Arkisto: Bandyliiga
Kampparit kuittasi tapaninpäivän kompuroinnin murjomalla JPS:n kotikentällä
Kampparit-JPS 7-2 (3-2)
Kampparien edustusjoukkueen otteet Jyväskylän Seudun Palloseuraa vastaan sunnuntaina Hänskissä oli todellinen kasvojenpesu tapaninpäivän Veiterä-ottelun menoon verrattuna.
Kampparien koko joukkueen puolustuspeli toimi tänään mainiosti
Kampparit jäädytti Bandyliigan mestarisuosikiksi ennakoidun JPS:n kotikentällään täysin ja voitti ottelun maalein 7-2 (3-2).
Valmentajakaksikko Alpo Kaartinen-Joonas Janhunen oli ottelun jälkeen varsin maltillinen, mutta todella tyytyväinen.
-Kyllä voi sanoa, että otteissa oli asennemuutos. Nyt olimme läsnä pelissä alusta saakka ja keskityimme sovittuihin kuvioihin. Kaikki toimi, sanoo Janhunen.
JPS:n puolelta sen sijaan ei onnistunut oikeastaan mikään. Joukkue piti ensi jaksolla peliä hallussaan, mutta tekeminen maalinedustalla oli tehotonta.
-Kampparit onnistui turhauttamaan meidän pelimme, se kai oli heillä tarkoituskin. Meillä vauhti hyytyi toisella jaksolla. Sellaista tämä pallopeli joskus on, tuumi mikkeliläisille tuttu JPS-valmentaja Topi Rytkönen.
Kampparit sai otteluun salama-alun, sillä jo ensimmäisestä hyökkäyksestä syntyi maali. Joonatan Alho, sunnuntaina kaikkiaan kaksi maalia, rassasi JPS:n puolustusta, ja häslingissä maali meni JPS:n omiin nimiin.
Kuvassa hienon pelin pelannut Joonatan Alho taituroimassa jälkimmäistä osumaansa
JPS tasoitti, mutta Alho oli uudelleen asialla 11. minuutilla. JPS pääsi jälleen tasoihin kulmurista, mutta koko ottelun aikana ei päässyt uhkaamaan Kampparien johtoa. Kampparien kolmannen teki Severi Noponen nasakalla vapaalyönnillä.
Ensi jakso oli JPS:n pallonhallintaa, mutta ote katosi toisella jaksolla. Syy oli Kampparien puolustuspeli. Valmennusjohto oli ennakkoon laskenut, että puolustuspeli ratkaisee ottelun ja niin myös kävi. Kun Kampparit vielä teki harvoista paikoistaan tehokkaasti maalit, JPS oli lyöty.
-Puolustimme syvältä ja tukimme keskustan. Muoto piti koko ottelun. JPS:llä oli tosin vaarallisia tilanteita, mutta Jere (Korhonen) pelasi hyvän ottelun, sanoo Janhunen.
Simo Huotelin pelasi aktiivisesti molempiin suuntiin ja oli hankala pideltävä JPS-puolustukselle
Kampparimaalissa Jere Korhonen palkittiin kotijoukkueen parhaana. JPS:n takaa-ajo tyrehtyi Korhosen torjumaan rankkariin. JPS:n parhaana palikiittin Jimi Heinonen. Kuva:IG/Kampparit, Jaakko Mesiäinen
Rasmus Kettusen (#97) luistin oli tänään lennossa
Toisen jakson alussa Alho maalasi Rasmus Kettusen esityöstä Kampparien neljännen maalin. Hetkeä myöhemmin JPS sai rankin, jonka Korhonen otti syliin.
-Tuli suoraan logoon, naureskeli Korhonen.
-Maalilta katsottuna peli näytti meiltä hyvin kypsältä. Tehtiin mitä sovittiin.
Korhonen tuumi, että JPS:n hyökkäykset eivät loppujen lopuksi olleet erityisen vaarallisia.
-Olisivat ne voineet suorempaankin tulla, mutta meillä oli myös tiukka puolustus, kiitteli Korhonen.
