Arkisto: Yleinen

Kampparien naisten joukkue SM-pronssille

Kampparien naisten joukkue SM-pronssille (kuvaaja Perttu Jokinen)
Jääpallon naisten SM-lopputurnaus pelattiin viikonloppuna Lappeenrannassa. Kampparit voitti sunnuntaina pelatussa pronssiottelussa Veitsiluodon Vastuksen lukemin 2-5 (2-1), ja runkosarjan kakkonen sai kaulaansa hyvin ansaitsemansa SM-pronssimitalit.

Kampparit lähti lopputurnaukseen vähäisen yhteisen jääajan turvin, sillä helmikuussa pelatun Porvoon osaturnauksen jälkeen joukkueen yhteistä aikaa söi T17 MM-turnaus ja muut pelit, sekä talven flunssa-aalto. Lopputurnauksen aluksi Kampparit pelasi välierän Porvoon Akillesta vastaan lauantaina. Edellisessä kohtaamisessa Kampparit kaatoi Akilleksen heidän kotikentällään lukemin 2-5, ja porvoolaiset tuntuivat lähteneen otteluun selvästi revanssi mielessään.

– Ottelun alku oli meiltä ihan hyvä, mutta omaa peliä ei kuitenkaan saatu täysin kasaan ottelun edetessä, ja vaihdot venähtivät vähän pitkiksi. Akillekselta tuntui puolestaan onnistuvan vähän kaikki, harmitteli joukkuetta lopputurnauksessa valmentanut joukkueenjohtaja Vesa Rapo.

Toiseen puolikkaaseen Kampparit lähti 0-3 tappioasemasta ja kärsimään ennen taukoa saatua jäähyä, jonka aikana Akilles kasvatti johtoaan maalilla, ja Kampparien ote herpaantui. Kampparit sai oman pelin vihdoin käyntiin ottelun lopussa, ja kymmenen viimeisen minuutin aikana mikkeliläiset kavensivatkin Akilleksen johtoa kahdella maalilla. Ottelu päättyi kuitenkin porvoolaisten ansaittuun 2-11 voittoon, ja Akilles eteni loppuotteluun Wiipurin Susia (Wisu) vastaan.

Välierässä Kamppareiden maalit viimeistelivät Iina Lempinen ja Johanna Rapo.

Pronssiottelu Kamppareiden hallinnassa

Sunnuntain pronssiottelussa Kamppareita vastaan asettui kemiläinen Veitsiluodon Vastus, joka oli hävinnyt lauantaina oman välieränsä Susia vastaan 19-2 (8-2). Pronssiotteluun hyvin latautunut Kampparit oli selvästikin haudannut edellisen päivän välierän aiheuttaman pettymyksen, ja joukkue oli palautunut hyvin kauden ensimmäisestä 90 minuutin pelistä.

Peli oli koko ottelun ajan Kamppareiden hallussa, ja peliä kuljetettiin suunnitelman mukaisesti, mutta ensimmäisellä puolikkaalla maalille mentiin liikaa päätyviivaa pitkin, eikä viimeistelyt onnistuneet. Ottelun avausmaali nähtiin vasta 22 peliminuutilla, kun Vastus sai vapaalyönnin rangaistualueen tuntumasta ja löi pallon Kamppareiden muurin kiertäen suoraan maaliin. Kampparit tasoitti vielä ennen taukoa, mutta Vastus rankaisi heti perään, ja tauolle mentiin Vastuksen johtaessa 2-1.

Toiselle puoliajalle Kampparit lähti aiempaa paremmalla asenteella ja oli päättänyt voittaa ottelun. Kamppareiden rynnistyksen käynnisti Iina Lempinen, joka löi pallon maalin suoraan Emma Ahosen antamasta kulmalyönnistä, kun toista puolikasta oli pelattu vajaa kahdeksan minuuttia. Onnistumisten myötä peliin tuli lisää liikettä, syöttöpeli saatiin toimimaan ja peliä alettiin levittää, kuten oli suunniteltu.

