Arkisto: Bandyliiga

Kampparit ansaitusti FINAALIIN!!!

Bandyliiga 4. välieräottelu VEITERÄ-KAMPPARIT 3-6 (1-3)

 

Kamppareille komea voitto Veiterästä – Finaali kutsuu!

 

 

Kampparit oli vahvempi ja tehokkaampi neljännessäkin välieräottelussa ja käytti ensimmäisen mahdollisuutensa sarjan katkaisuun.

 

Ottelu alkoi Mustien salamamaalilla Tuomas Liukkosen viedessä omansa johtoon ennen kuin peliajan ensimmäinen minuutti ehti täyttyä. Muutamaa minuuttia myöhemmin ottelun sankari, kolmen maalin mies Topi Saukkonen vei Kampparit kahden maalin johtoon Tumppu Liukkosen syötöstä.

Veiterän Tuomas Antikainen kavensi pelin 1-2:een pian tämän jälkeen ja Veiterällä oli hyvä jaksonsa. Se loi paikkoja, mutta tehot jäi piippuun Kamppareiden puolustuksen pitäessä hyvin.

Puolen tunnin kohdalla Topi Saukkonen tälläsi kulmasta 1-3:een, joka jäi taukonumeroiksi.

 

Toista jaksoa väännettiin noin vartti, kunnes Rasmus Kettunen käytännössä ratkaisi ottelu kahdella maalillaan. Taululla komeili reilun tunnin kohdalla jo vakuuttavat 1-5-numerot. Aikalisän ottanut Veiterä muutti peliään, ja onnistui jäähyilyn lisäksi kaventamaan kahdesti (67. ja 82. min) kunnes Topi Saukkonen iski lopullisen niitin Kampparivoitolle kulmalyönnistä.

 

Topi Saukkonen iski komean hattutempun tärkeään paikkaan.

 

Voitto ja FINAALIPAIKKA Kamppareille!

 

Kamppariluotsi Olli Manninen oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies

 

– Tuntuu kyllä todella hyvältä! Meidän peli saatiin kauden parhaaseen kuosiinsa tärkeällä hetkellä. Tällaisessa pitkässä sarjassa parempi voittaa ja niin mielestäni kävi nytkin. Oltiin tänään valmiita katkaisemaan sarja ja onnistuttiin siinä hienosti.

– Meidän joukkue on hieno koostumus, upea kokenut kaarti ja varsin ratkaisevissa rooleissa peräti 7 juniori-ikäistä pelimiestä jotka ovat saaneet kasvaa ja kehittyä upeassa ympäristössä kokeneiden pelimiesten mukana.

– Saadaan viettää viikonloppu huilaten perheiden parissa ja aloitella sen jälkeen valmistautuminen Porissa ensi lauantaina pelattavaan finaaliin.

– Päivän peliin Veiterä lähti vähän kuin meidän aseilla – puolustuksen kautta, muuttaen peliään selvästi passiivisemmaksi. Hienosti pystyttiin löytämään aseet ja viemään tärkeä peli!

 

Onnittelut upeasta suorituksesta Ola ja Joukkue!

 

Sekä ottelujärjestäjän palkintoraati. että Kamppareiden joukkue valitsi ottelun parhaana pelaajana Topi Saukkosen

 

BANDYLIIGAN FINAALI PELATAAN PORISSA LAUANTAINA 11.3.- NARUKERÄ-KAMPPARIT

 

KAMPPARIT JÄRJESTÄÄ ENSI VIIKON LAUANTAINA PELATTAVAAN FINAALIIN TARVITTAVAN MÄÄRÄN FANIBUSSEJA – SEURAA ILMOITTELUA!

 

Teksti: Lauri Tikanoja, kuvat: Jukka Laitinen

 

 

Kampparit murskasi Veiterän

Kolmas välieräottelu toi ratkaisuedun Kamppareille. Finaalipaikkaan tarvitaan vielä yksi voitto.

