Arkisto: Bandyliiga
Päävalmentaja Tero Kumela: Suomi tavoittelee mestaruutta
Mikkelin turnauksen 17-vuotisten maajoukkueessa on seitsemän Kampparijunioria
Suomen 17-vuotisten nuorten jääpallomaajoukkueen päävalmentaja Tero Kumela on oman joukkueensa valmistautumisen ohella tarkkaillut Ruotsin joukkueen otteita Mikkelin viikonvaihteen turnaukseen.
Hän ennakoi todella tiukkaa kamppailua siitä, mitkä kaksi joukkuetta ovat sunnuntaina finaaliottelussa vastakkain.
-Ruotsi on tasainen ja taitava joukkue, joka on koottu ikäluokkansa isosta massasta ja on sitä paitsi hallitseva mestari. Norja on urheilullinen joukkue, jolla on hyvin fyysisiä pelaajia.
Suomi puolestaan liikkuu siinä välimailla. Avainasia on hyvä puolustuspeli.
-Suomella on kyvykäs ryhmä, joka pystyy haastamaan Ruotsin. Se kyllä vaatii meiltä onnistumista kaikin puolin ja ehkä hieman hyvää tuuriakin. Lähdemme ilman muuta taistelemaan mestaruudesta, eikä mitenkään peruuttelemaan, sanoo Kumela.
Suomen joukkueen päävalmentaja Tero Kumela pitää Ruotsia vahvana joukkueena, mutta sanoo, että Suomen laadukas ryhmä pystyy hyvin haastamaan Ruotsin
Ruotsi saapui Mikkeliin perjantaina alkavaan turnaukseen muutama päivä ennen avausottelua.
Mikkelissä on spekuloitu sillä, että hallioloihin tottuneet Ruotsin pojat ovat ihmeissään Hänninkentän pakkasessa. Kumela torjuu tätä ajattelua.
-Ruotsi on valmistautunut hyvin ja on leireillyt Mikkelissä. Sanoisin, että eroja ei halli- ja avokenttäolojen vuoksi synny. Loppujen lopuksi asialla ei taida olla mitään vaikutusta, tuumii Kumela realistisesti.
-Muutenkin näyttää siltä, että keliolojen puoleen voidaan odotella oikein hyvää ja vauhdikasta jääpalloa.
Suomen joukkueessa on peräti seitsemän Mikkelin Kampparien omaa pelaajaa.
Määrä on hieno varsinkin, kun pelataan Mikkelissä, mutta se on luonnollista, sillä Kampparien 2007-ikäluokka on hallinnut omaa sarjatasoaan.
Ryhmässä Kamppareista pelaavat Simo Huotelin, Oskari Kokko, Viljami Kumela, Kasperi Kumela, Paavo Tapio, Jere Immonen ja maalissa Iivo Korhonen. Lisäksi Kampparien Elias Tikanoja seuraa otteluita läheltä varamiehenä.
Kumelan lisäksi joukkuetta luotsaa joukkueenjohtajana Mikkelin Joonas Immonen. Ryhmän kakkosvalmentaja on Janne Väkiparta.
Suomen joukkueen kapteeni on Simo Huotelin. Pojat ovat pääasiassa vuoden 2007 ikäluokkaa, mutta nuorempiakin on. Kasperi Kumela, syntynyt 2009, on ryhmän nuorin.
Maajoukkueryhmä on ollut koossa viime vuoden puolelta saakka.
-Tavoitteena on ollut tarjota mahdollisimman monelle lajin ikäluokkansa nuorukaiselle tilaisuus toimia maajoukkueen mukana. Mikkelin turnaus on oikeastaan huipennus, sanoo Kumela.
Teksti ja kuva: Kampparit/tiedotus
Hänskissä nähdään hieno jääpallotapahtuma
Kolmen maan 17-vuotiaat pelaavat mestaruudesta Mikkelissä. Pakkanenkaan ei ole jarruttanut tapahtuman järjestelyjä.
