Kampparit jahtaa tärkeitä pisteitä Hänskissä keskiviikkona

04.02.2025 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

 

Kampparien edustusjoukkue hakee revanssia Botniasta, kun joukkueet kohtaavat uudelleen Bandyliigan alemman loppusarjan iltaottelussa keskiviikkona Hänskissä.

 

Botnia oli viime viikonvaihteessa Kamppareita parempi 5-3-maalein.
Helsinkiläisjoukkue on ollut muutenkin vaikea vastustaja Kamppareille. Runkosarjassa Botnia voitti joukkueiden molemmat kohtaamiset, eikä antanut pisteitä alemman loppusarjan ottelussakaan.

 

Kamppareille keskiviikkoillan ottelu kotikentällä on todella tärkeä. Päävalmentaja Olli Manninen sanoi viime Botnia-ottelun jälkeen, että kotona on saatava pisteet, jos haluaa pysyä jatkokuviossa mukana.

 

Kampparit on nyt alemman jatkosarjan kolmosena. Koossa on kolme pistettä, yhdestä voitosta (Porvoon Akilles) ja yhdestä lähtöpisteestä. Sijoitus on juuri pudotuspeliviivan alapuolella. Edellä viivan yläpuolella ovat Akilles ja Botnia kärkipaikalla.
Jatkoon pääsee kaksi parasta. Käytännössä Kampparien pitää saada pisteet keskiviikkona Botnialta, ettei jatkopaikka karkaa liikaa.

Kamppareilla on jatkosarjassa Botnian lisäksi vielä ottelut vieraissa Oulussa (8.2) ja Porvoossa (15.2) sekä kotona OLS:a vastaan (16.2.).

 

HUOM!

KAUSIKORTTI ON VOIMASSA ALEMMAN JATKOSARJAN KOTIPELEISSÄ JA MAHDOLLISISSA PUOLIVÄLIERÄ- JA VÄLIERÄPELEISSÄ! 

 

Pääsyliput kätevästi netistä:

 

Suora nettilähetys ottelusta:

Kampparit - Botnia