– Peli oli koko ajan meidän hallussa ja tilanteita oli paljon, mutta alussa taidettiin vähän puristaa liikaa mailasta ja pelättiin viimeistelyä. Ehkä siinä näkyi pronssipelin merkitys. Pidettiin vastustaja koko ajan hyvin peitossa, ja harjoiteltu karvauspeli alkoi purra, kun vastustajaan mentiin kiinni viuhkassa ja se toimi, totesi Kamppareita pronssiottelussa valmentanut Jukka Laitinen tyytyväisenä.

Kampparien hyvä vire jatkui ottelun loppuun asti, ja pronssiottelu kirjattiin Kamppareille lopulta 2-5 lukemin. Pronssiottelussa Kamppareiden maalit iskivät Pirjo Ahonen, Siiri Huotelin, Iina Lempinen ja Johanna Rapo. Voittoon on hyvä päättää kausi.

Naisten SM-loppuottelussa ennakkosuosikki Wiipurin Sudet kaatoi Porvoon Akilleksen lukemin 19-2 (9-1), ja otti nyt neljännen perättäisen Suomen mestaruuden. Susien tämän hetkisestä ylivoimasta kertoo loppulukemien lisäksi se, että joukkue voitti kauden aikana kaikki ottelunsa selvin numeroin.

Jääpallosta kiinnostuneet tytöt ja naiset ovat tervetulleita mukaan Kamppareiden toimintaan, kun uusi kausi käynnistyy syksyllä. Jääkiekko tai salibandy luo hyvän pohjan jääpallolle, mutta se ei ole välttämätöntä – asenne ja innostus lajia kohtaan ratkaisee.

Lisää aiheesta:

Teksti: Mari Ukkonen
Kuva: Perttu Jokinen

Kampparit P17 puhtaalla pelillä SM-loppuotteluun

Kampparit P17 pelaa sunnuntaina 12. maaliskuuta SM-loppuottelussa Jyväskylän Seudun Palloseuran (JPS) ja Varkauden Pallon (WP 35) yhdistelmäjoukkuetta (JWPS/YJ) vastaan. Kampparit on voittanut kaikki tämän kauden ottelunsa. SM-alkusarjan voittajana Kampparit isännöi P17 välieriä ja mitalipelejä Mikkelin Hänskissä.

Kampparit P17 -joukkueella oli ennen lauantaina 11.3. pelattua välierää noin kuukauden pelitauko, sillä SM-alkusarjan voittajana Kampparit eteni suoraan välierään alkusarjan sijoille 3-6 tulleiden joukkueiden hakiessa vauhtia puolivälieristä. Välierässä Kamppareita vastaan asettui Porvoon Akilles, joka voitti puolivälierissä imatralaisen PasaBandyn selkein lukemin. SM-alkusarjassa Akilles sijoittui viidenneksi.

Vaikka Kamppareiden pelaajilla oli allaan P15- ja P21-pelejä, joukkueen lähes kuukauden mittainen tauko yhteisistä peleistä näkyi Kamppareiden otteissa välierän ensimmäisen puoliajan alussa, mutta peli oli kuitenkin koko ajan mikkeliläisten hallussa. Tasoero joukkueiden välillä oli selkeä. Toisella puoliajalla Kampparit sai pallon hyvin liikkeelle, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä, ja ottelu päättyi selviin 21-4 (9-2) lukemiin.

– Meillä oli selvästi laajempi pelaajamateriaali, ja vaihtomiehiäkin meillä oli peräti kuusi, mikä takasi sen, että virtaa riitti hyvin loppuun saakka. Peli oli meille kuitenkin haastava, vaikka eihän se lopputuloksissa näy. Akilleksen hitaampi pelitempo ei oikein antanut meille sopivaa mittaria, eikä meidän tarvinnut laittaa kaikkea peliin, ja sen vuoksi oman nopeamman pelitempon ylläpito oli hankalaa, kertoo Kamppareiden valmentaja Jukka Pulkkinen.

