Arkisto: Yleinen
U16-nuoret Teron ja Loksun triathlon-opissa
Ryhmä valmiina uimaan
Koulut on jo käynnistyneet, mutta Kampparit U16 vahvistettuna U18-herroilla Montonen ja K.Tapio pääsi tänään treenaamaan vielä mukavan kesäisissä olosuhteissa triathlon-kaksikon Tero Kumela- Marko Laitinen ohjatessa ja kirittäessä poikia ”Mini-Triathlonilla”.
Treeniryhmä on harjoitellut tiiviisti kevään ja kesän yhdessä, lukuun ottamatta kevään koronasta aiheutuneita sekä heinäkuun kestänyttä omatoimijaksoa. Vajaan kahden kuukauden tauko jäätreeneissä päättyi viime sunnuntain harjoitushallilla.
Tänään Mikkelin Kaihunlahden Melapirtille pääsi 13 poikaa. Triathlon avattiin neljänneskilometrin uinnilla, järvestä hypättiin polkupyörille ja kierrettiin Porrassalmen lenkki 25 kilometriä. Lopuksi juostiin kahdesti upean Kaihunlahden ympäri, yhteensä 5 kilometriä.
Sade kasteli kuulema pyöräilyosuudella ajoittain yhtä paljon kuin uintiosuus, mutta koko ryhmä tsemppasi suorituksen positiivisella taistelumielellä!
Isot kiitokset poikien puolesta Terolle ja Loksulle huippumukavasta torstaitreenistä!
Kaikki valmista pyöräilyosuudelle
Huotelin, Immonen ja Kokko juoksemassa
Teksti: Lauri Tikanoja. kuvat: Ellu Manninen ja Joonas Immonen
Kamppareiden kauteen valmistautuminen etenee aikataulussa
Kampparit valmistautuu alkavaan kauteen valmennusvastuuseen siirtyneen Olli Mannisen johdolla. Seuraavassa Ola joukkueen kuulumisista.
Miten joukkueen kesä on sujunut, Ola?
No hienostihan helteinen kesä on sujunut, kiitos! Kevät ja vähän alkukesää treenattiin ryhmänä ja omatoimijaksokin sujui hienosti. Fysiikkavalmennuksesta vastaavan Tuula Sviilin laatimat yksilölliset treeniohjelmat ovat antaneet mahtavan lisän valmistautumiseen ja tällä hetkellähän painetaan jo kolmesti viikossa jäällä.
Miltä joukkue vaikuttaa ja mikä on ryhmän vahvuus?
Joukkueen vahvuus sopimuspelaajien osalta on tällä hetkellä 14+2, ja paria lisäsopimusta vielä hiotaan. Sanoisin että ryhmä on verrattain pieni mutta erittäin laadukas. Sopimuspelaajien lisäksi harjoitusvahvuuteen kuuluu ryhmä meidän omia lupaavia nuoria, joista useampi saanee viime kauden tapaan näyttöpaikkoja ja arvokkaita liigaminuutteja alkavalla kaudella.
Iisakki Kaivola valitsi mestari-Akilleksen, nuori maalivahti Jere Korhonen sai huikean näyttöpaikan Ruotsin pääsarjan Telluksessa. Jaakko Kyllönen muutti opiskelupaikan myötä Jyväskylään ja Vili Korhonen aloittaa puolestaan opettajaopintonsa Raumalla. Toivotamme kaikille herroille onnea, menestystä ja kaikkea hyvää uusissa ympyröissään!
Äärettömän iloinen olen puolestaan siitä, että saimme tutun tehomiehen Santeri ”Ässä” Laitisen Helsingistä vahvistamaan hyökkäyspäätä. Viimeisin sopimus kirjoitettiin eilen viime kaudella WP35:n keltapaidassa lainasopimuksella viilettäneen juuri 21 vuotta täyttäneen Esu Rytkösen kanssa. Menetyksiä on tällä kertaa enemmän kuin tulijoita, mutta meidän oma nuorisokaarti on taas vuoden kokeneempaa ja tämä joukkueen kokeneempi kaarti on selvästi motivoitunutta hakemaan revanssia vähän tylysti puolivälieriin päättyneen kauden jäljiltä. Ryhmän tunnelmat ovat oikein positiiviset.