 

Elmeri Hämäläinen ja Simo Huotelin juhlivat Aapo Pulkkisen osumaa

 

Kampparit otti vahvan peliesityksen päätteeksi toisen kiinnityksen Bandyliigan välieräsarjassa keskiviikkona kotikentällä Hänskissä.

Kampparit murjoi Lappeenrannan Veiterän suurinumeroisesti 9-3 (3-1) yli 600 katsojan edessä.

Päävalmentaja Olli Manninen oli ottelun jälkeen todella tyytyväinen, mutta muistutteli, että nyt pelataan välieräsarjaa.

-Totta kai tällainen voitto maistuu hyvältä, mutta se on vain yksi kiinnitys. Perjantaina on edessä kova peli, jäähdytteli Manninen.

Kampparit ja Veiterä ovat nyt kohdanneet kolmasti ja voitot ovat Kamppareille 2-1. Fiinaalipaikkaan tarvitaan kolme voittoa.

Keskiviikon iltaottelu oli mikkeliläisen jääpalloilun juhlaa. Alun hienoisen takertelun jälkeen ottelu oli Kamppari-ryhmän hallussa.

 

Rasmus Kettunen oli jälleen vauhdissa. Keskiviikkona maaleja syntyi kaksi.

 

Hyvän ottelun pelannut Rasmus Kettunen tuumi tyynesti, että hyvältä maistui.

­-Saatiin koko joukkueelta onnistumisia. Puolustus pelasi hyvin ja sen mukana aukesi paikkoja, sanoi Kettunen.

-Numerot nyt olivat isot. Veiterä joutui panemaan kaiken yhden kortin varaan ja meille aukesi tilaa. Hyvä suoritus meiltä.

Veiterä on luisteleva joukkue, joka piti alusta saakka vauhtia. Kettunen tietää Veiterän elkeet.

-Veiterällä on hyviä pallollisia pelaajia, mutta me löysimme lääkkeet. Nyt ei muuta kun ladataan joukkue perjantain otteluun.

Veiterä meni heti alussa maalin johtoon, ja Kamppareilta meni parikymmentä minuuttia päästä peliin kiinni.

-Veiterä tuli alussa kovaa ja sai maalin. Tuntui, että ollaanko mukana ollenkaan. Mutta kun jakso eteni, kärsivällisesti pelaamalla päästiin peliin mukaan, tuumi Manninen.

Kampparien puolustuspeli oli kunnossa. Manninen tuumii ottelun jälkeen, että puolustuspeli itse asiassa ratkaisi koko ottelun.

Samaa mieltä oli Veiterä-valmentaja Tero Nieminen, mutta tosin vain toisin päin.

-Olimme mukana 75. minuuttia, mutta sitten piti alkaa hyökätä, kun oli pakko saada maaleja, eikä puolustettu enää. Kun tuli tilaa, Kampparit käytti sen hyväkseen, sanoi Nieminen.

Veiterän maalin johto kuittaantui 24. minuutilla, kun Tomi Hauska ja Rasmus Kettunen puhkoivat Veiterän puolustuksen. Hauska syötti, Kettunen viimeisteli.

Kampparien 2-1 maalin teki mikkeliläisyleisön suosikiksi noussut nuori, vasta 15-vuotias Simo Huotelin, joka kulman jälkiruuhkassa survoi pallon maaliin.

-No se oli sellainen rynnimismaali, vähätteli Huotelin.

Kamppari-ryhmä sai maalista henkeä ja Kettunen teki juuri ennen taukoa taukonumeroiksi toisen maalinsa.

Kamppareilla oli toisen jakson edetessä kolme-neljä todella hyvää tekopaikkaa, mutta osumia ei tullut.

Manninenkin myönteli, että nousi pelko vastustajan heräämisestä.

Veiterän vauhtipeli ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista tulosta. Kampparit sen sijaan onnistui, kun Karo Liimatainen ryösti karvaamalla pallon ja tuikkasi maalin.

