Arkisto: Bandyliiga

Jäähyt sotkivat Kampparien Botnia-vierailun

 

Helsingissä päästiin pelaamaan tänään hyvissä olosuhteissa. 

 

Botnia-Kampparit 3-2 (1-1)

 

Kampparien edustusjoukkue joutui jäähyjen rikkomassa Bandyliigan ottelussa taipumaan niukasti maalin tappioon Botniaa vastaan lauantaina Helsingissä.

 

Kamppareiden peli kulki avausjaksolla ajoittain mallikkaasti. Kuvassa Simo Huotelinin (24) syöttö on tavoittanut Karo Liimataisen

 

Kampparit kiri aivan ottelun lopussa maalin päähän, mutta Botnia vei silti pisteet maalein 3-2 (1-1).

-Tuloksellisesti tasainen, mutta Botnia pelasi meitä fiksummin ja järkevämmin, tuumi päävalmentaja Olli Manninen.

 

Kampparit pelasi hyvän ensi jakson, mutta toinen oli kehnompi. Tosin jakson lopussa Kampparit sai uudelleen otetta ja hätyytteli Botnian johtoa niin, että Botnian piti rauhoitella peliä ottamalla aikalisä ihan muutamaa minuuttia ennen loppua.

Aikalisä hyödytti kuitenkin Kamppareita, mutta Oskari Kokon kavennusmaali yliajalla ei auttanut enää edes tasuriin saakka.

Botnia meni ensi jaksolla johtoon, jonka Kampparien Jaakko Järvinen tasoitti kulmurimaalillaan. Toisen jakson alussa Botnia repi kahden maalin johdon.

 

Kampparien takaa-ajo tukehtui jäähysumaan. Pahimmillaan Kamppareista oli neljä penkillä. Toisella jaksolla joukkue kuittasi kuusi kymmenminuuttista.

-Toisen jakson jäähyt veivät meiltä mahdollisuuden taistella voitosta. Voi olla, että meillä oli yliyrittämistä, mutta noin paljon ei voi ottaa jäähyjä, sanoo Manninen.

 

Jäähyjen syitä voi spekuloida, mutta Manninen tuumii, että asiaa voisi kysyä myös tuomarilinjalta. Manninen vaihtoi kommentteja päätuomari Thomas Söderbergin kanssa.

-Sanoisin, että aika epämääräisiäkin jäähyjä tuli.

 

Kampparit sai viisi minuuttia ennen loppua rankkarinkin, mutta tavallisesti varmaotteinen Järvinen hassasi pilkun.

Lauantain rikkonainen ottelu toi muutenkin turhan huonoja terveisiä. Maalissa Eetu Sviili loukkaantui pelitilanteessa ja maalille toiselle jaksolle tuli Iivo Korhonen. Toisen jakson joutui jättämään sikseen myös Karo Liimatainen.

 


Mainosti ensimmäisen jakson pelannut Eetu Sviili loukkasi jalkansa jakson loppuminuuteilla ja joutui jättämään pelin kesken.

 

Lauantain ottelu oli Botnian ja Kampparien rästiottelu. Mustien vierasotteluiden viikonvaihde jatkuu sunnuntaina Jyväskylässä. Manninen ei vielä lauantaina avannut JPS-ottelun kuvioita.

-Puretaan tämä ottelu vielä yhdessä poikien kanssa. Joka tapauksessa lähdetään Jyväskylään taistelemaan pisteistä, sanoo Manninen.

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jere Korhonen

 

 

 

FinbandyTV lähettää myös ruotsalaista jääpalloa

27.12.2024 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

Elitserien on nyt nähtävissä myös FinbandyTV:n kautta

 

Suomen Jääpalloliiton suoratoistopalvelu finbandytv.fi:n tarjonta laajenee. Seuraavan kuuden viikon aikana nähdään suorana lähetyksenä yhteensä kymmenen ottelua Ruotsin Elitserienistä.

 

Elitserienissä pelaa tunnetusti monta suomalaispelaajaa, ja FinbandyTV:n kautta lähetettävät ottelut ovat valikoituneet niin, että lähes jokainen länsinaapurimme pääsarjassa pelaava suomalainen nähdään ainakin kerran.

Ensimmäiset kamppailut Elitserienistä olivat nähtävissä jo Tapaninpäivänä, jolloin ohjelmassa oli Bollnäs GIF-Edsbyns IF sekä IFK Vänersborg-Gripen/Trollhättan.

