Arkisto: Juniorit

P17 Kampparit kaatoi Hifkin

06.01.2017 | Juniorit

P17 Kampparit jatkoi voittokulkua SM-alkusarjassa kukistamalla Hifkin 10 – 1 (4-0). Ottelu pelattiin kirpeässä pakkasessa -23 ja näin ollen ottelu pelattiin 3  x 30 min jaksossa. Hifk pysyi ensimmäisen puolituntia Kamppareiden vauhdissa, mutta sen jälkeen ote oli vahvasti Kanppareilla. Kovan pakkasen takia jään kunto huononi jakson loppuja kohden ja pallon kuljettaminen vaikeutui. Valmennus oli tyytyväinen poikien liikkeeseen ja pelitempoon kovassa pakkasessa. Yksittäisistä pelaajista Topi Saukkonen varma puolustuspeli sekä Ville Hämäläisen vahva panos maalien muodossa lämmittivät valmennuksen mieltä. Kampparit jatkaa SM-alkusarjaa sunnuntaina 15.1, jolloin Porvoon Akilles saapuu Mikkeliin.

Kamppareiden maalit: Ville Hämäläinen 5, Severi Noponen 1, Vili Korhonen 1, Eetu Pulkkinen 1, Ville Hokkanen 1 ja Samuli Sakko 1

P21 Kampparit aloitti vuoden 2017 voitolla

03.01.2017 | Juniorit

Bandyvuosi 2017 pyörähti käyntiin nuorten bandyliigan osalta kotipelillä Porvoon Akillesta vastaan, jonka isännät voittivat 7-5(4-3). Kampparit oli hallitsevampi osapuoli melkeimpä koko pelin, mutta viimeistely ontui ja puolustuspään virheistä Akilles oli mukana aina 80-minuutille asti. Mustat aloittivat maalikarkelot jo ensimmäisellä minuutilla kapteeni Esko Liukkosen toimesta. 7-min kohdalla vieraitten nro 77- Akseli Laakkonen tasoitti merkkausvirheen toimesta kaaren sisältä mutta tästä minuutti eteenpäin ja Liukkonen tavoitti unelmasyötöllä Kalle Lempisen läpiajoon, josta Kalle ei epäröinyt ja pisti varmasti pallon maaliin. Akilles tasoitti pelin 21-min kohdalla. 35-minuuttia pelattu ja Liukkonen täräytti kaukaa lukemiksi 4-2 ja vielä 39-minuutin kohdalla Jere Korhosen pitkä heitto tavoitti Kalle Lempisen joka kävi puikkaamassa pallon verkon perukoille. 42-minuutin kohdalla epäonnistunut purkupallo ja vieraat täräyttivät kaukaa pallon isäntien maaliin tilanteeksi 4-3. Toinen puoliaika alkoi tasaisesti vieraitten nostettua karvausta, mutta järkevästi pelannut trio Liukkonen-Lempinen-Hämäläinen pystyivät hyvillä syötöillä puhkaisemaan karvauksen. 61-minuutin kohdalla mv Korhonen väläytti taas erinomaista heittokättään heittämällä K Lempisen läpi ja tilanteeksi 5-3. Sitten tapahtui taas kummia: Hyvä syöttely ja luistelu loppui kuin seinään eikä pallolliselle ollut syöttökohteita ja tämän seurauksena kaksi nopeaa Akilleen maalia 76- ja 78-min kohdalla! Tästä taas sisuunnuttiin ja tällä kertaa Lempisten nuorimmainen veli Veeti, iski hyvään paikkaan kauden ensimmäisen maalinsa vieden isännät 80-minuutilla 6-5 johtoon Liukkosen esityöstä! Akilles otti heti maalin jälkeen aikalisän. Vieraitten aloitus meni aivan pipariksi ja kamppareille kulmalyönti josta Kalle Lempinen täräytti pallon maaliin. Loppuaika oli vähän pelailua Akilleksen saadessa yksi puolittainen läpiajo josta eivät kuitenkaan onnistuneet. Näin elintärkeät pisteet jäivät Mikkeliin! Koko joukkueelta hieno tasonnosto viime peleistä ja hieman uudella paikalla pelannut Ville Hämäläinen oli mies paikallaan!

Kamppareiden tehomiehet: Esko Liukkonen 2+3, Kalle Lempinen 4+0, Veeti Lempinen 1+0, Jere Korhonen 0+2, Ville Hämäläinen 0+1, Iisakki Kaivola 0+1

P17 Kampparit päätti vuoden 2016 voittoon

30.12.2016 | Juniorit

P17 Kampparit jatkoi SM-alkusarjaa Pasabandya vastaan. Ottelu päästiin pelaamaan hienoissa olosuhteissa, joka antoi mahdollisuuden pelata lyhytsyöttöpeliä jäätä pitkin. Kamppareiden pallotempo ja liike oli luokkaa parempaa kuin Pasabandylla. Tasaisempi ja luistelevampi ryhmä takasi Kamppareille 12 – 3 (8-0) voiton. Kampparit jatkaa SM-alkusarjaa puhtaalla pelillä. Yksittäisestä pelaajista valmennus nostaa  esiin Severi Noposen, joka pelasi jämäkkää ja yksinkertaista peliä niin hyökkäys kuin puolustuspäässä. Kamppareiden pelit jatkuvat loppiaisena jolloin Hifk saapuu Mikkeliin.

Kamppareidet maalit : Ville Hämäläinen 3, Antti Torniainen 3, Leevi Kukkasniemi 2, Jere Kupiainen 1, Eetu Pulkkinen 1, Karo Liimatainen 1 ja Ville Hokkanen 1