Karo Liimatainen tekee tärkeän 4-1 osuman

 

Veiterä pääsi vielä kaventamaan, mutta sen jälkeen alkoivat Kampparien maalintekoharjoitukset. Tuomas Liukkonen teki 5-2, Aki Manninen 6-2, Aapo Pulkkinen 7-2, Elmeri Hämäläinen 8-2 ja Santeri Laitinen 9-2.

Kampparien kahdeksas maali oli siitä erikoinen, että syöttöpisteen sai hyvän pelin pelannut maalivahti Lasse Korhonen. Pitkä avaus vapautti Hämäläisen maalintekoon.

Veiterä sai kolmannen lähinnä vain siksi, että kaikki seisoskelivat odottelemassa vihellystä 93. minuutilla.

Simo Huotelin on urakoinut useassa joukkueessa ja kasvattanut mainetta edustusjoukkueessa.

Nuori mies on myös vastustajan tarkkailussa, mikä tietää sitä, että pelitilanteissa saa ottaa osumia.

-Peli edustusjoukkueessa ja juniorijoukkueessa ei sinänsä niin paljon poikkea, kun pelaan samoja paikkoja. Junioripeleissä tulee enemmän vastuuta ja peli ei ole niin fyysistä kuin miesten pelissä.

Huotelin näkyy kentällä ja ottaa roolia kumartelematta aikamiehiä mitenkään. Asenne on kuitenkin kohdallaan ja realistinen.

-Meillä on osaavia pelaajia, jotka tekevät pisteitä. Loppupeleissä ei ole sikäli merkitystä kuka niitä tekee. Nyt taisteltiin 90. minuuttia. Oli upea voitto.

Juniori-ikäinen Simo Huotelin pelaa hyvällä otteella, eikä kumartele ketään aikamiesten pelissä. Keskiviikkona syntyi Kampparien 2-1-johtomaali.

 

K-Rauta Mikkeli palkitsi joukkueiden parhaina pelaajina Kamppareiden Rasmus Kettusen ja Veiterän Saku Herrasen

Kampparit jatkaa välieräsarjaa perjantaina 3. maaliskuuta vierasottelulla Lappeenrannassa.

 

Kampparit järjestää FANIBUSSIN perjantain 4. välieräotteluun Lappeenrantaan.

Lähtö PERJANTAINA 3.3. klo kello 17.00 Lääninhallituksen  edestä torin laidalta.

 

Ottelu Veiterä- Kampparit Kisapuistossa kello 19.00

 

ILMOITTAUTUMISET:

VIESTILLÄ: 0440 755207

SÄHKÖPOSTILLA: totti.raittila@icloud.com

Bussimatkan hinta 20€ /alle 16v. ja eläkeläiset 10€

Lähde mukaan kannustamaan Kampparit Bandyliigan finaaliin!

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, Kuvat: Jukka Laitinen

 

Fanibussi perjantaina Lappeenrantaan

Fanibussi 4. välieräotteluun Lappeenrantaan!

 

Kampparit järjestää FANIBUSSIN perjantain 4. välieräotteluun Lappeenrantaan.

Lähtö PERJANTAINA 3.3. klo kello 17.00 Lääninhallituksen  edestä torin laidalta.

 

Ottelu Veiterä- Kampparit Kisapuistossa kello 19.00

 

ILMOITTAUTUMISET:

VIESTILLÄ: 0440 755207

SÄHKÖPOSTILLA: totti.raittila@icloud.com

Bussimatkan hinta 20€ /alle 16v. ja eläkeläiset 10€

ENNAKKO: Kampparit jatkaa välieräsarjaa keskiviikkona Hänskissä

28.02.2023 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

 

Olli Manninen: Tasainen sarja kuten aavisteltiinkin

Kampparien välieräottelut Lappeenrannan Veiterää vastaan ovat olleet juuri sitä, mitä päävalmentaja Olli Manninen ennustikin.

– Ennakoin tasaista välieräsarjaa ja sellainen se onkin. Yllätyksiä ei ole tullut eteen, sanoo Manninen.

Kampparit on pelannut kaksi ottelua Veiterää vastaan. Molemmilla on yksi voitto. Ottelut ovat tasan 1-1.