Finbandy TV:n kaikki ottelulähetykset ovat maksullisia. Otteluita voi seurata ostamalla kausikortin hintaan 49,99 euroa (kausikorttiin kuuluu myös miesten Bandyliiga) tai ostamalla yksittäisen ottelun katseluoikeuden hintaan 9,99 euroa.

Mainittakoon että Elitserienin kamppailut nähdään ilman selostusta.

FinbandyTV:llä näytettävät ottelut Ruotsin Elitserienistä (alkamisajat Suomen aikaa).

To 26.12.2024                          Bollnäs GIF – Edsbyns IF (15.15)

To 26.12.2024                          IFK Vänersborg – Gripen/Trollhättan (19.00)

La 28.12.2024                          Gripen/Trollhättan – Vetlanda BK (17.00)

La 4.1.2025                               Brobergs IF – Frillesås BK (19.00)

La 11.1.2025                              Vetlanda BK– Bollnäs GIF (19.00)

Pe 24.1.2025                            Bollnäs GIF – IFK Vänersborg (21.00)

Ti 28.1.2025                             Edsbyns IF – Vetlanda BK (21.00)

Ti 4.2.2025                               Gripen/Trollhättan – Bollnäs GIF (21.00)

Ti 4.2.2025                               Sandvikens AIK – Hammarby IF (21.00)

Pe 7.2.2025                               IFK Vänersborg – Edsbyns IF (21.00)

Kampparit rokotti pisteen Veiterältä

Kampparit-Veiterä 4-4 (1-3)

Viime hetken maalit toivat Kamppareille tasapelipisteet Bandyliigan tapaninpäivän perinteisessä Kampparit-Veiterä-derbyssä Hänskissä.

 

Karo Liimatainen viimeisteli tänään kaksi maalia

 

Kampparit taisteli kahden maalin tappioasemasta tasapeliin 4-4 (1-3) ja Veiterä sai lähteä kotimatkalle mukanaan vain yksi sarjapiste.

 

Kamppareita ja mikkeliläisyleisöä tasapeli tyydytti, mutta Veiterä sen sijaan vaikutti happamalta.
Ottelun jälkeen lankulla oli tyytyväisiä mustapaitoja.

Tasapeli ja koko ottelu maistui ihan hyvältä. Taisteltiin ja saatiin painetta ylös. On saatu palasia loksahtamaan paikoilleen, mutta vielä ei ole saatu kaikkea irti ja annettua kaikkea, tuumi Kampparien parhaana palkittu Simo Huotelin.

Samat tunnelmat olivat kampparikapteenilla Sami Mikkolalla.

Ihan hyvä ottelu. Muutama unohdus sattui ja kun vastassa on Veiterän kaltainen kokenut joukkue niin sellainen rankaisee, selvitti Mikkola.

Ottelu oli Kamppareilta koko ajan hienoista takaa-ajoa. Veiterä meni vartin pelin jälkeen maalin johtoon.
Kampparit tasoitti heti, kun Viljami Kumela iski kulmurin sisään. Syötön antoi Mikkola.
Veiterä meni jälleen johtoon, kun Kampparien alakerralle sattui lapsus. Muuten hyvän ottelun pelannut maalivahti Iivo Korhonen pudotti pallon ja otti sen uudelleen hanskoihin. Seuraus oli vapaalyönti, josta Veiterän parhaana palkittu Tomi Hauska teki maalin.

Veiterällä on lyöntivoimaa ja se teki kulmurista kolmantensa jakson lopussa.

 

Kampparivalmentaja Olli Manninen harmitteli ottelua hienokseltaan sekavaksi.

– Ensimmäinen jakso pelattiin hyvin ja oli maalipaikkoja, joista olisi voinut tehdä maalit. Muuten pisteen saaminen Veiterältä tuntuu kyllä hyvältä.

Kampparit kavensi toisen jakson alussa, kun Karo Liimatainen maalasi Huotelinin syötöstä.
Takaa-ajo kyykkäsi kuitenkin heti. Jos vieraiden toinen maali oli lahja niin oli tavallaan neljäskin. Veiterä loi paineen Kampparimaalille, jossa puolustus yritti kuudesti siivota pallon pois. Silti Veiterä survoi väkisin osuman.

Kamppariryhmä venyi kuitenkin hienoon loppukiriin. Kavennus syntyi 89. minuutilla kulman jälkiruuhkasta, tekijänä Liimatainen ja syöttäjänä Severi Noponen.

 

Kampparien tasoitus syntyi yliajalla. Kampparit loi Veiterän maalille viimeisillä sekunneilla samanlaisen ruuhkan ja Touko Tähtinen väänsi väkisin maalin Leevi Kukkasniemen syötöstä.