Jääpalloturnauksen järjestelyt ovat sujuneet hyvin. – Talkoolaisia tarvitaan 30-40, sanoo pääsihteeri Kimmo Huotelin
Alle 17-vuotiaat pelaavat viikonloppuna Mikkelin Hänskissä maailmanmestaruudesta
Mikkelissä järjestettävä kolmen maan 17-vuotiaiden jääpalloturnauksen pääsihteeri Kimmo Huotelin odottaa sekä urheilullisesti että toiminnallisesti hienoa tapahtumaa.
Järjestelyistä vastaavat Jääpalloliitto ja paikan päällä Mikkelin Kampparit. Valmistelut ovat sujuneet hyvin ja vierasjoukkueiden kommentit ovat myönteisiä.
-On tosi kiva järjestää tällaista tapahtumaa ja nimenomaan Mikkelissä. Viikonvaihteessa nähdään hienoja otteluita, sanoo Huotelin.
Huotelinille järjestelyt ovat tuttua puuhaa, sillä hän veti vastaavaa tapahtumaa vuonna 2016 Kampparien toiminnanjohtajan paikalla. Tuolloin Mikkelissä pelattiin 15-vuotiaiden MM-turnaus.
-Tietenkin tällaisessa on omat hommansa, mutta meillä on 30-40 talkoolaista, kaikki seuran omaa väkeä muuten, ja hyvä ja innostunut yhdessä tekemisen meininki.
Pientä miettimistä järjestelyihin on aiheuttanut Hänninkentän pukusuoja- ja koppitilanne.
-Täytyy sanoa, että vähän nolottaa esitellä pukusuojatiloja vierasjoukkueille, mutta ei voi mitään. Avuksi on otettu Urheilupuiston pukusuojat. Ruotsin ja Norjan joukkueet käyttävät niitä pääpaikkanaan ja siirtyvät sieltä pelaamaan Hänskin puolelle, sanoo Huotelin.
Hänskin puuparakeista on tehty toimisto- ja toimitsijatiloja. Muuten Hänski on näyttänyt parhaat puolensa.
-Ruotsin joukkueen edustajat ovat kehuneet Hänskiä hienoksi peliareenaksi keskellä kaupunkia.
Vierasjoukkueita on hämmentänyt se, että pelataan ulkona. Hallioloihin tottuneet Ruotsin juniorit ovat kuitenkin ottaneet pakkaskelit maltilla vastaan.
-Pakkanen on toki ollut aika rapsakkaa. Kuitenkin tässä viikolla illalla, kun Ruotsin treenit loppuivat, muutama heidän pelaajistaan jäi pyörimään kentälle. Menin oikein kysymään, että onko mikä hätänä. No, he naureskelivat vaan, että on kiva luistella tällaisella kentällä, pakkasesta huolimatta, kertoo Huotelin.
Turnauksen Suomen, Ruotsin ja Norjan joukkueet sekä turnauksen tuomaristo majoittuvat hotelli Vaakunassa. Matkaa Hänskiin ei ole kuin pari korttelia.
Turnaus alkaa perjantaina 19. tammikuuta aamupäivällä. Otteluita on koko viikonvaihteen. Loppuottelu on sunnuntaina.
Huotelin hieman harmittelee, että ennakkokaavailuista poiketen Intia, ehkä hieman eksoottinen jääpallomaa, ei päässyt turnaukseen. Hän houkuttelee jääpallofaneja Hänskiin.
-Tulkaa ihmeellä katsomaan. Tarjolla on maailman parasta ikäluokan jääpalloa ja hieno urheilutapahtuma, sanoo Huotelin.

Kaikki ottelut on nähtävissä suorina nettilähetyksinä!
Kaikki kisaottelut lähetetään suorina, Ville Niskasen englanniksi selostamina nettilähetyksinä Solidsport-kanavalla Mikkelin Kampparit
Nettilähetysten hinta 5€/ottelu
Pääsyliput otteluihin helposti netistä! ![]()
Pääsylippujen hinnat:
- PE/LA 10€ Sisältää sisäänpääsyn kaikkiin perjantain ja lauantain otteluihin
- SU 10€ Sisäänpääsy sunnuntain finaaliotteluun (klo 12.00)
Pääsylippuja myydään myös paikan päällä Hänskissä.