Välierässä Kampparit pelasi hyvin joukkueena, mikä näkyi myös maalintekijöiden määrässä. Kamppareiden maalit viimeistelivät Ville Hokkanen, Ville Hämäläinen, Leevi Kukkasniemi, Karo Liimatainen, Aki Manninen, Eetu Pulkkinen, Esu Rytkönen, Samuli Sakko, Topi Saukkonen, Ville Särkkä ja Antti Torniainen.

JPS:n ja WP 35:n yhdistelmäjoukkue JWPS/YJ selvitti tiensä sunnuntain loppuotteluun kukistamalla tänään pelatussa välierässä HIFK:n lukemin 8-6 (5-2). JWPS/YJ sijoittui SM-alkusarjassa Kamppareiden jälkeen toiseksi ja eteni myös suoraan välierään.

SM-loppuottelu alkaa Hänskissä sunnuntaina 12.3. kello 17.00. Loppuottelu pelataan lämpimän ja aurinkoisen sään vuoksi kaksi tuntia alkuperäistä aikataulua myöhemmin.

Tervetuloa kannustamaan Kampparit P17 Suomen mestareiksi!

Teksti: Mari Ukkonen

Kampparit P15 on Suomen mestari

Kampparit P15 on Suomen Mestari 2017 (Kuvaaja Anna Pulkkinen) net

Kampparit P15 voitti jääpallon P15 Suomen mestaruuden kaatamalla Oulussa pelatussa SM-loppuottelussa helsinkiläisen Botnia sinisen lukemin 4-1. Koko kauden voitokkaasti pelannut ja lopputurnauksen ainut voittamaton joukkue saikin ottelun jälkeen kaulaansa ansaitut SM-kultamitalit ja Suomen mestaruuspokaali matkasi Mikkeliin.

Oulun Luistinseuran (OLS) järjestämän SM-lopputurnauksen alkusarjan A-lohkon puhtaalla pelillä voittanut Kampparit eteni suoraan sunnuntaina pelattuun välierään, jossa vastaan asettui puolivälierästä vauhtia hakenut Porin Narukerä.

Välierän ensimmäinen puoliaika oli tasainen ja tiukka. Narukerä oli kerännyt joukkueeseensa jääkiekkoilijoita, joiden fyysisesti vahva pelaaminen pääsi hieman yllättämään Kampparit ottelun alussa, ja porilaiset pysyivätkin mukana taukoon saakka, jolloin lukemat tulostaululla olivat 3-3. Toisella puolikkaalla Kampparit pääsi paremmin kiinni omaan pelaamiseen, ja joukkueen lajiosaaminen ja luisteluvoima alkoi purra. Narukerä pelasi koko ottelun fyysistä peliä, ja Kampparit saikin jatkuvasti osumia porilaisten mailoista, vaikka tuomarit eivät niihin jäähyjen muodossa puuttuneetkaan.

– Kyllähän se oli tiedossa, että Narukerän kiekkopojat pelaavat fyysisesti ja mailasta tulee jatkuvasti. Olimmekin painottaneet pelaajille, että pidetään päät kylmänä eikä provosoiduta – pidetään oma peli koko ajan kasassa. Narukerältä puuttui jääpallonomainen pelaaminen ja heidän ensimmäiset maalit tulivatkin hivenen onnekkaasti maalinedustan hässäköistä, mutta ei meillä missään vaiheessa ollut mitään hätää, kertaa Kamppareiden valmentaja Lasse Pulkkinen.

Välierä oli vahva näytös koko joukkueelta, ja Kampparit voittikin ottelun lopulta selvin 11-4 lukemin. Kamppareiden maalit kirjattiin Leevi Kukkasniemelle, Aki Manniselle ja Eetu Pulkkiselle.

