanjohtaja Jarkko Vahvaselkä on iloinen valmentajakuvion ratkettua

”Tämä oli erittäin tervetullut ratkaisu. Olli Manninen on tehnyt upeaa valmennustyötä vuosikausia ja on vienyt rajusti nuorentunutta edustusjoukkuetta yhdessä kaudessa huimasti eteen päin. Toivotamme myös Alpon ja Joonaksen lämpimästi mukaan valmennustiimiin! Tuulan mukana olo on varsinkin nuorten pelaajien kehittämisessä korvaamaton apu. Joukkueenjohtajana jatkaa Joonas Immonen.

Nyt kun valmentaja-asia on saatu maaliin, voimme jatkaa yhteistoimin valmennuksen kanssa joukkueen rakentamista. Pelaajasopimuksia on kasassa tusinan verran ja uusia sopimuksia tullaan tekemään lähiviikkoina.

Uusista pelaajasopimuksista ja huoltopuolella tapahtuvista muutoksista kerromme lähiaikoina”

 

Teksti Lauri Tikanoja, kuva Jukka Laitinen

 

 

 

 

 

JUNIOREIDEN JÄÄPALLOLEIRIT KESÄKUUSSA MIKKELISSÄ

17.04.2024 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

 

JUNIOREIDEN JÄÄPALLOLEIRIT KESÄKUUSSA!

 

Mikkelin Kampparit järjestää junioreille JÄÄPALLOLEIRIT kesäkuun alussa, viikoilla 23 ja 24 Mikkelin
Harkkajäähallissa. Leirillä hiotaan jääpalloilun perustaitoja vanhempien junioreiden opastuksella, niin
jäällä kuin Kalevankankaan ympäristössä.

 

Tervetulleita ovat seuran omien junioreiden lisäksi kaikki jääpallosta kiinnostuneet nuoret, sekä
tytöt ja pojat!

 

Leirien sisältöön, tarkempaan ohjelmaan ja aikatauluihin vaikuttaa se, kuinka saamme Harkkajäähallista
jäävuoroja sekä osallistujien määrä. Tarkoituksena on toteuttaa joko yksi tai kaksi leiriä. Leirit pidetään kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana.

 

Kumpikin leiri olisi neljän päivän mittainen ja päivittäin leiri kestää n 4 tuntia. Päiväohjelma sisältää 1,5-2 tunnin jääharjoituksen, tauon ja reilun tunnin mittaisen ns. kuivatreenin. Leiriviikoille jaetaan osallistujat ikäryhmittäin. Ensimmäisellä viikolla (vko 23) leireilevät n 14-16 vuotiaat ja toisella viikolla (vko 24) n 11-13 vuotiaat.

Ikärajoista voidaan tarvittaessa joustaa.

 

Leirin hinta tulee olemaan 50-60€ /osallistuja

 

Ilmoittautumiset kampparitoimiston Jarkolle sähköpostitse (kampparitoimisto@gmail.com tai WA viestillä
0440176333) 6.5.2024 mennessä. Laita viestiin leiriläisen nimi, syntymävuosi ja yhteystietosi. Palaamme
asiaan heti kun tarkempi aikataulu ja ohjelma valmistuu.

 

Iso kiitos leirien toteuttamisessa kuuluu OP Suur-Savolle – aidosti paikalliselle pankille.                 OP luo kesätyöpaikat ohjaajille!

 

Jarkko Vahvaselkä
Toiminnanjohtaja

kampparitoimisto@gmail.com
Puh 0440 176333

 

 

Jaakko Järvinen palaa Kamppareihin

11.04.2024 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

Jaakko Järvinen palaa Kampparipaitaan!

 

 

Kampparit ja Jaakko Järvinen ovat tänään solmineet 1+1+1-vuotisen pelaajasopimuksen.

 

Jaakko Järvinen on kesäkuussa 20 vuotta täyttävä Kampparikasvatti, joka suoritti asepalveluksen Helsingissä ja pelasi päättyneen kauden Helsingissä Botnian riveissä.

 

Kovalyöntinen puolustuspelaaja pelasi Botniassa hyvän kauden tykittäen myös neljä maalia. Botnia eteni pudotuspeleihin ja sai pronssia, vaikka pronssipeli jäi Jyväskylän jääongelmien vuoksi pelaamatta.