Lämpimästi tervetuloa Hänskiin!
Teksti ja kuva: Kampparit/tiedotus
Kampparit otti tahtovoiton
OLS:n kaataminen Hänskissä palautti itseluottamuksen
Eetu Sviili pelasi jälleen hyvän ottelun. Kampparimaalivahti palkittiin joukkueensa parhaana. Oikeastaan tittelin pitäisi kuulua ”kentän paras”.
Kampparit-OLS 2-0(0-0)
Mikkelin Hänninkentällä nähtiin lauantaina iltapäivällä todella tyytyväisiä kasvoja.
Kampparit otti Bandyliigan kotiottelussaan riemastuttavan 2-0 (0-0) voiton Oulun Luistinseurasta.
Mikkeliläisjoukkueen ilmeistä näki, että voitto maistui makealta ja tuli joukkuehengen kannalta oikeaan aikaan.
-Voitto tuntuu todella hyvältä. Tässä on viime ajat oltu vähän syvissä vesissä. OLS oli hyvä vastus, mutta me otimme sen., mitä lähdimme hakemaankin, hehkutti ottelun jälkeen Kampparimaalivahti Eetu Sviili.
Sviilillä oli kaikin puolin aihetta tyytyväisyyteen, sillä hän pelasi maalilla hyvän ottelun ja siivitti oman joukkueensa voittoon torjumalla OLS:n rankkarin.
Kaiken lisäksi rankkarin jälkitilanteesta syntyi Kampparien ensimmäinen maalikin toisen jakson 50. minuutilla. Sviili poimi rankin näppiinsä, avasi pelin heti ja jatkossa Karo Liimatainen vapautti Esa Rytkösen maalintekoon.
Maali oli huikea. Rytkönen istui jäähyllä ja kun hän kuuli, että rangaistusaika on täysi, hän pomppasi lankun yli suoraan peliin ja palloon.
Esu Rytkönen maalasi Kampparien ensimmäisen heti, kun pääsi jäähyaitiosta irti.
-Karo syötti ja ei siinä ehtinyt muuta tykittää maalia kohti, naureskeli Rytkönen.
Sviili tuumi, että taisi olla kauden eka rankkaritorjunta. OLS sai rankin varsin kevyen tuntuisen tuomion ansiosta. Avaus rankkarin jälkeen oli osoitus siitä, että koko joukkue oli hyvässä vireessä.
-On tullut pahempiakin rankkareita. Ei siinä muuta kuin piti katsoa, missä muut ovat. Oli hyvä avata, kun porukka oli hereillä.
Päävalmentaja Olli Manninen myhäili tyytyväisenä ottelun jälkeen. Voitto ja pisteet tyydyttivät, vaikka ”ei se kovin tasokasta jääpalloa ollut”.
-Vähän sekavaa. Pallollinen peli ei ensi jaksolla luonut maalipaikkoja. Liike ei ollut oikeansuuntaista. Mutta tyyli on vapaa: pisteet piti saada.
Voitto lauantaina oli kamppailuvoitto. Manninen kehuu ryhmäänsä tahtopelistä.
OLS:lla oli hetkensä, mutta Kamppariryhmä halusi voittoa enemmän. Toinen maali 58. minuutilla oli nopean vastahyökkäyksen tulos. Hyökkäyksen päätteeksi maalinedushässäkässä Simo Huotelin laittoi pallon maaliin.
OLS pelasi periaatteessa oikean näköistä jääpalloa, mutta maalipaikoissa ei ollut tehoa. Maalintekoyritykset tyrehdytti Kampparipuolustus ja aina päätteeksi Eetu Sviili.
OLS-valmentaja Timo Tiusanen oli hiljainen.
-Kampparit puolusti tiiviisti. Meidän pelimme ajautui pieneen tilaan. Kamppareilla on nuoria poikia, ja vastahyökkäyksiä piti varoa erityisesti, tuumi Tiusanen.