Loppuottelussa yllättäen vastassa Botnia sininen

Suomen mestarit juhlii (Kuvaaja Anna Pulkkinen)

Turnauksen ehkä isoin yllätys koettiin välierissä, kun toinen ennakkosuosikki Jyväskylän Seudun Palloseura (JPS) ei pystynyt kaatamaan Botnia sinistä, ja joutui tyytymään pronssiotteluun Botnian suunnatessa Kamppareiden kanssa loppuotteluun. Turnaus osoitti, että jääpalossa ei isolla kentällä pärjää, jos joukkueen peli rakennetaan parin kärkipelaajan varaan. Kamppareilla oli koko kauden iso etu siinä, että joukkueessa riittää leveyttä ja osaavia jääpalloilijoita. Loppuottelussakin Kamppareilla oli kuusi vaihtopelaajaa, jotka varmistivat, että joukkueen vire kesti loppuun saakka.

Kampparit pelasi huippupelin Botnia sinistä vastaan jo lopputurnauksen alkusarjassa perjantaina, jolloin Botnia kaatui lukemin 9-3. Botnia oli selvästi ottanut opiksi aiemmasta pelistä ja pyrki loppuottelussa pelaamaan Kamppareiden kärkipelaajat pois pallosta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kamppareiden peli ei ollut tälläkään kertaa vain kärkipelaajien varassa, vaikka turnauksen tilastomerkinnät menivätkin lähinnä kauden aikana tilastoista tutuiksi tulleille nimille.

Kampparit pelasi koko loppuottelun kurinalaisesti ja puolusti koko joukkueella. Joukkue tiedosti pelaavansa Suomen mestaruudesta, eikä Kamppareilla ollut koko ottelun aikana mitään hätää, vaikka lukemat ei tulostaululla totuttuun tapaan lisääntyneetkään. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 4-1 (2-1) ja Kamppareiden mestaruusjuhlat saivat alkaa.

– Botnian kapeassa kokoonpanossa oli pari vahvaa pelaajaa, mutta ei sillä jääpallossa pärjää, jos vastassa on tällainen jääpallon joukkuepelin taitava vastustaja. Vastustajan kiekkopojat pelasivat taas odotetusti fyysistä peliä, mutta me pidetiin päät kylmänä eikä sorruttu jäähyihin. Kovat pelit sytyttää, mutta oltiin selkeästi vahvempi joukkue ja otettiin ansaittu voitto – tosi hyvä esitys koko joukkueelta, iloitsee Pulkkinen.

Kamppareiden maalit loppuottelussa tekivät Karo Liimatainen, Leevi Kukkasniemi, Aki Manninen ja Eetu Pulkkinen.

Pronssiottelussa JPS kukisti Narukerän 3-4 (3-1) ja tuli näin P15 SM-sarjassa Kamppareiden ja Botnia sinisen jälkeen kolmanneksi.

Turnauksen järjestäjän puolesta arvokkaimpana pelaajana palkittiin Leevi Kukkasniemi ja tsempparina joukkueen kapteeni Aki Manninen. Puolustuksen kulmakivenä koko viikonlopun taistelivat libero Topi Saukkonen sekä nuoret Aapo Pulkkinen ja Marcus Ukkonen. Turnauksen, ja samalla koko kauden, päätteeksi koko joukkue sai kaulaansa hyvin ansaitsemansa SM-kultamitalit.

Kampparit hallitsi koko kauden

Kampparit P15 - kultamitalit kaulaan (Kuvaaja Anna Pulkkinen) net

Koko kausi oli tulosten valossa Kamppareiden juhlaa, ja joukkue hävisi kauden aikana vain yhden ottelun ja pelasi kerran tasapelin. SM-alkusarjan itälohkossa Kampparit tuli toiseksi tasapisteillä lohkon voittaneen JPS:n kanssa. Joukkueen kehittymisen kannalta haasteena on se, että kovia pelejä tarvittaisiin tasaisesti ja useammin kauden mittaan, mutta nyt niitä oli vain muutama.

Jääpallon P15 SM-sarjan kaksi parasta joukkuetta kutsutaan vuosittain marraskuussa Ruotsin Bollnäsissä järjestettävään Mini World Cup -turnaukseen, jossa pelaavat Ruotsin, Suomen, Norjan ja Venäjän parhaat P15-ikäluokan juniorijoukkueet.

