Arkisto: Juniorit

Myös Kampparit U18 SM-finaaliin!

02.03.2023 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

Kampparinuorten vahva tekeminen jatkuu; myös Kampparit U18 pelaa SM-finaalissa!

 

Suurin osa tuoreista U16-ikäluokan suomenmestareista taistelee lauantaina myös U18-mestaruudesta

 

U16-joukkue pelasi viime sunnuntaina SM-kultaa ja U21 (Nuorten Bandyliigajoukkue) varmisti maanantaina välierässään finaalipaikan (Kampparit-JPS keskiviikkona 8.3. klo 19.00 Hänskissä)

 

Myös Kampparit U18 ikäluokkansa SM-finaaliin

 

Tänään Hänskissä pelatussa U18-ikäluokan välieräottelussa myös Kampparit U18 varmisti finaalipaikan lyömällä Porvoon Akilleksen maalein 8-3 (4-1)

Ottelu oli tasainen vääntö, jossa Kampparit puolusti tehokkaasti ja iski tarvittavat osumat. Taukonumerot 4-1 enteilivät kotijoukkueen karkaavan menojaan pelin vanhetessa, mutta toisella jaksolla Akilles puolusti hyvin ja teki Kamppareiden pelin hankalaksi.

Jakson puolivälissä Akilles iski kahdesti tullen jo maalin päähän (4-3). Kamppareiden aikalisä pelin 67. minuutilla toi ryhtiä kotijoukkueen peliin ja se sai jälleen hyvän otteen pelistä. Lopussa Kampparit osui vielä kolmesti ja puolusti Akilleksen yritykset uhrautuvasti.

Peräti 7 Kampparipelaajaa onnistui välieräottelussa maalinteossa: Topi Montonen (2), Kasperi Kumela, Simo Huotelin, Aatu Hakkarainen, Jere Immonen, Joonatan Hämäläinen ja Oskari Kokko. 

Iivo Korhonen pelasi jälleen maalissa vakuuttavan pelin.

 

U18 finaali pelataan Hänskissä jo ylihuomenna lauantaina kello 17.00 alkaen. Finaalivastustajaksi saapuu Helsinki YJ (yhdistelmäjoukkue) joka löi omassa välierässään JPS:n.

 

Tervetuloa seuraamaan SM-finaalia Hänskiin!

Mikäli et kuitenkaan pääse paikan päälle, ottelun voi seurata suorana nettilähetyksenä kanavalla Solidsport.com/Mikkelin Kampparit.

 

Teksti: Lauri Tikanoja, kuva: Minna Tapio

Fanibussi perjantaina Lappeenrantaan

Fanibussi 4. välieräotteluun Lappeenrantaan!

 

Kampparit järjestää FANIBUSSIN perjantain 4. välieräotteluun Lappeenrantaan.

Lähtö PERJANTAINA 3.3. klo kello 17.00 Lääninhallituksen  edestä torin laidalta.

 

Ottelu Veiterä- Kampparit Kisapuistossa kello 19.00

 

ILMOITTAUTUMISET:

VIESTILLÄ: 0440 755207

SÄHKÖPOSTILLA: totti.raittila@icloud.com

Bussimatkan hinta 20€ /alle 16v. ja eläkeläiset 10€

Kampparit U16 taisteli SM-kultaa kotiyleisön edessä

26.02.2023 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

Kampparit U16 on Suomen Mestari 2022/23!

 

U16 SM-FINAALI Kampparit-Vesta 7-5 (3-3)

 

Kampparit U16 pelasi sunnuntaina huippujännittävän SM-finaalin kotikentällä Hänskissä helsinkiläistä Vestaa vastaan. Ottelu päästiin pelaamaan loistavissa olosuhteissa ja runsaslukuinen yleisö sai jännittää ottelun loppuun saakka Vestan tehdessä pelistä todellisen trillerin.

 

Ensimmäinen  jakso eteni tasaisesti, Kampparit hallitsi pallollista peliä ja oli tehokas kulmalyönneissä. Vesta puolusti tiiviisti pitäen lähes koko joukkueen pallon alla ja iski vaarallisesti vastaan. Tauolle mentiin tasanumeroissa 3-3.