-Kamppareilla oli enemmän tahtoa. Olen pettynyt meidän suoritukseemme.
Voitto lauantaina tyydytti myös mikkeliläistä jääpalloyleisöä, sillä pitkään aikaan ei ole ottelun jälkeen kuulunut samanlaisia aplodeja ja kannustushuutoja omalle joukkueelle.
Voitto myös nosti Kampparit pois Bandyliigan hänniltä, juuri ohi OLS:n.
Kamppareilla on nyt viisi pinnaa, OLS:lla neljä. Oululla tosin kaksi ottelua vähemmän pelattuna.
Bandyliiga jää nyt tauolle, sillä viikon kuluttua pelataan maaotteluturnauksia. Bandyliigaa Kampparit jatkaa 27. tammikuuta vierasottelulla Jyväskylässä ja 28. tammikuuta kotiottelulla Hänskissä, kun vieraaksi saapuu Porvoon Akilles.
Otteluisäntä Osuuspankki Suur-Savo palkitsi molempien joukkueiden maalivahdit parhaina pelaajina, Kamppareista Sviili, kuvassa oikealla ja oululaisista Henri Mattila vas. Palkitsemisesta vastasivat Henri Hippo ja Maija Skön.
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen
Ennakko: Kampparit hakee revanssia OLS:sta
Kampparien edustusjoukkue jatkaa Bandyliigaa kotiottelulla lauantaina 13. tammikuuta, kun vierailijaksi Hänskiin tulee Oulun Luistinseura.
Kampparien päävalmentaja Olli Manninen pitää ottelua poikkeuksellisen tärkeänä.
Kolme kovaa ottelua toi tylyt tappiot Kamppari-ryhmälle. – Uutta latausta haetaan OLS-ottelusta, sanoo päävalmentaja Olli Manninen.
Kamppareiden nuorella joukkueella on takanaan vuodenvaihteen kahden puolen kovaa röykytystä.
-Meillä on ollut kolme vaikeaa peliä, Veiterä kahdesti ja Narukerä, ja on myönnettävä, että tulokset söivät joukkueen itseluottamusta, sanoo Manninen.
Tilannetta on Mannisen johdolla käyty läpi. Joukkue on palaveerannut ja treenannut huolellisesti, ja Mannisen mukaan ”nyt ollaan valmiita pelaamaan”.
Lauantain OLS-ottelu on Mannisen mukaan iso peli. Tavoite on selvä.
-Tavoite on päästä sarjan jumbosijalta pois. Hävisimme Oulussa niukasti 2-1, mutta ottelu oli meiltä hyvä peli. Nyt kuitataan ja lähdetään voittamaan.
Bandyliigan sarjaohjelmassa on viikonvaihteen jälkeen tauko, jonka aikana pelataan kansainvälisiä otteluita. Nuorten otteluissa 17-vuotisten ryhmä pelaa maaotteluturnauksen Mikkelissä 19.-21. tammikuuta ja nuoret Oslossa. A-maajoukkue vierailee samaan aikaan kolmen maan turnauksessa Ruotsissa Karlstadissa.
Kampparien pelaajia on useita mukana ikäryhmiensä maaotteluissa. Päävalmentajalla on vahva toive:
-Toivottavasti kaikki pysyvät terveinä kansainvälisen viikonvaihteen jälkeen. Otteluita on maaotteluiden jälkeenkin, tuumii Manninen.
Kampparit-OLS, Hänski, lauantaina 13.1. alkaen klo15.00
Tervetuloa!
Pääsyliput kätevästi netistä:
Veiterä antoi oppitunnin ja jyräsi Kampparit pakkaskelissä
Kampparit-Veiterä 1-12 (0-5)
Sami Mikkola ja Janne Hauska kamppailevat pallosta. Pakkashuuru kertoo säästä.
Pakkasjähmeydestä ei ollut tietoakaan, kun Lappeenrannan Veiterä nujuutti Kamppareita Bandyliigan sarjaottelussa Mikkelissä sunnuntaina.