Kampparit P15 valmentajat ja joukkueenjohtaja kiittävät pelaajia ja heidän vanhempiaan hienosti ja suunnitelmien mukaan menneestä jääpallokaudesta.

Lisää aiheesta:

Teksti: Mari Ukkonen
Kuvat: Anna Pulkkinen

Kampparit P15 puhtaalla pelillä suoraan SM-välieriin

Kampparit P15 puhtaalla pelillä SM-välieriin (Kuvaaja Sirpa Jokinen)

Kampparit aloitti vahvasti P15 SM-lopputurnauksen voittamalla puhtaalla pelillä oman alkulohkonsa, ja etenemällä siten suoraan sunnuntaina pelattaviin välieriin. Loistavissa jääpallo-olosuhteissa Oulussa pelattavaan SM-lopputurnaukseen osallistuu kymmenen joukkuetta. SM-mitalit jaetaan sunnuntaina.

SM-lopputurnauksen avauspelissä Kamppareita vastaan asettui turnauksen isäntäjoukkue Oulun Luistinseura (OLS). Kamppareiden otteista ja peli-ilmeestä näki selvästi, että nyt pelataan SM-lopputurnauksessa. Vaikka OLS pelasi nyt paremmin kuin kauden aiemmissa otteluissaan, oli peli koko ajan täysin Kamppareiden hallinnassa. Tasapainoisella rutiinisuorituksella Kampparit ottikin pelistä 1-9 (0-4) voiton, ja sai hyvän aloituksen lopputurnaukseen.

Porvoon Akillesta vastaan pelatussa alkulohkon ottelussaan Kamppareiden ensimmäisen puoliajan peli oli vakuuttavaa, ja tauolle mentiinkin Kamppareiden johtaessa 0-9. Toisen puoliajan alussa Kamppareiden oma peli hieman sekosi pelipaikkojen muutosten vuoksi, ja Akilles pääsi yllättämään kolmella maalilla ennen kuin Kampparit sai rivinsä taas kuntoon. Peli oli Akilleksen maaleista huolimatta kuitenkin hyvin Kamppareiden hallussa. Pallo pomppi onnekkaasti Akillekselle vielä kahdesti toisella puolikkaalla, mutta Kampparit voitti ottelun kuitenkin selvästi 5-16. Ottelu oli Kamppareille hyvä muistutus, että ote ei saa herpaantua heikompiakaan joukkueita vastaan pelatessa.

Kauden paras peli Botnia sinistä vastaan

SM-lopputurnauksen alkulohkon tiukimman väännön Kampparit kävi odotetusti alkusarjan etelälohkon voittajaa, Botnia sinistä vastaan. Alkuun peli oli todella tiukka, mutta Kampparit tiedosti vahvemmin ottelun panoksen ja syttyi taistelemaan kovemmin, ja se näkyi tulostaululla. Kamppareiden kokonaisuus oli tasaisempi ja luistelevampi kuin helsinkiläisten, joilla oli riveissään hyviä kiekkopoikia, mutta jääpallon joukkuepeli ei ollut samalla tapaa kasassa. Ottelu oli pelillisesti selvästi Kamppareiden kauden paras ja 9-3 (3-2) voitto valoi joukkueeseen lisäuskoa sunnuntain tiukkoja pelejä ajatellen.

– Botnia-ottelu oli huippupeli ihan koko joukkueelta – koko joukkue taisteli. Joukkueelle saatiin sellainen taistelutahto päälle, että jokainen meni kaksinkamppailuihin lujaa ja voitokkaasti. Pallo liikkui ihan toisella tavalla kuin aiemmissa peleissä ja pelaajat ymmärsivät, että tiukemmissa peleissä on pakko syötellä. Nättejä maaleja saatiin aikaiseksi, iloitsi Kamppareiden valmentaja Lasse Pulkkinen.

