Kampparit U18 kotifinaalissa mestariksi

Kampparit kesti suosikin paineet – kotifinaalin voitto kruunasi seuran ”triplan”

 

Kampparit sai kotifinaalissa vastaansa vastaansa loistavasti kauden mittaan peliään parantaneen porilaisen Narukerän. Ottelu käynnistyi karhealla jäällä Kamppareiden hallitessa peliä ja tunnustelevasti Narukerän puolustaessa tiiviisti. 7 Peliminuutin jälkeen Kasperi Kumelan syöttö vapautti ottelun parhaan pelaajan, Joonatan Hämäläisen maalintekoon, mutta muita osumia ei ensimmäisellä jaksolla saatu aikaiseksi.

 

Toiselle jaksolle jää saatiin tehtyä ensiluokkaiseksi ja Kampparit jatkoi vahvaa hallintaa. Ennen tunnin peliajan täyttymistä karkasi Kampparit 3-0 johtoon Viljami Kumelan ja Simo Huotelinin toimesta ja viimeinen puolituntinen oli enemmän ja vähemmän pelailua Kamppareiden ollessa hallitseva osapuoli ja viimeistään Joonatan Hämäläisen 4-0 ratkaisi pelin lopullisesti. 

 

Narukerä taisteli loppuun asti ja kavensi vielä pelin viime minuuteilla kahdesti Aaro Koppelomäen hienolla laukauksella ja Eelis Arposen loppuhetkien maalilla.

 

Finaali Kamppareille 4-2 ja kultamitalit kaulaan!

 

Otteluisäntä K-Market Tuuliviiri palkitsi joukkueiden parhaina pelaajina Joonatan Hämäläisen ja Olavi Erkkilän.

 

Kamppareiden mainion kauden kolmas mestaruus viikon sisällä – U16, U18 ja U21 – täydensi seuran uopean kauden, vaikka nuoren joukkueen liigakausi ei päättynyt edellisvuosien tapaan – vielä!