Kamppariotteita sävytti tapaninpäivänä hyvä vire. Mikkola ja Huotelin tunnustavat pelissä saman asian:
-Pystyimme luomaan maalintekopaikkoja, mutta niistä pitää pystyä myös tekemään maalit, sanoo Mikkola.

Joo. Maalipaikoista pitää onnistua. Itsellänikin oli läpiajo. Harmittaa, mutta sellaista sattuu pelissä, tuumi Huotelin.

 

Simo Huotelin oli tänään mainiolla pelipäällä ja hankala pideltävä Veiterälle

 

Päävalmentaja Manninen muistutti ottelun jälleen huolellisuudesta.
-Tiesimme, että tulee pitkiä palloja ja vastustajalla on niiden ottajia. Meille tuli merkkausvirheitä, jolloin oman pään pelissä joudumme liian helposti pulaan.

Veiterän valmentaja Joonas Ylä-Outinen oli ottelun jälkeen vaisulla tuulella.
Sarjan kärkipäähän veikatun joukkueen otteet eivät vastanneet odotuksia. Veiterälle on viime aikoina sattunut samanlaisia viime hetken sulamisia.
-Ei voi sanoa, että olisimme tulleet Mikkeliin hakemaan helppoja pisteitä. Olen Ollin kanssa samaa mieltä, että ottelu oli sekava, meiltä varsinkin eka jakso. Emme oikein uskaltaneet pelata; mentaalisesti emme olleet siellä missä piti, tuumi Ylä-Outinen.

 

Otteluisäntä PRV-Asennuksen raati Heikki Hyyryläisen johdolla palkitsi parhaina pelaajina Kamppareiden Simo Huotelinin ja Veiterän Tomi Hauskan

 

Kampparit jatkaa Bandyliigan otteluita vieraskierroksella. Tulevana viikonloppuna joukkue pelaa lauantaina 28. joulukuuta rästiottelun Botniaa vastaa ja matkustaa seuraavana päivänä sunnuntaina JPS:n vieraaksi.

 

Kampparit pahoittelee makkaran myyntiä tänään pahasti jarrutellutta teknistä ongelmaa!

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Sami Häkkänen ja Jaakko Mesiäinen

Ärhäkämpi HIFK nujersi Kampparit kotikentällään

 

HIFK-Kampparit 4-1 (1-0)

 

HIFK oli sunnuntaina kotikentällään aktiivisempi ja voitti Kampparit selkein numeroin (arkistokuva)

 

Ärhäkämpi HIFK nujersi Kampparit kotikentällään

 

Kampparien edustusjoukkue ei jaksanut painaa kahta kovaa Bandyliigan ottelua peräkkäisinä päivinä, vaan joutui sunnuntaina taipumaan HIFK:lle Helsingin vierasottelussa.

Kun lauantaina Porvoossa kaatui Akilles, sunnuntaina HiFK oli parempi maalein 4-1 (1-0). Kahden vierasottelun putki ei väsyttänyt nuorta joukkuetta niinkään fyysisesti, vaan syyt olivat jossain muualla.

-Emme pystyneet samaan kuin lauantaina Akillesta vastaan. Henkisellä puolella oli syy, korvien välissä enemmän kuin jaloissa, analysoi ottelua päävalmentaja Olli Manninen.
-Valitettava tappio, ei voi muuta sanoa. Meidän pitäisi pystyä haastamaan vastustaja paremmin. Nyt meistä ei vain ollut siihen.

Ottelun alku oli vaikea Kamppareille. Joukkue oli ensimmäiset 15 minuuttia ihan sillassa. Jere Korhonen maalissa piti ottelua koossa.

Ottelun kulusta kertoo se, että HIFK tilastoi selvästi enemmän kulmureita kuin Kampparit.
Mannisen mukaan 1-0-taukotilanne oli oikeastaan kelvollinen tulos. Ensi jaksolla HIFK:lla oli myötätuuli ja se loi tilanteita.

-Toisella jaksolla meillä otteet paranivat ja HiFK tuntui väsähtävän. Oli usko, että pystymme kääntämään ottelun toisella jaksolla, kun sade loppui ja saimme myötätuulen, sanoo Manninen.
-HIFK sai kuitenkin toisen jakson alkuun maalin ja se nujersi meitä. Harmillinen maali.

Helsingissä ensi jakson satoi vettä, ei onneksi ihan lätäköiksi saakka. Toisella jaksolla sade hellitti.
-Sää vaikutti, mutta myös molempiin joukkueisiin.