Lauantain ainoassa ottelussaan Kampparit kohtasi HIFK:n. Kamppareiden otteista puuttui aiemmista peleistä tuttu lataus, ja se näkyi hieman löysänä pelinä sekä syöttelyn puuttumisena. Joukkue ei vaan syttynyt samalla tavalla heikompaa joukkuetta vastaan kuin edellisen päivän tiukemmassa Botnia-pelissä. Ottelu ja siinä saavutettu 8-3 (6-2) rutiinivoitto oli kuitenkin tärkeä, sillä voitolla Kampparit varmisti alkusarjan lohkovoiton ja suoran pääsyn välierään.

Sunnuntaiaamuna pelattavassa välierässä Kamppareita vastaan asettuu Narukerä, joka tuli alkusarjan etelälohkossa toiseksi ja haki lopputurnauksessa välieräpaikan puolivälierän kautta. Välierässä ratkaistaan kumpi joukkueista menee loppuotteluun ja kumpi joutuu tyytymään pronssipeliin.

– Sunnuntain välierään mennään hyvällä asenteella ja HIFK ottelun löysä fiilis unohtaen. Meillä on muihin vahvempiin joukkueisiin verrattuna se etu, että pelimme ei ole vain muutaman kärjen varassa, vaan saamme liikkeelle koko kentällisen osaavia jääpalloilijoita, Pulkkinen vakuuttaa.

OLS – Kampparit P15 > 1-9 (0-4)
Akilles – Kampparit P15 > 5-16 (0-9)
Kampparit P15 – Botnia sininen > 9-3 (3-2)
Kampparit P15 – HIFK > 8-3 (6-2)

Teksti: Mari Ukkonen
Kuva: Sirpa Jokinen

Kamppareiden tytöt ottivat MM-pronssia

04.03.2017 | Juniorit, Naiset, Yleinen

Kuusi Kamppareiden pelaajaa osallistui Venäjällä 22.-26. helmikuuta pelattuun 17-vuotiaiden tyttöjen MM-turnaukseen, josta Suomen T17-jääpallomaajoukkue otti hienosti pronssia. Kulta meni ansaitusti parasta joukkuepeliä pelanneelle Ruotsille isäntämaa Venäjän taipuessa hopealle.

Kampparit T17 maajoukkueessaOlosuhteet peliareenalla olivat hyvät, mutta lämmin sää aiheutti haasteensa luonnonjäällä pelatulle viiden maan turnaukselle varsinkin iltapäivisin. T17 MM-turnaus järjestettiin nyt viidettä kertaa.

Turnauksen ensimmäisessä pelissään Suomi kohtasi Norjan. Ottelu oli tiukka ja tasaväkinen. Suomen joukkueelle oli painotettu oman peliin kasassa pitämisen tärkeyttä, mutta otteissa näkyi vielä jännitys ja kokemattomuus. Suomi punnersi kuitenkin tärkeän 2-1 voiton Norjasta, ja sai hienon aloituksen arvokisaturnaukseen.

Toisessa ottelussaan Suomi sai vastaansa isäntämaa Venäjän, joka oli turnauksessa ennakko-odotuksia heikompi. Venäjän peli oli muutaman yksiön varassa, eikä heidän joukkuepelinsä toiminut odotetusti. Venäjä kuitenkin käytti hyväkseen heille tarjoutuneet maalipaikat ja otti 8-2 voiton Suomesta. Lopputuloksesta huolimatta Suomen oma peli oli kuitenkin huomattavasti Norja-peliä parempi, mutta vahvempana joukkueena Venäjä pääsi rankaisemaan paikoista, joissa Suomen joukkue oli sijoittunut huonosti tai peli ei muuten liikkunut hyvin.

Ruotsia vastaan pelattu ottelu eteni hyvin Venäjä-pelin mukaisesti. Suomi oli kuitenkin tehnyt otteluun taktiikkamuutoksen ja kesti pelissä hyvin mukana niin kauan kuin joukkue malttoi noudattaa uutta taktiikkaa. Ruotsi pelasi kuitenkin Venäjää paremmin joukkueena ja pallo liikkui nopeasti. Taitavana joukkueena Ruotsi rankaisi aina heti kun Suomen oma peli ei pysynyt kasassa. Turnauksen ennakkosuosikki Ruotsi otti lopulta selvän 10-1 voiton Suomen joukkueesta.

