Kamppareiden U10- joukkueen jouluterveiset!

23.12.2024 | Etusivu, Juniorit, Yleinen
Kamppareiden U10- joukkueen jouluterveiset!

 

 

Aloittelimme kautta elokuussa juoksutreeneillä Kalevankankaalla ja pelaajat innostuivatkin osallistumaan aktiivisesti polkujuoksutreeneihin Kaliksen poluilla. Jääaikaa oli meille rajallisesti tarjolla harkkahallin ollessa pois käytöstä, joten juoksun ohella pelailimme ja leikimme Paukkulan liikuntasalissa.

Ulkojäiden avauduttua Urpolaan ja Hänskiin olemme päässeet ulkojäille pari kertaa viikossa ja niiden lisäksi vielä yhdelle  pelivuorolle. Tämä ryhmä syttyy ja innostuu hyvistä peleistä!

Lähipaikkakuntien seurojen välinen yhteistyö on toiminut  ja se on ollut aktiivista. Pelitreffejä ja turnauksia on ollut mukavasti. Kiitos WP ja JPS !

Joulukuun huipennus oli kotijoukot vs. U10-pelaajat (kotijoukot vielä veivät pelin voitokseen).
Vuoden viimeiselle pelireissulle lähdemme Lappeenrantaan Veiterän vieraaksi 28.12.

 

Erityisen iso kiitos aktiivisille ja innokkaille pelaajille – Olette kehittyneet syksyn aikana loistavasti joukkueena!

Kiitokset kotijoukoille, kaikille huoltojoukoille, hyvän harrastuksen mahdollistajille  sekä muille tukijoille!

#paukkula #otavaSale #osuuskauppaSuursavo

 

Ps. Meidän porukkaan mahtuu vielä hyvin mukaan myös uusia pelaajia!

 

Syksyn ja alkukauden tunnelmia kuvina:

#mustatuntuusydämessä #kampparit #kampparijuniorit
-Raita-