Topi Saukkonen siirtyy Sandvikenin riveihin

25.04.2023 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

Ruotsin pääsarjan eliittiseuroihin kuuluva Sandviken AIK on Topi Saukkosen seura kahden tulevan kauden ajan

 

20-vuotias Kampparipuolustaja siirtyy Ruotsin pääsarjaan

 

Hienon A-maaotteludebyytin tehnyt 20-vuotias Topi Saukkonen on vakuuttanut Elitserienin kärkikastiin kuuluvan SAIK:n ja Ruotsissa on tänään julkaistu 2-vuotinen sopimus.

 

Hänskin kulmilla kasvanut ja Kamppareita koko tähänastisen peliuransa pelannut puolustaja ottaa ison askeleen uralla päästessään perinteiseen suurseuraan joka omaa loistavat olosuhteet ja potentiaalin taistella Ruotsin mestaruudesta.

 

 

Onnittelut sopimuksesta Topi! Millä fiiliksellä allekirjoitit sopimuksen ruotsalaiseen huippuseuraan?

  • Onhan tämä hieno mahdollisuus nuorelle miehelle. Kausi meni hyvin ja olen toki otettu ja onnellinen, että pääsee huippuseuraan pelaamaan ja kehittymään.

 

Oliko kannoillasi muita ruotsalaisseuroja?

  • Yhteydenottoja oli, mutta valinta oli loppujen lopuksi helppo.

 

Onko pelaamisen ohessa tarkoitus tehdä Sandvikenissä päivä- tai osa-aikatyötä?

  • Osa-aikatyöpaikka on pelaamisen ohella luvassa, ettei aika käy pitkäksi!

 

Miten Mikkelissä käynnistyneiden ammattikorkeakouluopintojen käy?

  • Opiskelut joutuvat valitettavasti odottamaan, mutta niiden aika koittaa taas myöhemmin!

 

Mitä toivot tulevalta kaudelta henkilökohtaisella tasolla?

  • Kehittyä pelaajana ja päästä pelaamaan ja sitä kautta taistelemaan joukkueen kanssa menestyksestä.

 

Koska lähdet Ruotsiin?

  • Käyn alkukesästä tutustumassa ryhmään ja leirillä. Elokuun alussa muutan Sandvikeniin ja liityn joukkueen vahvuuteen

 

 

Lämpimät onnittelut sopimuksesta Topi! Onnea matkaan, kentälle ja kentän ulkopuolelle – nauti reissusta!

 

 

Päättyneellä kaudella Topi saavutti Bandyliigan hopeaa, nuorten Bandyliigan kultaa ja palkittiin Kamppariedustuksen parhaan pelaajana.

 

Sandviken uutisoi sopimuksen nettisivullaan:

http://www.saik.com/sv/Lagen/Herrlaget/Nyheter/Varmt-valkommen-Topi-Saukkonen/

 

Teksti: Lauri Tikanoja, kuvat: Jukka Laitinen