Turnauksen lämpimin päivä sattui perjantaille, kun Suomi kohtasi iltapäivän ottelussa Kiinan, joka osallistui T17 MM-turnaukseen nyt ensimmäistä kertaa. Ottelussa jää oli paikka paikoin niin huonossa kunnossa, että niin joukkueet kuin toimitsijatkin jännittivät lähinnä sitä, ettei kukaan pelaajista loukkaantuisi. Tärkeintä oli saada ottelu pelattua. Suomi otti pelin haltuunsa voittaen ottelun 1-3, ja varmisti paikkansa pronssipeliin. Kiinan ottelussa tekemä maali jäi turnauksen ainoaksi, mutta toivottavasti osaltaan innostaa heitä osallistumaan myös jatkossa arvokisoihin.

Sunnuntaina pelattu pronssiottelu oli alusta alkaen tahtojen taistelua kuten aina turnauksen viimeisessä ottelussa. Joukkueena Suomi on Norjaa edellä, mutta pronssiottelun merkitys näkyi pelissä, ja ottelu oli hyvin tiukka ja tasainen. Norja painoi vahvasti varsinkin lopussa, mutta Suomen 1-0 johto kesti loppuun saakka tuoden Suomen joukkueelle ansaitut pronssiset mitalit.

Ruotsin maajoukkue pelasi turnauksen parasta jääpalloa ja otti joukkueena ansaitusti kultaa voittaen finaalin 3-1, ja jättäen yksilöiden varaan pelinsä rakentaneen Venäjän hopealle. T17 MM-turnaus on järjestetty nyt vuodesta 2009 alkaen joka toinen vuosi. Kolmessa ensimmäisessä MM-turnauksessa Suomi otti hopeaa, ja nyt kahdesta viimeisimmästä turnauksessa suomalaisten kaulaan on ripustettu pronssiset mitalit.

– Maiden järjestys lopputuloksissa on hyvin joukkueiden pelitaitojen mukainen. Suomen nuorelle ja kokemattomalle joukkueelle pronssi oli mahtava saavutus. Joukkueessa oli 13 arvokisaensikertalaista ja ainoastaan kaksi 17-vuotiasta, muut olivat 14-16 -vuotiaita. Koko turnaus meni kaikin puolin todella hienosti ja Venäjä yllätti järjestelykyvyllään. Hotelli oli siisti, ja ruoka oli länsimaalaista ja hyvää, kiittelee Suomen T17-jääpallomaajoukkueen valmentaja Pirjo Ahonen.

Kamppareilla vahva edustus maajoukkueessa

Kamppareista Suomen T17-maajoukkueessa pelasi Emma Ahonen, Katja Ahonen, Iina Lempinen, Saara Pirinen, Kiira Timonen sekä maalivahti Riina Hirvonen. Emmaa ja Iinaa lukuun ottamatta Kamppareiden edustajat pelaavat päälajinaan jääkiekkoa Jukureissa, ja aloittivat jääpallon vasta tällä kaudella.

– Emma oli puolustuksen lukko ja Iina hämmensi kärjessä tuttuun tapaan tehden maaleja. Katja, Saara, Kiira ja Riina pelasivat mahtavan turnauksen, varsinkin kun ottaa huomioon sen miten vähän he ovat jääpalloa pelanneet, iloitsi valmentaja Ahonen.

Tuoreet pronssimitalistit pelaavat Kamppareiden naisten edustusjoukkueessa, joka taistelee ensi viikonloppuna SM-mitaleista Lappeenrannassa pelattavassa lopputurnauksessa.

Jääpallosta kiinnostuneet tytöt ja naiset ovat tervetulleita mukaan Kamppareiden toimintaan, kun uusi kausi käynnistyy syksyllä. Jääkiekko tai salibandy luo hyvän pohjan lajille, mutta se ei ole välttämätöntä – asenne ja innostus lajia kohtaan ratkaisee.

Lisää aiheesta:

Teksti: Mari Ukkonen
Kuva: Susanna Lempinen