JPS yritti toisen jakson lopulla päästä peliin mukaan aikalisän avulla, mutta Kampparit teki heti aikalisän jälkeen kaksi maalia, ensin Kettunen yksin ja sitten Oskari Kokko Leevi Kukkasniemen syötöstä.
Viimeinen niitti oli rankkari, joka tuomittiin Kettusen kaatamisesta. Rankin hoiteli kahden maalin Oskari Kokko.
Kampparit on nyt kohdannut Bandyliigan kaksi mahdollisesti kovinta joukkuetta, Veiterän ja JPS:n. Saldo on tappio ja voitto. Janhunen nimeää molemmat vaikeiksi vastustajiksi.
Voitto nosti Kampparit kärjen tuntumaan JPS:n ohi. Seuraavana vastassa on Porvoon Akilles, joka tulee 3. tammikuuta Mikkeliin.
-Sitä odotellessa treenataan suunnitellusti ja vietetään välissä vuoden vaihtumista. Nuoret pelaavat omaa sarjaansa, sanoo Janhunen.
Kampparien nuoresta edustusjoukkueesta käytännössä puolet pelaa nuorten Bandyliigaa. Maanantaina 29. joulukuuta Hänskiin iltaotteluun saapuu vieraaksi WP-35 Varkaudesta. Ottelu käynnistyy kello 19.00.
Bandyliigaa Hänskissä lauantaina 3.1. klo 15.00 Kampparit-Akilles TERVETULOA!
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen
Ennakko: ”JPS kuriin tiiviillä puolustuspelillä”
Kampparit-JPS sunnuntaina 28.12. Hänskissä
Kampparien edustusjoukkueen Bandyliigan ottelut jatkuvat sunnuntaina kotipelillä Hänskissä, kun Jyväskylän Seudun Palloseura JPS tulee Mikkeliin.
JPS on Bandyliigan kärjessä ja muutenkin aseteltu mestarisuosikin paikalle. JPS kävi tapaninpäivänä rökittämässä WP-35:n, ja Kampparit puolestaan otti takkiin Lappeenrannassa Veiterän vieraana.
Veiterä-ottelu oli sen verran tylyä menoa, että Kampparit on joutunut kokoamaan ajatuksiaan.
-Veiterän ottelusta ei ole paljon kerrottavaa. Hieman ottelua vielä kaiveltiin lyhyessä palaverissa, mutta on parempi niin sanotusti unohtaa koko ottelu, sanoo kampparivalmentaja Joonas Janhunen.
-Mieluummin keskitytään sunnuntaina JPS-otteluun niin, että ollaan sataprosenttisesti hereillä alusta saakka.
Janhunen sanoo, että avainasemassa on puolustus.
-Puolustuspeli on saatava tiiviimmäksi. JPS:llä on taitavia yksilöitä ja luisteluvoimaa. Siksi puolustuspeliä täytyy tiivistää. Se on ykkösasia, sanoo Janhunen.
Viikonvaihteeksi ennakoitu talvimyrsky saattaa säästää Mikkelin seudun. Ennakkotietojen mukaan luvassa on pikkupakkasta ja selkeää.
-Hyvä keli olisi etu meille. Lunta ei ole luvattu, mutta kovaa tuulta, ja se saattaa vaikuttaa peliin, pohtii Janhunen.
Kampparit-JPS sunnuntaina 28. joulukuuta. Ottelu alkaa Hänninkentällä klo 13.00.
Tervetuloa!
Pääsyliput paikan päältä tai kätevästi ennakkoon:
Selostettu suoratoistolähetys ottelusta:
Kampparit/tiedotus, kuvat: Sami Häkkänen/arkisto
Kamppareilta vaisu esitys Tapaninderbyssä
Veiterä – Kampparit 13-4 (9-0)
Veiterä oli ylivoimainen Tapaninpäivän ottelussa
Lähtöasetelmat päivän Derbyyn oli kutkuttavat. Kamppareilla oli alla hieno taisteluvoitto HIFK:sta ja ottelu päästiin pelaamaan mainioissa olosuhteissa liukkaalla jäällä, jolloin luisteluvoimaiselta Mustalta oli lupa odottaa hyvää haastoa vahvasta kotijoukkueesta.