 

Järvinen on nuoresta iästään huolimatta pelannut Bandyliigaa jo useamman kauden. Kamppareiden ja Botnian lisäksi Jaakko on esiintynyt WP35:n paidassa.

 

”Jaakko on erittäin tervetullut vahvistus nuoreen edustusjoukkueeseen” iloitsee toiminnanjohtaja Jarkko Vahvaselkä.

 

Tervetuloa takaisin Kampparipaitaan, Jaakko!

 

-LT-

Kampparit juhli hienosti sujunutta kautta kauden päättäjäisissä

Mikkelin Kampparit vietti kauden 2023-24 päättäjäisiä tiistai-iltana Karkialammen PitoPadassa runsaslukuisella porukalla.

 

Palkintopöytä valmiina palkintojen jakoon

 

Päättäjäisten puheissa kiiteltiin toiminnanjohtaja Jarkko Vahvaselän toimesta seuraväkeä ja sidosryhmiä hienosti sujuneesta kaudesta.

Edustusjoukkueen rajusta nuorennusleikkauksesta selvittiin kunnialla ja edustuksen kausi sujui hyvin. Vaikka mitalipelit jäivät vielä melko kauas, mutta merkit on selkeät, että niiden aika koittaa taas pian.

Junioreiden kausi oli upea. Kamppareilla oli kaikissa ikäluokissa joukkueet SM-sarjoissa ja mitalisaldo oli kova; peräti kolme SM-kultaa, U21-, U18- ja U16-ikäluokissa sekä vielä U14-joukkueen hopea.

Kakkukahvittelun lisäksi tilaisuusuudessa jaettiin perinteiset palkinnot.

 

Kaudesta 2023-2024 palkitut

 

Ensi kertaa maajoukkueissa pelanneet, palkittiin Kamppareiden viirillä
Touko Tähtinen
Oskari Kokko
Kasperi Kumela
Paavo Tapio

Seuran kiertopalkinnot

Kotan Kannu – Innokkain harjoittelija
Viljami Kumela

Fair Play- palkinto – Reilun Pelin Junioripelaaja
Elias Tikanoja

Pekan Pytty – Vuoden junioripelaaja
Iivo Korhonen

Joken Pytty – Vuoden juniorimaalivahti
Santtu Myyryläinen

Vuoden toimija
Aimo Hokkanen

 

Joukkueittain palkittiin

U21
Paras pelaaja, Iivo Korhonen
Luottopelaaja, Joonatan Hämäläinen
Joukkueen sielu ja ilmentymä, Jaakko Mesiäinen

 

U18

Paras pelaaja, Simo Huotelin
Taistelija, Paavo Hatakka
Taistelija, Jere Immonen
Maalintekijä, Oskari Kokko

 

U16
Paras pelaaja, Kasperi Kumela
Taistelija, Jenna Kastevaara
Kehittynein pelaaja, Tuukka Vitikainen

 

U14
Kauden MVP, Viljo Hatakka

U14 Musta
Kehittynein pelaaja, Eemil Toivanen
Taistelija, Otso Kellberg

U14 Valkoinen
Kehittynein pelaaja, Veikka Rautio
Taistelija, Timi Nevalainen

 

U12
Ahkerin harjoittelija, Juho Hurri
Kauden tulokas ja kehittynein pelaaja, Paavo Sainpalo
Tunnollinen harjoittelija, Minttu Seppä

 

U10
Jokainen pelaaja palkittiin

 

Jääpallokoulu
Jokainen pelaaja palkittiin

 

Vuoden harrastepelaaja, Eetu Karhunen

 

Edustusjoukkue

Edarin paras pelaaja, Karo Liimatainen
Taistelijan malja, Simo Huotelin
Taistelijan malja, Joonatan Hämäläinen
Onnistunut Comeback, Leevi Kukkasniemi
Kauden tulokas, Touko Tähtinen

 

Seura muisti edustuksen pois jäämässä olevia huoltajia kiittäen pitkäaikaisesta työstä seuran eteen – Jarmo Krasila ja Johannes Hyvärinen

Lisäksi seura kiitti pitkäaikaista toimijaa niin hallituksessa, kuin ottelujärjestelyissä
Keijo Heikkinen

 

Teksti: Lauri Tikanoja, kuvat: Jukka Laitinen