 

Toisen jakson alussa molemmissa päissä osuttiin kertaalleen ja 50. peliminuutilla Vesta siirtyi 4-5 johtoon. Kampparit loi maalipaikkoja mutta Vestan puolustus piti, kunnes kymmenisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä tälläsi Simo Huotelin vaparista Kampparit tasoihin ja muutamaa minuuttia ennen peliajan päättymistä osui Oskari Kokko tärkeässä paikassa tehden ottelun voittomaalin. Lisäajan loppuhetkillä kaunisteli Simo Huotelin vielä loppunumeroiksi 7-5 ja mestareiden juhlat saattoivat alkaa!

 

Maalintekijät

Kampparit: Simo Huotelin 4, Aatu Hakkarainen, Jere Immonen ja Oskari Kokko. Vesta: Eetu Kanerva 2, Anton Sokoff, Jere Somervuori ja Frans Karjalahti

 

Teksti: Lauri Tikanoja, kuva: Minna Tapio

Kampparinuoret aloittavat mitalijahdin

23.02.2023 | Etusivu, Juniorit, Yleinen

Hänskissä pelataan SM-mitaleista!

 

 

Kamppareiden U16, U18 ja U21 (Nuorten Bandyliiga) ovat tehneet vakuuttavaa jälkeä SM-runkosarjoissaan. Kaikki joukkueet voittivat runkosarjansa selvästi ja saivat paitsi suorat välieräpaikat, myös arvokkaan kotiedun välierä- ja mitalipeleihinsä.

Tämä tarkoittaa sitä, että Hänskissä nähdään tulevien kahden viikon aikana Bandyliigapelien lisäksi ennätysmäärä vauhdikkaita ikäluokkiensa ratkaisupelejä.

 

U16-sarjan SM-mitalit ratkotaan jo tällä viikolla

 

Välieräottelu (yhdellä voitolla finaaliin) Kampparit – WP35, perjantaina 24.2. klo 19.00, Hänski

Pronssiottelu tai finaali pelataan sunnuntaina 26.2. klo 17.00, Hänski

 

U18-ikäluokkaa ratkoo sijoitukset ensi viikolla

 

Välieräottelu (yhdellä voitolla finaaliin) Kampparit – Akilles, torstaina 2.3. klo 19.00, Hänski

Pronssiottelu tai finaali pelataan lauantaina 4.3. klo 17.00 Hänskissä

 

U21 eli Nuorten Bandyliiga

 

Välieräottelu (yhdellä voitolla finaaliin) pelataan Hänskissä maanantaina 27.2. klo 19.00

Pronssiottelu/finaali pelataan Hänskissä keskiviikkona 8.3. klo 19.00

 

Tervetuloa kannustamaan Kampparijoukkueet menestykseen!

 

Otteluihin on ilmainen sisäänpääsy ja kaikissa tapahtumissa palvelee Kampparikioski.

Mitaliottelut voi luonnollisesti seurata myös kotisohvalta suorana livelähetyksenä Kamppareiden Solidsport-kanavalta

 

 

 

 

 

Fanibussi Lappeenrantaan lauantaina 25.2.

Fanibussi 2. välieräpeliin lauantaina 25.2.

Bussi starttaa Mikkelistä Lääninhallituksen edestä, torin laidan tilausajopysäkiltä klo 13.45.

Peli Lappeenrannan Kisapuistossa käynnistyy klo 16.00.

Bussimatkan hinta on 20 €/hlö, eläkeläiset ja juniorit alle 16v 10€/hlö.

Maksu joko Mobile Pay:llä 50511, Mikkelin Kampparit ry:n pankkitilille FI64 5271 0420 0569 06 tai käteisellä tasarahalla bussiin noustessa.

Ilmoittautumiset WhatsApp-viestillä 0440 755207 tai sähköpostilla totti.raittila@icloud.com to 23.2. klo 10.00 mennessä. Sitovaan ilmoittautumiseen lähtijän/lähtijöiden nimet ja puhelinnumero, mikäli ilmoittaudut sähköpostilla. Reissu toteutetaan, mikäli ilmoittautuneita on riittävä määrä.

Kerro tästä kavereillesikin ja houkuttele heidätkin mukaan.

Playoffit on penkkiurheilijankin parasta aikaa!