Ottelun alku kuitenkin kertoi, mitä tuleman pitää ja varsinkin avausjaksolla Veiterä oli täysin ylivoimainen, Sen liike oli paljon parempaa ja korkealla karvauksella se söi haluttoman tuntuisen mikkeliläisryhmän eväät.
Veiterä paukutti avausjaksolla tylyt 9-0-luvut tulostaululle ja peli oli käytännössä ratkaistu. Veiterä osui neljästi kulmalyönneissään. Kamppareilla ei hyviä tekopaikkoja juurikaan ollut.
Toisella jaksolla Veiterän tempo hiukan laski ja Kampparit pääsi paremmin peliin mukaan. Molemmat joukkueen onnistuivat toisella puoliajalla neljästi maalinteossa. Mikkeliläisittäin iloista oli kolme onnistunutta kulmalyöntiä.
Vaikka ottelun päättyessä tulostaululla loisti härskit 13-4 lukemat, Kamppareiden parhaana pelaajana palkittiin parhaansa Mustien maalissa tehnyt Iivo Korhonen.
Kampparit jatkaa urakkaansa heti ylihuomenna sunnuntaina haastavalla kotipelillä kivikovaa JPS:aa vastaan. Joukkueella on hurjasti parannettavaa, mutta toivottavasti sunnuntaiksi saadaan kaivettua esiin ennakkoluuloton taisteluilme!
Kampparit – JPS, Hänskissä sunnuntaina 28.12. kello 13.00
Tervetuloa!
Teksti: Kampparit/tiedotus
Kampparit taisteli HIFK:n nurin
Kampparit-HIFK 5-4 (2-1)
Joonatan Alho oli sunnuntaina Hänskissä tarkkana. Saldo oli kaksi maalia.
Kahden maali Joonatan Alho voitonavaimista:” Pidettiin pää kasassa”.
-Kyllä oli kiihkeä peli. HiFK:n kanssa on aina tunteet mukana, naureskeli Joonatan Alho, kun Kampparien ja HIFK:n Bandyliigaottelun loppuvihellys oli soinut sunnuntaina Hänskissä.
Alholla oli tunnelmat katossa, sillä hänen kahdella viimeisellä maalillaan Kampparit kaatoi helsinkiläiset 5-4 (2-1).
Todellisen nitro-ottelun ratkaisi Alhon 86. minuutilla tekemä toinen maali. Osumaa edelsi Alhon ensimmäinen, läpiajomaali, joka maistui makealta varsinkin, kun vähän aikaisemin yksi läpiajo tuli hassattua.
– Ensimmäisessä maalivahti torjui hyvin. Ei siinä paljon ehdi miettiä. Toinen sitten meni, tuumi Alho.
Kampparien ja HIFK:n ottelut ovat tasaisia. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Helsingissä päättyi IFK:n maalin voittoon ja varsin tasoissa mentiin sunnuntaina Hänskissä.
Iivo Korhonen torjui kampparimaalilla sunnuntaina mallikkaasti. Syksyn tuttu sää, räntä, ja pehmeä jää jarruttivat Kampparien vauhtia jälleen kerran.
Maaleissa Kampparit oli useammin katkumatkalla, mutta myös HIFK:lla oli hetkensä. Tuttuun tapaan kovaa pelaamalla ja ronkkimalla lisättynä taukoamattomalla selittämisellä HIFK sai aikaan painetta kampparipäädyssä.
-HIFK pelaa kovaa, mutta taisteltiin joka pallosta. Tämä oli meiltä hyvä peli. Jään päälle tuli lunta, mutta uskallettiin silti haastaa ja pelata jäätä pitkin, eikä vain koko ajan pitkillä palloilla, kommentoi kampparivalmennuksesta Joonas Janhunen.
Alho oli samaa mieltä.
-HIFK tulee kovaa, se tiedetään, mutta me pidimme pään kasassa eikä lähdetty ronkkimaan takaisin, tuumi Alho.
Kampparit sai otteluun hyvän alun ottamalla johdon rankkarista 12. minuutilla, kun kotijoukkueen parhaana palkittu Viljami Kumela kaadettiin kaaren sisällä. Rankin hoiti Severi Noponen.