Veiterä voitti sarjan viime keskiviikon avauksen Hänskissä jatkoaikamaalilla 4-5 ja Kampparit puolestaan toisen kohtaamisen lauantaina Lappeenrannassa 2-4.

Manninen on tyytyväinen vierasottelun voittoon.

-On myönnettävä, että kiva oli voittaa Lappeenrannassa, sillä Kisapuisto on ollut meille vaikea paikka.

Avausottelu kotona viime viikon keskiviikkona jäi kaivelemaan.

-Ei olisi ollut vääryys, jos se olisi päättynyt toisinkin, mutta tulosta pitää kunnioittaa. Tämä vain kertoo sarjan tasaisuudesta, tuumii Manninen.

Joukkueet kohtaavat Hänskissä keskiviikkona iltaottelussa.

– Otteluun valmistautumista sävyttää se, että molemmat joukkueet tuntevat toisensa todella hyvin.

Mannisen mukaan molemmat joukkueet haluavat pelata jääpalloa, jossa pallo liikkuu ja joukkue on aktiivinen. Ottelutaktiikkaa pitää miettiä vastustajan mukaan.

– Veiterä on luisteleva joukkue, joka pitää yllä vahvaa liikettä.

Manninen korostaa puolustuspelin merkitystä.

– Kahdessa ensimmäisessä ottelussa joukkuepuolustuksemme on ollut tiivistä. Puolustus on pallopelissä muutenkin lähtökohta, mutta jos Veiterä haluaa olla aktiivisempi pallollisessa pelissä, meidän on pidettävä vastustaja ryhmittymän ulkopuolella.

Lauantaina Lappeenrannassa Kamppari-ryhmän puolustus piti Veiterän loppurynnistyksenkin.

– Panostamme puolustuspeliin. Se on meidän vahvuutemme, sanoo Manninen.

 

 

Finaalipaikkaan tarvitaan kolme voittoa, joten keskiviikon kotiottelu ei ratkaise jatkoa.

-Nyt pelataan tilanne ja ottelu kerrallaan. Vähintään perjantaihin saakka tässä sarjassa mennään, sanoo Manninen.

Kampparit piti lauantain vierasottelun jälkeen sunnuntaina taukopäivän ja palasi treenijäälle tiistaina ennen keskiviikon ottelua.

Nuoret finaaliin roimalla voitolla

Maanantaina Kampparien nuoret pelasivat oman välieräottelunsa Porvoon Akillesta vastaan Hänskissä.

Tulos oli selvä: Kampparit voitti 14-0 (5-0). Voitto tietää finaaliottelua, joka pelataan keskiviikkona 8. maaliskuuta klo 19.00 Mikkelissä ja Hänskissä.

Kamppareilla on sikäli erikoinen tilanne, että edustusjoukkueen ryhmässä on tällä hetkellä peräti kahdeksan 21-vuotisten ryhmän pelaajaa. Päävalmentajana Manninen antoi edustusjoukkueen nuorille luvan otteluun.

-Ilman muuta nuoret saivat pelata oman ottelunsa. Ne pelit ovat heille tärkeitä. Pitää vain minimoida riskit ja huolehtia hyvästä palautumisesta, sanoo Manninen.

Bandyliigan välieräottelu Kampparit-Veiterä Mikkeli, Hänninkenttä keskiviikkona 1.3. alkaen klo 19.00.

Tervetuloa!

 

Kausikortit ovat voimassa kaikissa tapahtumissa ennen mitaliottelua!

 

Liput ennakkoon:

Veiterä kaatui Lappeenrannassa 2-4

Kampparit tasoitti välierät

 

Kampparit kuittasi Bandyliigan keskiviikkoisen avausottelun jatkoaikatappionsa voittamalla Veiterän Lappeenrannassa lauantaina.

Kisapuisto on ollut Kamppareille vaikea paikka, mutta nyt siitä ei ollut tietoakaan.  Kampparit oli todellisessa myötätuulessa ja voitti 2-4 (1-3).

