Kampparit saa uuden toiminnanjohtajan
Mikkelin Kampparit saa uuden toiminnanjohtajan
Jarkko Vahvaselkä aloittaa syyskuun alussa toiminnanjohtajana
Seuraikoni Kimmo Huotelinin päätettyä hienon, peräti 14 vuoden jaksonsa toiminnanjohtajana kuluvan vuoden alussa, on seura-arkea pyöritetty hallituksen voimin. Keväällä käynnistetty hakuprosessi on saatu päätökseen ja Mikkelin Kampparit ry:n uutena toiminnanjohtajana aloittaa 1.9. Jarkko Vahvaselkä.
Vahvan jääpallotaustan omaava Jarkko Vahvaselkä on 57-vuotias, pitkän upseeriuran tehnyt Kampparikasvatti
“Rekryprosessi venyi kohtuullisen pitkäksi, koska samassa yhteydessä tarkensimme seuran tulevaisuudentarpeita ja mahdollisuuksiamme panostaa palkalliseen työntekijään. Hyviä hakijoita oli useita, mutta Jarkko on seuran kannalta selvästi sopivin. Saimme erinomaisen uuden toiminnanjohtajan.”, kommentoi seuran varapuheenjohtaja Tero Kumela.
Kamppareiden toiminnassa Jarkko on ollut mukana lyhyitä jaksoja lukuunottamatta käytännössä koko seuran historian ajan. Alle kymmenvuotiaana alkanut junioripolku piti sisällään kolmet poikien ja nuorten MM-kisat ja edustusjoukkueen riveissä hän on pelasi toistakymmentä vuotta. Pääsarjauran jälkeen jääpallo on pysynyt Jarkon arjessa ja tiiviin pelien seuraamisen lisäksi puolustajan luistin liikkuu edelleen liukkaasti Kamppareiden Suomi-sarjajoukkueen jäillä ja muilla harrastevuoroilla. Talvella muita harrastuksia on ikärikaukalopallo ja hiihto. Kesällä aikaa kuluu huomattavan paljon golfkentillä.
Onnea uuteen pestiin Jarkko – Millä mielellä käyt kasvattajaseurasi ruoriin?
Kiitos paljon!
Tahtotila tehdä työtä jääpallon, mikkeliläisen urheilun ja nuorten eteen on kova. Toiminnassa on monenlaisia tärkeitä tehtäviä ja tavoitteita, mutta lasten ja nuorten liikkeelle saamisen tärkeys korostuu koko ajan ja nuorten ohjaaminen liikunnan ja terveiden elämäntapojen pariin on varmasti jokaisen seuratoimijan ykkösasia.
Kimmo Huotelin teki hienon ja pitkän ajanjakson toiminnanjohtajana ja saappaat joihin olen astumassa ovat todella suuret. Tarkoituksena on lähteä hommaan avoimella mielellä ja tiiviissä yhteistyössä aktiivisen seurajohdon kanssa syntyy varmasti oman näköiseni toimintamalli.
Seurassa on tehty hyvää työtä ja taustat on kunnossa. Innolla lähden mukaan!
Uuden toiminnanjohtajan tavoittaa syyskuun alusta alkaen seuran toimistolta:
Maaherrankatu 2 A 4, 50100 Mikkeli
Puhelin: 0440 176 333, sähköposti: kampparitoimisto@gmail.com
-LT-