P17 otti voiton kotiavauksessa

25.11.2018 | Juniorit

Akilles saapui sunnuntaina Kampparien vieraaksi P17 kotiavaukseen. Bandyliigan ottelun jälkeen pelattua P17-ottelua oli saapunut seuraamaan mukavasti kannattajia. Kampparit luisteli jäälle uudessa peliasussa – kiitos yhteistyökumppaneille!

Ottelu kävi kotijoukkueelle tällä kertaa maalintekoharjoituksesta. Kampparien peli rullasi ja kotijoukkue hallitsi ottelua – maaleja syntyi. Koko joukkue osallistui peliin ja peli pyöri koko joukkueen kautta. Pelin aikana nähtiinkin myös hienoja syöttökuvioita.

– Syöttötarkkuudessa on edelleen parantamisen varaa, samoin pelitemmon ylläpitämisessä. Pelien myötä nekin petraantuu. Kaikki kunnia vastustajalle, että jaksoivat pelata pelin taistellen loppuun saakka ja peli kesti siistinä, Kampparien valmentaja Lasse Pulkkinen kiitteli ottelun jälkeen.

Ottelu päättyi isäntien 28-1 (13-0) voittoon.

Kampparit P17:lla on nyt edessä parin viikon tauko omista peleistä. Joulukuun puolessa välissä, 15.12., joukkue suuntaan Oulunkylään testaamaan Botnian vireen. Seuraava kotiottelu pelataan 16.12., kun vieraaksi saapuu sarjan pohjoisin joukkue OLS.

Lisätietoja:

Teksti ja kuvat: Mari Ukkonen

Kampparit P17 joukkueen toimintaa tukevat tällä kaudella seuraavat tahot:

Kampparit P17 kiittää tuesta!