Ässä on palannut omalle paikalleen Hänskin koppiin
Esu Rytkönen palaa kasvattajaseuran mustaan paitaan
Suomen Cupin ja Bandyliigan otteluohjelmia vielä odotellaan ja korona jarruttelee matkustelua, mitä joukkueen syksy pitää sisällään?
Tietysti treenataan niin hyvin kuin pystytään ja katsotaan miten tilanne kehittyy. Oman kaupungin jäähalleista saamme hienosti jääaikaa, kiitos Mikkelin Kaupungin. Ison jään leirejä ei ole koronatilanteen vuoksi lyöty lukkoon, mutta katsotaan mitä alkava syksy tuo tullessaan. Syksyn edetessä koko ryhmällä tulee olemaan kaksi rokotetta ja se antaa osaltaan turvaa toimintaan.
Katsotaan tilanteen mukaan mitä tässä keksitään!
Mikkelin Kampparit, sopimuspelaajat 9.8.2021
25 Eetu Sviili MV
35 Lasse Korhonen MV
2 Joni Maaranen
4 Sami Mikkola
6 Tomi Hauska
7 Karo Liimatainen
13 Severi Noponen
15 Elmeri Hämäläinen
20 Aapo Pulkkinen
21 Esu Rytkönen
33 Topi Saukkonen
55 Janne Hauska
57 Valtteri Hauska
61 Aki Manninen
68 Ville Särkkä
93 Santeri Laitinen
Uusista sopimuspelaajista ja joukkueen kuulumisista kerrotaan heti kun uutisoitavaa ilmenee!
Kampparit/Lauri Tikanoja
Helteinen Kampparigolf pelattiin perjantaina
Perinteinen Kampparigolf-kilpailu pelattiin perjantaina Mikkelin Golfin (MG) kentällä varsin lämpimissä olosuhteissa.
Kisassa oli 72 osallistujaa ja kolmihenkiset ryhmät ratkoivat paremmuuden kahdella pelimuodolla, tasoituksellisella lyöntipelillä sekä joukkuepeli-Scratchilla. Myös lähimmäs lippua (väylä 5) lyönyt ja 7. väylällä pisimmälle draivannut pelaaja palkittiin.
Kuvissa palkintoja jakamassa järjestävien seurojen Mauno Saksio (MG) ja Joonas Immonen (Kampparit). Mikkelin Kampparit kiittää Mikkelin Golfia ja kaikkia kisaan osallistuneita hienosti onnistuneesta tapahtumasta!
Scratchin voittajaksi pelasivat tuloksella 60 Leena Makkonen, Mikko Iivanainen ja Petri Suvimaa
Tasoituksellisen lyöntipelin voittajaksi pelasivat Veli-Matti Sinkkonen, Samuel Laitinen ja Jani Saima
Kilpailun pisimmästä draivista (280m) palkittiin Mikko IIvanainen
Lähimmäs lippua (97cm) viitosväylän avasi Vesku Inoranta
Kampparit toivottaa kaikille mukavaa ja rentouttavaa kesää!
Kilpailun tulokset
Scratch
1 Iivanainen Mikko GP 32 28 60
Makkonen Leena MG
Suvimaa Petri MG
2 Forsström Tony VG 31 30 61
Hietanen Jarkko HaGK
Miettinen Aleksi HaGK
3 Hakkarainen Mikko MG 35 28 63
Hyvärinen Jussi MG
Ruosteinen Joonas MG
4 Mutanen Mikko GP 33 30 63
Pullinen Jyrki MG
Yli-Karro Teppo MG
5 Naumanen Petteri MG 32 31 63
Penttilä Tuomas VG
Pohjonen Anssi VG
6 Härkönen Lassi MG 32 32 64
Härkönen Timo MG
Piispa Huuko MG
7 Janhunen Joonas MG 32 32 64
Janhunen Juuso MG
Purhonen Saku MG
8 Naakka Jari GP 30 34 64
Partanen Pentti MG
Särkkä Tapani MG
9 Kääriäinen Juha GP 33 34 67
Siiskonen Pekka MG
Valjakka Jari GP
10 Laitinen Samuel MG 34 34 68
Saima Jani MG
Sinkkonen Veli-Matti MG
11 Simola Kai MG 33 35 68
Vahvaselkä Jarkko GP
Viitikko Timo-Pekka MG
12 Akkanen Jarmo VGC 34 35 69
Immonen Jere MG
Immonen Joonas MG
13 Hokkanen Olli GP 35 35 70
Paksu Matti GP
Sorjonen Mikko GP
14 Himanen Harri MG 35 35 70
Laiho Oskari MG
Vänttinen Juha MG
15 Hirvonen Severi MG 37 34 71
Lindström Stefan MG
Saksio Mauno MG
16 Konga Markku PuulaG 39 33 72
Pekkanen Sami GP
Sievänen Jarmo KeG
17 Forsblom Saku GP 36 36 72
Kokkonen Mikko MG
Kurttila Iiro MG
18 Haapala Arttu GP 35 37 72
Kiiskinen Kalle NG
Pulkkinen Valtteri MGS
19 Kauppinen Niko MG 35 37 72
Kukkasniemi Leevi MG
Pöyry Aki-Petteri MG
20 Arkko Verneri MG 39 35 74
Huoponen Sampsa MG
Pulkkinen Veeti MG
21 Anttonen Petri MG 36 38 74
Ikonen Mikko GP
Inoranta Vesa MG
22 Mesiäinen Jaakko MG 37 39 76
Noponen Severi MG
Peltola Antti MG
23 Korhonen Jere MG 38 39 77
Korhonen Lasse MG
Rytkönen Esu MG
24 Arpiainen Marita MG 41 39 80
Makkonen Jorma MG
Makkonen Pirkko MG
Tasoituksellinen lyöntipeli
# Pelaaja Seura Out In Slope Tulos
1 Laitinen Samuel MG 28 29 11 57
Saima Jani MG
Sinkkonen Veli-Matti MG
2 Forsström Tony VG 29 29 3 58
Hietanen Jarkko HaGK
Miettinen Aleksi HaGK
3 Janhunen Joonas MG 29 29 6 58
Janhunen Juuso MG
Purhonen Saku MG
4 Mutanen Mikko GP 31 28 4 59
Pullinen Jyrki MG
Yli-Karro Teppo MG
5 Naumanen Petteri MG 30 29 4 59
Penttilä Tuomas VG
Pohjonen Anssi VG
6 Hakkarainen Mikko MG 33 26 4 59
Hyvärinen Jussi MG
Ruosteinen Joonas MG
7 Iivanainen Mikko GP 32 28 0 60
Makkonen Leena MG
Suvimaa Petri MG
8 Härkönen Lassi MG 30 30 4 60
Härkönen Timo MG
Piispa Huuko MG
9 Naakka Jari GP 28 33 3 61
Partanen Pentti MG
Särkkä Tapani MG
10 Hokkanen Olli GP 31 31 8 62
Paksu Matti GP
Sorjonen Mikko GP
11 Arkko Verneri MG 33 29 12 62
Huoponen Sampsa MG
Pulkkinen Veeti MG
12 Kääriäinen Juha GP 31 32 4 63
Siiskonen Pekka MG
Valjakka Jari GP
13 Simola Kai MG 30 33 5 63
Vahvaselkä Jarkko GP
Viitikko Timo-Pekka MG
14 Akkanen Jarmo VGC 31 32 6 63
Immonen Jere MG
Immonen Joonas MG
15 Himanen Harri MG 31 32 7 63
Laiho Oskari MG
Vänttinen Juha MG
16 Konga Markku PuulaG 34 29 9 63
Pekkanen Sami GP
Sievänen Jarmo KeG
17 Haapala Arttu GP 30 33 9 63
Kiiskinen Kalle NG
Pulkkinen Valtteri MGS
18 Mesiäinen Jaakko MG 30 33 13 63
Noponen Severi MG
Peltola Antti MG
19 Forsblom Saku GP 32 32 8 64
Kokkonen Mikko MG
Kurttila Iiro MG
20 Kauppinen Niko MG 31 33 8 64
Kukkasniemi Leevi MG
Pöyry Aki-Petteri MG
21 Hirvonen Severi MG 34 32 5 66
Lindström Stefan MG
Saksio Mauno MG
22 Anttonen Petri MG 32 34 8 66
Ikonen Mikko GP
Inoranta Vesa MG
23 Korhonen Jere MG 32 34 11 66
Korhonen Lasse MG
Rytkönen Esu MG
24 Arpiainen Marita MG 34 32 14 66
Makkonen Jorma MG
Makkonen Pirkko MG
-LT-
Kilpailukutsu Kamppari Golf 2021, 9.7. MG Mikkeli
Kamppari Golf 2021 perjantaina 9.7 Lentokentällä yhteistyössä MG:n kanssa.
Tänä vuonna kilpailumuotona on tasoituksellinen lyöntipeli 3 hengen scramble joukkueina, siten että joka joukkueen jäsenellä tulee olla kilpailun lopussa valittuna 6 avausta jatkolyöntipaikaksi. Muuten pelataan normaalina scramblena reikä loppuun.
Pääkilpailu alkaa klo 15.00 yhteislähtönä
Junnujen lähtö on klo 12.00 yhteislähtönä, junnujen tasoituksellinen lyöntipeli
Ilmoittautuminen alkaa ma 14.6, ilmoittautumiset MG caddiemaster, puh 015-151 759, sähköposti caddiemaster@mikkelingolf.fi
Osallistumismaksut 15€ MG:n pelioikeudella, 30€ vieraspelaajat, juniorit 7,5€ MG:n pelioikeudella ja muut 15€
Osallistumismaksusta menee 5€/osallistuja Kamppareiden junioritoiminnan tukemiseen
Paikalla Kamppareiden grillivaunu, jossa makkarat paistaa PJ Eero Tikanoja, grilli ja makkarat on kuumana klo 16.30 eteenpäin.
Palkinnot;
- 3 parasta joukkuetta palkitaan + parhaalle kiertopalkinto
- paras scratch tulos
- pisin draivi
- lähimmäs lippua
- juniorisarjasta palkintaan 3 parasta
Tervetuloa!
Santeri Laitinen palaa Kampparipaitaan!
Hieno uutinen kesäkuun helteisiin – viime kauden Helsingin IFK:ta edustanut hyökkääjä Santeri ”Ässä” Laitinen palaa Kampparipaitaan
Perhesyyt saivat huikean maalivainun omaavan Santerin palaamaan Mustiin ja siitähän ollaan täällä kotikulmilla enemmän kuin iloisia – Lämpimästi tervetuloa kotiin, Ässä ja Emmi!
Santerin sopimus on mallia 1+1.
Kamppareilla on sopimuksia tällä hetkellä 2+13. ”Näyttöjä” treeniryhmässä antaa lisäksi kymmenkunta nuorta ja vähän vanhempaakin pelaajaa.
Sopimustilanne on ajankohtaan nähden erittäin hyvältä ja tulevan kauden joukkue varsin vahvalta!
Kamppareiden sopimuspelaajat 10.6.2021
25 Eetu Sviili MV sop 2023
35 Lasse Korhonen MV sop 2023
2 Joni Maaranen
4 Sami Mikkola sop 2023
6 Tomi Hauska 1+1+1
7 Karo Liimatainen sop 2023
13 Severi Noponen sop 2022
15 Elmeri Hämäläinen sop 2023
20 Aapo Pulkkinen sop 2023
33 Topi Saukkonen sop 2023
55 Janne Hauska 1+1+1
57 Valtteri Hauska 1+1+1
61 Aki Manninen sop 2023
68 Ville Särkkä sop 2023
93 Santeri Laitinen sop 2023
Kampparit toivottaa mukavia ja aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!
Teksti: Lauri Tikanoja, kuva: Kimmo Huotelin










