Koululaisjääpalloturnauksen kakkospäivänä pelasivat 3-4 luokat
Mikkelin Kampparit, Suur-Savon Osuuspankki ja Liikkuva Mikkeli järjestivät torstaina ja perjantaina Hänskissä Koululaisjääpalloturnauksen joka oli järjestyksessään jo 21. Mikkelin alakouluille järjestettävä jääpallotapahtuma.
Vankan jalansijan saanut tapahtuma kerää tänä vuonna ennätykselliset 46 joukkuetta ja kaksipäiväisen turnauksen pelaajamäärä kipusi perjantaina yhteensä yli viiteensataan innokkaaseen tyttöön ja poikaan! Aurinkoinen sää ja edellispäivää pienemmät pelaajat houkuttelivat katsomoihin ja kentän laidalle torstaita enemmän yleisöä tunnelmaa nostattamaan.
Eilen perjantaina Hänskissä ratkottiin huippuhyvissä olosuhteissa mestaruudet 3-4 luokkalaisten tyttöjen ja poikien sarjoissa.
Hänskissä vallinnut iloinen meininki ja yhdessä tekemisen riemu oli käsin kosketeltavaa. Kaveria kannustettiin ja peleissä välillä tulleet takaiskutkaan eivät tunnelmaa latistaneet.
3-4 luokkien tyttöjen mestariksi pelasi Päämaja-koulu
Tyttöjen sarjan hopealle pelasi Urpolan joukkue
Pronssille pelasi hienosti Ristiina
3-4 luokkien poikien sarjan voitti Urpola
Hopeaa saavutti hienosti taistelleet Sairila-Rahulan neloset
Pronssit nappasi pojissakin komeasti Ristiina
Turnauksen jälkimmäinenkin päivä sujui mainiosti. Äärimmäisen haastavassa minuuttiaikataulussa ei erinäisistä syistä ja muuttujista johtuen tänäänkään ihan pysytty, mutta päivä sujui kaiken kaikkiaan mainiosti.
Kampparit kiittää kaikkia mukana olleita pelaajia ja heidän koulujaan jotka tukevat aktiivisuudellaan loistavasti mukavan tapahtuman onnistumista.
Kiitokset ansaitsevat mainiot yhteistyökumppanit Suur-Savon Osuuspankki ja Liikkuva Mikkeli sekä hienosti erotuomarihommat hoitaneet kampparinuoret sekä kioskissa koko turnauksen ajan palvelleet Tepa Vanhanen ja Salme Huotelin.
Ensi vuonna jatketaan, ihan varmasti!
Teksti: Lauri Tikanoja