A-junnuille tammikuun alussa kaksi voittoa, keskiviikkona pelataan Hänskissä

18.01.2022 | Juniorit, Otteluraportit

Vuodenvaihteen jälkeen Kampparit U21 joukkuepeli alkoi löytymään Nuorten Bandyliigassa ja mikkeliläiset ottivat tammikuun kahdesta ensimmäisestä runkosarjan ottelustaan voitot. 

Helsinki YJ vieraili Hänskissä 5.1.2022. Ottelu striimattiin ja sen tallenne on edelleen katsottavissa Solid Sportissa. Ensimmäisellä jaksolla Kampparien peli meni aika ajoin näpertelyksi ja peli oli hieman sekavaakin. Hyökkäyksissä jäätiin kaipaamaan selkeyttä ja suoraviivaisuutta. Tauolle mentiin kuitenkin isäntien 4-2 johdossa.

– Toiselle jaksolle sovittiin, että selkeytetään ja yksinkertaistetaan peliä – palloa vaan ajoissa liikkeelle ja paikkoja kyllä tulee. Säilytetään luistelutempo – meillä oli neljä vaihtopelaajaa ja vastustajalla vain yksi, ja se tulikin näkymään pelin edetessä, kertoi Kampparien valmentaja Lasse Pulkkinen pukukopin ohjeistuksista.

Kampparit kokeili ottelussa hieman uusia pelipaikkoja osalle pelaajista ja niistä saatiin positiivisia signaaleja. Kampparit onnistui tärkeissä erikoistilanteista, kun kaksi maalia iskettiin kulmalyönneistä ja ottelun ainut rangaistuslaukauskin tuotti tulosta.

Kampparien maalit iskivät Joonatan Hämäläinen, Topi Montonen, Jaakko Järvinen, Aapo Pulkkinen (2), Topi Saukkonen, Marcus Ukkonen (2) ja Veeti Pulkkinen (3). Kampparit voitti ottelun 11-5 (4-2).

Kampparit matkasi 13.1.2022 Porvooseen tavoitteenaan viedä jälleen omaa peliä eteenpäin. Ottelu oli kuitenkin Kamppareilta kauden huonoin. Olosuhteet olivat ulkokentällä pelattavalle jääpallolle melko haastavat: lämpötila oli +5 astetta ja Porvoossa oli tihkuttanut sadetta pitkin päivää. Jää oli molempien jaksojen alussa noin 20 minuuttia suhteellisen pelattava, mutta sen jälkeen meni haastavaksi. Jää oli raskas luistella ja pallo pomppi paljon. Olosuhteet ovat kuitenkin joukkueille samat ja Suomessa olosuhteiden vaihteluihin on jouduttu tottumaan jääpallossa. 

– Ei me kyllä olosuhteiden taakse voida mennä… sen verran luokatonta ja halutonta tekeminen oli kentällä. Syötöt meni minne sattui ja huolellisuutta puuttui. Puolustusasennetta ei voi kehua. Tämä kaikki näkyi joukkuepelaamisessa. Akilles vei etenkin ensimmäisellä jaksolla peliä aika-ajoin, valmentaja Pulkkinen kertoi pettyneenä, ja lisäsi, että maalivahti Lasse Korhosen hyvät torjunnat piti tulostaulun lukemat tasoissa.

Kampparit sai molemmilla jaksoilla tasaisesti kulmia, yhteensä parikymmentä koko ottelussa. Niistä ei kuitenkaan aiheutunut juuri mitään vaaraa vastustajalle. 

– Toiselle jaksolle petrattiin aavistuksen verran. Pojat kyllä tiedostivat onneksi itsekin kopissa, että ei tässä ole kuin yksi suunta ja sen on ylöspäin, valmentaja totesi.

Kampparien liike oli toisella jaksolla parempaa ja joukkue puolusti yhtenäisemmin. Kampparit hallitsi toisen jakson kenttätapahtumia ja sai luotua tilanteita Akilleksen päätyyn. Muutama maalikin saatiin tulostaululle lisää. 

– Toisen jakson parannuksen lisäksi muuta hyvää ei oikein arki-illan reissusta jäänyt käteen kuin Marjatan hyvä ruoka, Masan tasainen bussikyyti sekä kaksi pistettä, Lasse Pulkkinen summasi.

Ottelu päättyi lukemiin 2-5 (2-2) ja vierasjoukkueen voittoon. Kampparien maalit iskivät Topi Montonen, Elmeri Hämäläinen, Jaakko Järvinen, Aki Manninen ja Simo Huotelin

Kampparit kohtaa Nuorten Bandyliigassa keskiviikkona JPS:n Hänskissä. Ottelu striimataan Solid Sportin kautta. Koronarajoitusten vuoksi yleisöä ei valitettavasti voida ottaa katsomoihin.

Kampparien runkosarjan ottelut Jääpalloliiton tulospalvelussa.