Kampparien toinen maali syntyi Karo Liimataisen häijyn kovasta kaukolaukauksesta. HIFK kavensi samanoloisella kaukolyönnillä vaparin jälkitilanteessa.
Toisella jaksolla HIFK loi painetta ja tasoittikin ennen kuin Viljami Kumela vei Kampparit johtoon nätillä pujottelumaalilla. HIFK tasoitti jälleen, mutta Alhon maalit 78. ja 86. minuutilla riittivät voittoon, vaikka HIFK sai kavennuksen rankkarista aivan viime minuuteilla.
Viljami Kumela palkittiin sunnuntaina Kampparien parhaana.
Kampparit nousi voitollaan sunnuntain pelien jälkeen Bandyliigan kärkeen. Toisena on JPS.
Mustat jatkaa Bandyliigaa tapaninpäivänä Lappeenrannassa Veiterän vieraana. Veiterä on sarjan keskiryhmässä, muitta vähemmän otteluita pelanneena.
-Vastaan tulee laadukas joukkue, jota vastaan meidän on heräteltävä porukka. Tulee vauhdikas peli, ja täytyy kehitellä uusia keinoja Veiterän kaatoon, tuumii Janhunen.
Edustusjoukkue vetää nyt muutaman päivän henkeä.
-Tiistaina ollaan jäällä ja sitten rauhoitutaan jouluksi. Jäälle palataan Joulupäivänä.
KAMPPARIT TOIVOTTAA HYVÄÄ, RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Sami Häkkänen
Kampparit ja Akilles pistejakoon Porvoossa
Akilles – Kampparit 2-2 (0-2)
Porvoon Pallokentällä pelattiin perjantaina varsin kosteissa olosuhteissa.
Kampparit matkusti perjantaina Akilleksen vieraaksi Porvooseen. Vesisateessa pelattiin tasainen kamppailu, jossa päädyttiin melko oikeudenmukaiseen pistejakoon
Ottelun ensimmäisellä jaksolla Kampparit pääsi pelaamaan kevyeen myötätuuleen mutta maalipaikkoja luotiin jotakuinkin saman verran molempiin päihin. Akilles ei onnistunut maalinteossa, Kampparit osui kahdesti. Oskari Kokko viimeisteli maalinedusruuhkasta 0-1 ja Simo Huotelin täräytti kulman keskilyöjän paikalta sisään.
Toisella jaksolla veden määrä kentällä kasvoi ja peli eteni tasaisena. Jakson alkupuolella pääsi kokenut kesken kauden mukaan värvätty Rolf Larsson kaventamaan Joonatan Hämäläisen syötöstä ja 76. peliminuutilla sama mies tasoitti pelin porvoolaisten vastahyökkäyksen päätteeksi purjehtimalla läpi Kampparipuolustuksen.
Jakson lopussa myös Akilles loi muutaman tekopaikan, Kampparit kuskasi puolestaan palloa tehottomasti porvoolaisten puolustusruuhkaan ja pisteet tasattiin numeroin 2-2.
Kampparivalmentaja Alpo Kaartinen harmitteli pelin jälkeen otteen herpaantumista ja terävyyden puutetta.
”Oltiin paljon painotettu huolellista keskittymistä, mutta tänään ei oltu kunnolla hereillä silloin kun olisi pitänyt. On vaan tosi, ettei tässä sarjassa voiteta puolivaloilla yhtään peliä. Hyvä että saatiin sentään mukaan edes tuo yksi piste.
Nyt katsotaan ryhmän terveystilanne, kuivatellaan huolella vehkeet ja käydään huomenna vähän jäällä. Sunnuntain IFK-pelissä meidän pitää olla paljon terävämpiä ja halukkaampia jokaisessa tilanteessa, katsotaan mitä sinne keksitään”
Kampparit jatkaa siis jo ylihuomenna, sunnuntaina kun Hänskiin saapuu Helsingin IFK. Ottelu käynnistyy kello 13.00 – Tervetuloa!
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Foto-Messi
