Veiterä ajoi diesel-vauhdillakin kokoon tuloksen 1-12 (0-5).
Kampparivalmentaja Olli Manninen ei voinut ottelun jälkeen kuin todeta tilanteen:
-Kyllä tämä oli oppitunti meille, tuumi Manninen.
Veiterä-valmentaja Joonas Ylä-Outisen ei tarvinnut edes kehua omiaan, sillä Manninen tiivisti ottelun kulun selkeästi.
-Veiterä pelaa hyvää pallollista peliä, mikä taas meiltä ei onnistunut ollenkaan.
Veiterä ratkaisi ottelun heti ensi jaksolla tekemällä ensimmäiseen varttiin kolme maalia.
Kampparien kokeneimpiin lukeutuva Karo Liimatainen tuumi, että ”alku oli hyvä, mutta sitten repesi”.
-Veiterä on minun mielestäni tällä hetkellä sarjan paras joukkue.
Veiterältä onnistui sunnuntaina kaikki pallollisesta pelistä erikoistilanteisiin. Maaleja syntyi myös läpiajoista.
-Puolustuksen piikkiin ei tulosta voi panna, kun pelataan joukkueena.
Hänskissä mitattiin sunnuntaina päivällä pakkasta yli 22 miinusastetta. Ottelu pelattiin normaaleina jaksoina hieman pitemmällä tauolla. Liimatainen ei pannut numeroita pakkasen syyksi.
-Sää vaikutti, mutta ei sen taakse voi mennä. Pakkanen on molemmille joukkueille sama.
Myös Manninen kuittasi pakkaskelin.
-Kun joukkueessa on taitavia ja kokeneita pelaajia, he hallitsevat vaikeatkin keliolot.
Kamppareilla oli sunnuntaina toki hetkensä. Muutama hyvä ruuhka maalilla olisi voinut johtaa tulokseenkin. Tekopaikkoja oli hyvinkin pari kolme.
Kavennusta syntyi kuitenkin vasta liian myöhään, kun Simo Huotelin tuikkasi kulman jälkitilanteessa maalin 87. minuutilla.
Simo Huotelin lyö kulmaa ensi jaksolla. Toisen jakson lopussa Huotelin teki Kampparin ainoan maalin.
Sunnuntaina Kamppari-ryhmällä ei ollut käytännössä mitään sanomista ottelussa.
Edes toive siitä, että Veiterä olisi jättänyt parhaimman teränsä lauantaina cup-voiton juhlintaan, ei toteutunut. Ylä-Outinen sanoi, että cupin voittoa ei juhlittu, vaan että ”juhlien aika on myöhemmin”.
Muutenkin hän kielsi, että Veiterä olisi pelannut puolitehoilla. Sen sijaan hän antoi hienoisen varoituksen muille joukkueille.
-Kyllä tänäänkin pelata piti, mutta on totta, että meillä on vahva ryhmä. Pallollinen peli on kuosissaan ja hyökkäyspeli hyvällä tasolla. Kauden alussa meitä ei oikein noteerattu mitenkään.
Kamppari-nuoria edustustehtävissä
Kamppareiden nuoresta ryhmästä useampikin pelaaja pelaa ikäryhmänsä maajoukkuetasolla.
Sunnuntaina loukkaantumisen jälkeen sarjaottelun pelannut Touko Tähtinen sekä Joonatan Hämäläinen edustavat B19-joukkueessa Suomea parin viikon päästä pelattavassa MM-turnauksessa Oslossa. Topi Montonen on kotiin jäävä varamies.
Kampparikasvatteja on useita mukana myös 17-vuotiaiden maajoukkueryhmässä. Nimilistaa ei ole vielä lopullisesti vahvistettu.
Tämä ikäluokka pelaa turnauksensa Mikkelissä Hänskissä 19.-21. tammikuuta. Suomen lisäksi mukana ovat Ruotsi ja Norja sekä eksoottisempi jääpallomaa Intia, jos sen matkajärjestelyt toteutuvat.
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen












