Arkisto: Yleinen

Kampparit avasi kotimaisen pelikauden Oulussa

OLS – Kampparit , harjoitusottelu Raksilan tekojää, 3-7 (2-2)

Kampparit pääsi avaamaan kotimaisen jääpallokauden OLS:n vieraana harjoitusottelussa.

Kampparit on matkassa varsin nuorella joukkueella, koska eri syistä ryhmästä puuttuu tänä viikonloppuna Kimmo Huotelin, Jari Purovirta, Joni Maaranen ja Ville Särkkä.

Ensimmäisellä jaksolla sateinen sää ja huonokuntoinen jää esti hienoudet ja Mustien pelin avaamisesta vastasi etupäässä maalissa tänään mainion pelin pelannut Jere Korhonen heittämällä pitkää.

Kampparit meni 10. minuutin kohdalla johtoon Eetu Karhusen viimeisteltyä Ässä Laitisen hyvästä passista.  OLS tasoitti maalinedushässäkästä 21. minuutin kohdalla. Puolen tunnin kohdalla Iisakki Kaivola viimeisteli Eetu Karhusen syötöstä hienon päätypelimaalin vieden Mustat 2-1 johtoon. Jakson viimeeisellä minuutilla OLS tasoitti taukonumerot 2-2 rankkarista.

Toinen jakso pelattiin tuntuvasti paremmissa olosuhteissa. 47. peliminuutilla Jere Korhosen pitkä avaus löysi Edu Karhusen, joka teki 3-2. 74. minuutin kohdalla Ville Hämäläisen syöttö päädystä löysi Aki Mannisen, joka viimeisteli 4-2 maalin. Iisakki Kaivola osui 5-3 maalin Ville Hämäläisen esityöstä ja OLS:n kavennettua 5-3:een lisäsi Esko Liukkonen Kampparijohdon 6-3:een.

Loppunumerot 7-3 iski taululle nuori Karo Liimatainen Severi Noposen syötöstä.

Olli Manninen oli tyytyväinen kotimaiseen avausvoittoon ja nuoren ryhmän hyvään ilmeeseen;

”Eilen ei päästy huonon sään takia jäälle, ja oli hienoa että tänään päästiin. Saatiin hyvää tuntumaa peliin ja hyviä kokeiluja nuorella ryhmällä. Tästä on huomenna hyvä jatkaa!”

Kampparit ja OLS kohtaavat huomenna päivällä uudestaan, sääennuste lupailee Raksilaan mainiota pelikeliä!

-LT-

 

Kampparit ja KOLO design yhteistyöhön

22.10.2019 | Etusivu, Yleinen

Mikkelin Kampparit ja KOLO design aloittavat yhteistyön

Mikkelin Kampparit on solminut jälleenmyynti- ja yhteistyösopimuksen KOLO designin kanssa. Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on kehittää entisestään etenkin junioreiden toiminta- & harrastusmahdollisuuksia, auttaa rakentamaan kestävä kivijalka nuorten urheilijoiden elämälle ja myös parantaa koko seuran taloutta.

KOLO design on 2015 perustettu Pohjois-Karjalainen yritys, jonka tuotteet ovat kotimaisia, innovatiivisia avainlipputuotteita; toiminnallisia ja ekologisia lahjoja, jotka liitostekniikkansa ansiosta sujahtavat kätevän kokoisiin pakkauksiin. Tuotteet soveltuvat erinomaisesti markkinointilahjoiksi, mutta myös piristämään ja koristamaan kenen tahansa arkea!

Kampparit ja KOLO jakavat yhteiset kestävän kehityksen arvot, jonka päälle on luonnollista ja helppoa rakentaa pitkäkestoista laadukasta yhteistyötä. Kampparit toimivat jatkossa KOLO designin tuotteiden virallisena jälleenmyyjänä ja saatte tilattua kauttamme koko KOLO designin tuotevalikoiman, sisältäen myös mahdolliset tuoteräätälöinnit ja lasermerkinnät!

Tutustu tuotevalikoimaan https://www.kolodesign.fi osoitteessa ja kysy tarjous kimmo.huotelin@kampparit.fi tai 0440176333, niin pääset tukemaan Kamppareiden arvokasta junioritoimintaa!

Erotuomarikurssi kaudelle 2019-2020

21.10.2019 | Bandyliiga, Yleinen
Mikkelin Erotuomarikerho järjestää jääpallo erotuomarikurssin ke 30.10 osoitteessa Vuorikatu 2. Uudet erotuomarit aloittavat klo 17.00  ja vanhat tuomarit liittyvät jatkokoulutukseen mukaan klo 19.30!
Jääpallo on hieno peli ja uusia erotuomareita otetaan mielellään mukaan! Kurssin käymällä pääset viheltämään eri sarjojen pelejä Hänskin tekojäällä tulevana talvena!
Ilmoittautuminen: tero.e.tuhkanen@gmail.com  tai 0407294909.
Palkkiot kaudelle 2019-2020 löytyvät tästä: Erotuomaripalkkiot 2018-2020

Kampparit Golf pelattiin Mikkelissä

12.07.2019 | Etusivu, Yleinen

Mikkelin vanhempi golfkenttä (MG) toimi tänään pelikenttänä kun järjestyksessään toinen Kampparit Golf-kisa pelattiin mainioissa olosuhteissa.

Pari-scramblena pelattuun kisaan otti alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen peräti 64 pelaajaa, eli 32 paria.

Kisassa nähtiin paljon hienoja suorituksia, varsinaisena helmenä ”ikikamppari” Jarkko Vahvaselän upea hole-in-one väylällä 7. Onnea uran toisesta ”holarista”  Jasekki!

Tasaisen parikisan voittoon pelasi pari Reijo ja Butsaya Heiskanen (47 pistettä), kakkoseksi sijoittui lappeenrantalaiskaksikko Janne Hauska ja Toni Taalikka (45 pistettä) ja kolmanneksi Panu Kärjes ja Heidi Anttila (44 pistettä)

Kisan parhaina junioreina palkittiin Niklas Wilkman ja Nooa Nousiainen

Kisan pisin draivi – Jussi Hyvärinen

Lähimmäs lippua – Kaitsu Simola

Kampparit kiittää Mikkelin Golf’ia (MG), yhteistyökumppaneitaan sekä kaikkia kisaan osaa ottaneita!

Teksti: Lauri Tikanoja, kuvat Antero Levänen ja Joonas Immonen

 

Jääpalloliitto palkitsi kauden 2018-19 parhaita

Suomen Jääpalloliiton Helsingissä pidetyssä kevätkokouksessa on tänään palkittu päättyneen kauden parhaat pelaajat ja ansioituneet toimijat.

Kampparileiriin napsahti tänäkin vuonna useita merkittäviä palkintoja

Kalle Lempinen palkittiin Bandyliigan maali- ja pistepörssien voitoista.

Nuorison toimintapalkinto myönnettiin Kamppareille hienosti onnistuneen, uuden muodon saaneen P13-nuorten Training Camp-tapahtuman järjestämisestä tammikuun alkupuolella. Palkinnon pokkasi tapahtuman järjestelyistä vastannut Tero Kumela

Kampparikasvatti Kimmo Kyllönen valittiin Vuoden Jääpalloilijaksi. Kyllönen pelaa hetkellä Ruotsin pääsarjan Vänersborg IFK:ssa ja kuuluu Suomen A-maajoukkueen runkopelaajiin.

 

Mari Ukkonen palkittiin toiminnastaan Bandyliiga viestinnässä ”Vuoden Viestintäteko-palkinnolla”. Mari on herätellyt ansiokkaasti Jääpalloliiton tiedotustoimintaa ja parantanut lajin näkyvyyttä merkittävästi.

Kampparit onnittelee lämpimästi kaikkia palkittuja ja toivottaa hyvää ja rentouttavaa kesää jääpalloväelle!

Teksti: Lauri Tikanoja
Ryhmäkuva: Tobias Karlsson
Yksilökuvat: Mari Ukkonen