P13 juhli kauden päätöstä haastajaturnauksessa!

20.03.2018 | Juniorit

P13 valkoisen joukkueen kausi päättyi haastajaturnaukseen, joka on mainio vaihtoehto niille joukkueille joiden ei ikärakenteensa ja/tai taitotasonsa kannalta ole vielä järkevää osallistua ikäluokan lopputurnaukseen. Tällä kaudella Jyväskylän Palloseura isännöi 10.-11.3. P13 ikäluokan haastajaturnausta. Kamppareiden lisäksi turnaukseen osallistuivat JPS Sininen, Akilles ja HIFK.  Kampparit olivat tällä kertaa selvästi vahvin joukkue turnauksessa.

Lauantaina turnaus avattiin otteluilla, joissa vastassa olivat JPS Sininen ja Akilles. Hieman tunnustelevan alun jälkeen Kamppareiden luistin ja syöttöpeli alkoi kulkea ja avauspelissä JPS kaatui  9-1. Iltapäivällä vastaan asettunut Akilles kaatui myöskin selvin numeroin 13-0. Ripeät otteet jatkuivat vielä pelin jälkeenkin. Bandyliigan loppuottelun Veiterä-Kampparit alkuun olin vain tunti jäljellä ja vielä piti ehtiä syömään ja majoittumaan Laajikseen. Tasan klo 19 olimme kuitenkin koko porukka hotellin kabinetissa kisaeväät ja kannustuslaulut valmiina. Ottelun lopputulos ei ollut toivotunlainen, Veiterä vei 3-2, mutta kisakatsomon kannustuksesta ja tunnelmasta se ei ollut kiinni. Luottoa omiin oli pelin loppuun asti.

Sunnuntai-aamuna aamupalan jälkeen kävimme tutustumassa Laajavuoren laskettelurinteeseen. Pienen happihyppelyn jälkeen pakkasimme varusteet autoihin ja siirryimme Viitaniemen jääpallopyhättöön pelaamaan turnauksen ratkaisupelit. Alkulohkon viimeisessä pelissä vastaan asettui HIFK, jota vastaan pelasimme turnauksen parasta peliämme. Pallo ja luistin liikkuivat hienosti ja taululla komeilivat selvät luvut 14-0, kun tuomari vihelsi pilliinsä pelin päättymisen merkiksi. Jäljellä oli vielä turnauksen finaali JPS Sinistä vastaan. Ilmeisesti finaalissa pelaamiseen liittyy aina sen verran ainutlaatuisuutta, että se näkyi kentälläkin hieman sekavana pelinä. JPS tarjosi finaalissa hyvän vastuksen ja loppulukemat olivat 6-3 Kamppareille.

Turnauksen teemana oli joukkuepeli ja sen osalta saatiin hyvinkin rohkaisevia kokemuksia tulevia vuosia ajatellen. Joukkuepuolustaminen oli ajoittain hyvinkin mallikasta. Joku katsomosta kuvasikin osuvasti kampparilauman liikkumista silakkaparveen. Tulevaisuuden kannalta on myös erittäin tärkeätä, että pojat jo nyt ymmärtävät, että hyökkäyspeli on paljon muutakin kuin maalintekoa. Itseasiassa hyökkääminen alkaa jo siitä, että puolustetaan hyvin joukkueena, saadaan katko, pidetään pallo omilla ja lähdetään nopeaan vastahyökkäykseen tai lähdetään maltillisemmin alakerran kautta rakentamaan hyökkäystä. Tarkoittaa käytännössä, että kaikki puolustavat ja hyökkäävät, roolit vaihtelevat, mutta kaikkia tarvitaan. Pallottoman liike on aivan yhtä tärkeätä kuin pallollisenkin. Ja nin kuin kaikki tiedämme ei hyvä joukkuepeli ole mitään ilman upeita yksilösuorituksia eri puolilla kenttää ja niitäkin nähtiin turnauksessa runsain mitoin kaikissa joukkueissa.
Kiitokset Jipsille turnausjärjestelyistä.
Tero, Jonttu, Heikki, Heidi ja Ese