Kamppareille komea avausvoitto Suomen Cupissa

Kotimainen jääpallokausi on käynnistynyt tänään Oulussa Suomen Cup’in merkeissä.

Botnia – Kampparit 2-7 (1-5)

Pienehköllä ryhmällä kauteen lähtevä Kampparit joutui matkaamaan Ouluun ilman selkävaivaansa parantelevaa Kimmo Huotelinia ja työesteen takia poissa olevaa Jari Purovirtaa. Niin tänä viikonloppuna Oulussa, kuin alkavalla kaudella muutoinkin Kampparivalmennus tulee ajamaan sisään nuoria pelaajiaan varsin vastuullisiinkin rooleihin.

Kausi ja Suomen Cup käynnistyivät mainiosti. Ensimmäisessä cup-väännössä Kampparit sai vastaansa helsinkiläisen Botnian, jonka kovasti uudistunut ja nuorentunut ryhmä joutui taipumaan Mustien tylyssä käsittelyssä selvin numeroin 7-2 (5-1).

Tunnin (2x30min) mittaisen ottelun ensimmäinen kymmenminuutinen oli maaliton ja peli tunnustelevaa, mutta sen jälkeen Kampparit onnistui hyvällä prosentilla maalipaikoissaan ja meni menojaan. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen peli oli Kamppareille 5-1, ja toisella jaksolla Mustat karkasivat jo 7-1 johtoon, kunnes Botnia kavensi loppunumeroiksi 7-2 pari minuuttia ennen loppua.

Kamppareiden tehomiehinä hääräsivät odotetusti Kalle Lempinen (3+1), Artem Shekhovtsov (2+1) ja Santeri Laitinen (2+1). Nuori Ville Hämäläinen antoi syötöt kahteen maaliin.

Päävalmentaja Antero Levänen oli varsin tyytyväinen koko joukkueensa otteisiin avauspelissä.

– Vähän tuo pitkä bussimatka näkyi liikkeessä, mutta kyllä joka mies lähti peliin hyvällä asenteella ja saatiin aikaan ihan hyvä peli ja lopputulos. Avausjakson myötätuulestakin saatiin vähän toki apuja. Henkisellä puolella avausvoitto on todella tärkeä. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen, uskoisin että ollaan aika hyvin sillä tiellä, mitä täältä joukkueena lähdettiin hakemaan, totesi Levänen ensimmäisen pelin jälkeen.

Kampparit jatkaa Cup-urakkaansa huomenna aamulla kello 9.00 kohtaamalla tänään LRK:lle tiukan vastuksen antaneen WP-35:n. Lauantai-iltana kello 19.00 vastus oletettavasti kovenee vielä tuntuvasti kun Kampparit kohtaa hallitsevan Suomen mestari Veiterän.

Sunnuntaina iltapäivällä (klo 16.20) Kampparit kohtaa vielä ilahduttavasti kotimaiseen liigaan ”palanneen” torniolaisryhmän. Tornio palaa liigaan perinteikkään LRK:n (Länsirajan Konkarit) kelta-mustissa peliasuissa. LRK on perinteikäs torniolainen kasvattajaseura jossa useampi nyt kotimaiseen liigaan palaaja pelimies on saanut jääpallo-oppinsa.

Turnauksen otteluita voit seurata liveseurannasta tästä: www.finbandy.torneopal.fi

Kampparinetti kertoo Mustien kuulumisia viikonlopun mittaan.

Teksti: Lauri Tikanoja