 

HIFK ehti kolmen maalin johtoon ennen Kampparikavennusta, jonka laukoi 76. minuutilla Severi Noponen kulmurista. Takaa-ajo juuttui minuuttia myöhemmin HiFK:n rankkariin ja neljänteen maaliin.

Tappion vuoksi Kampparien sijoitus Bandyliigan sarjataulukossa ei muuttunut, mutta HIFK nousi kärjen tuntumaan.

Mitä vierasotteluiden viikonvaihde kertoi otteista?

-Akilles-ottelu antoi paljonkin ja sellaista, mitä voi vielä hyödyntää. Ottelut olivat erilaisia. Puolustuspelissä HIFK on aivan eri kuin Akilles.

Bandyliiga jatkuu tapaninpäivänä, kun Veiterä saapuu Kampparien vieraaksi Hänskiin. Mitä tehdään jouluna aikana tapania odotellessa?

-Unohdetaan jääpallo hetkeksi ja vietetään aikaa läheisten parissa. Joulupäivänä sitten kokoonnutaan Hänskiin ottamaan vähän hikeä ja puhumaan ottelusta, sanoo Manninen.

 

Kampparit toivottaa kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa!

 

Tapaninpäivänä pelataan Hänskissä

Kampparit-Lappeenrannan Veiterä, tapaninpäivänä 26. joulukuuta Hänskissä. Ottelu alkaa klo 15.00

TERVETULOA!

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuva: Sami Häkkänen/arkisto

Kampparit kaatoi Akilleksen Porvoossa

Akilles-Kampparit 3-6 (1-3)

 

 

Kampparit oli lauantain Bandyliigaottelussa vireessä. Voitto vahvaksi tiedetystä Akilleksesta vierasottelussa Porvoossa maistui makealta

 

Kampparien edustusjoukkue otti riemastuttavan vierasvoiton Bandyliigan lauantai-illan ottelussa Porvoossa. Järkevästi koko ottelun pelannut Kampparit vei pisteet porvoolaisilta maalein 3-6 (1-3).

Kampparit oli lauantaina yksinkertaisesti parempi joukkue. Päävalmentaja Olli Manninen sanoo, että keskeinen syy voittoon oli selvä:

-Isoin asia oli se, että me olimme hyviä koko 90 minuuttia. Tähän asti on ollut vähän sellaista, että toiselle puolikkaalle lähdettäessä on ollut liian hyvä olo. Nyt energiatasot olivat kohdallaan.

 

Akilles pystyi pitämään palloa näennäisesti hallitsemalla, mutta vaarallisia maalipaikkoja se ei pystynyt rakentamaan. Kampparien syvä puolustus toimi.

 

-Puolustusta levitettiin, eikä Akilles saanut kulmia. Meillä koko joukkue pelasi hyvin.

 

Suoraviivaisilla nopeilla hyökkäyksillä Kampparit takoi tauolle mentäessä jo selkeän johdon.

Ottelun alussa puuhailtiin rankkareita. Ensin Akilles sai rankin, jonka Eetu Sviili torjui. Sitten 21. minuutilla Akilleksen korkeasta mailasta tuomittiin rankkari, jonka Jaakko Järvinen iski sisään.
Kampparien toinen rankkari syntyi, kun Joonatan Alho kaadettiin läpiajossa. Tämänkin rankin hoiti Järvinen. Kolmannen maalin teki Karo Liimatainen pelitilanteesta, syöttäjänä Simo Huotelin.

Akilleksen jakson lopulle osunut kavennus ei Kamppareita hämännyt, vaan heti toisen jakson alussa Leevi Kukkasniemi lisäsi Kampparien johtoa.

-Olimme liikkeellä Akillesta paljon paremmalla jalalla, ja maalipaikkojen luominen onnistui, summaa Manninen.

 

Akilles kavensi, mutta Huotelin lisäsi mikkeliläisten johtoa, syöttäjänä Viljami Kumela, ja 79. minuutilla Liimatainen jatkoi Kampparien kuudennella maalilla, jonka tarjoili Kukkasniemi.

 

Kamppariryhmä oli syystä tyytyväinen lauantaina iltaottelun jälkeen.

-Tietysti, sillä onhan se paljon kivempaa voittaa kuin hävitä, tuumi Manninen.

 

Voitolla Kampparit nousi neljään pisteeseen ja teki eroa jumbo-OLS:iin.

Kampparit jatkaa etelän vierasotteluviikonloppua huomenna sunnuntaina 22. joulukuuta kello 13.00 alkavalla HIFK-ottelulla.

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Elias Tikanoja