Joukkueiden toisen kohtaamisen jälkeen välieräottelut ovat nyt tasan 1-1.

-Oli tärkeä saada keskiviikon jälkeen voitto. Kyse on sarjasta. Tässä tarvitaan vielä kaksi voittoa, muistuttaa päävalmentaja Olli Manninen.

Lauantaina Lappeenrannassa peli oli Kamppareilta hyvä kokonaisuus.

Manninen kiittelee joukkuettaan ennen muuta siitä, että keskiviikon ottelusta, hävitystäkin pelistä, jäi hyvä vire, joka kantoi lauantaina vierasottelussa Kamppareille aina hankalassa Kisapuistossa.

-Pienet muutokset, jotka tehtiin jo keskiviikon otteluun, toimivat myös nyt.  Tavoitteena oli suoraviivainen pallollinen pelaaminen. Kun joukkue uskoi itseensä, tuli tulosta.

Katsojalle Kamppari-ryhmän peli näyttikin totuttua aktiivisemmalta. Vahvassa asemassa olivat ensi jakson alun onnistumiset.

Kampparit aloitti ottelun myötätuulessa ja takoi kahden maalin johdon alle puolen tunnin.

Ensin nuori, vasta 15-vuotias Simo Huotelin näytti maalinteon mallia. Huotelin karvasi pallon ja laukoi yläkulmaan.

 

Simo Huotelin ei kokeneempia kumarra. Kampparien avausmaali oli näyttävä.

 

Rasmus Kettunen iski 27. minuutilla Aki Mannisen syöttämän kulmurin sisään.

Veiterä kavensi, mutta taukojohtoon 1-3 päädyttiin Elmeri Hämäläisen maalilla. Esityön teki kippari Kimmo Huotelin.

Elmeri Hämäläinen viimeisteli Kimmo Huotelinin esityön päätteeksi Kampparien kolmannen maalin

 

Toinenkin jakso oli Kamppareiden otetta.

 

-Ensi jakson myötätuuli toi meille etua. Luulimme, että Veiterä tulee toisella jaksolla kovaa, mutta niin ei käynytkään, selvittää Manninen.

Veiterä kavensi maalin päähän puhtaalla onnenkantamoisella. Veiterän huono syöttö aivan päädystä kimposi Kamppari-pelaajan varusteista maaliin. Maali merkittiin omaksi maaliksi.

Lauantaina erikoistilanteet olivat avainasemassa. Veiterä-valmentaja Tero Nieminen totesi jo keskiviikkona Mikkelissä, että Kamppareille ei saa antaa kulmureita.

Lauantaina mustat kirjasivat yli kymmenen kulmaa, joista kaksi upposi. Ratkaisevan osuman teki Janne Hauska kulmurista 67. minuutilla. Tarjoilusta vastasi Tomi Hauska.

 

Janne Hauskan kulmurimaalin 67. minuutilla tyhjensi pajatson. Veiterä ei päässyt enää peliin kiinni

 

-On tärkeä juttu, että kulmalyönnit onnistuvat, tuumii Manninen.

Janne Hauskan kulmurimaalin jälkeen Kampparit jäädytti peliä ja purki Veiterän aseettomaksi.

-Ottelu oli meiltä ehjä suoritus ja myös henkisesti tärkeä voitto, sanoo Manninen.

Kampparit pelasi tehokkaan pallollisen pelin lisäksi järkevää puolustuspeliä. Apuna oli maalilla jälleen omalla tasollaan pelannut huippuveskari Lasse Korhonen.

Välierät jatkuvat keskiviikkona kotiottelulla Hänskissä.

Kampparien ja Veiterän välieräsarja jatkuu arkiottelulla Mikkelissä keskiviikkona 1.maaliskuuta.

Ottelu alkaa Hänskissä klo 19.00.

Välieristä mennään jatkoon kolmella voitolla. Ottelut ovat nyt siis 1-1.

 

Tervetuloa keskiviikkona Hänskiin!

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen