Arkisto: Bandyliiga

Kamppareiden liigaryhmä treenaa ja täydentyy hitaasti mutta varmasti

29.08.2016 | Bandyliiga

WP_20160813_10_26_47_Pro

Nuori Kalle Lempinen on Mustien tulevan kauden avainpelaajia

Kamppareiden edustusjoukkueen tulevaan kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin, vaikka lopullisen joukkueen kasaaminen on vielä jonkin verran kesken. Kahdentoista tähän mennessä sopimuksen tehneen pelaajan lisäksi testatussa treeniryhmässä on ollut mukana muutamia kokeneita, sopimusta vielä harkitsevia pelimiehiä sekä lopulliseen joukkueeseen pääsyä tavoittelevia seuran omia junioreita. Allekirjoittaneen vieraillessa elokuisen lauantaiaamun treeneissä, jäällä kirmasi 18-päinen, hyvähuumorinen vankkaa kokemusta ja toisaalta raikasta nuoruuden intoa puhkuva ryhmä.

WP_20160813_10_35_04_Pro

Toistaiseksi sopimuksen ovat tehneet Eetu Sviili, Joni Maaranen, Sami Mikkola, Joonas Janhunen, Jaakko Liukkonen, Kalle Lempinen, Iisakki Kaivola, Kimmo Huotelin, Juho Liukkonen, Tuomas Liukkonen, Esko Liukkonen ja Santeri Laitinen. Pieni mutta tasokas nimilista pitää sisällään taitoa ja valtavan määrän liigarutiinia.

Joonas Janhunen on Kampparikasvatti joka tekee paluun mustaan paitaan. Sami Mikkola on seuran omia junioreita.

Harjoitushallin elokuista jäätreeniä

Viime kauden miehistöstä ovat tällä haavaa peliuraansa lopettelemassa kokeneet Marko Laitinen, Lasse Kyllönen ja Eetu Karhunen. Nikke Tuhkanen ja Veikko Manninen siirtyvät opiskelupaikkojen perässä Jyväskylään ja JPS:n riveihin. Valtteri Hauska puolestaan palaa kasvattajaseuransa Veiterän vihreään paitaan.

Kampparit kannattajineen ja yhteistyökumppaneineen kiittää kaikkia edellä mainituja herroja upeista vuosista Kampparipaidassa ja  toivottaa heille kaikille  tsemppiä jatkoon ja onnea uusiin haasteisiin!

Lisäksi Jari Purovirta on todennäköisesti koko alkavan kauden sivussa toipuessaan selkäoperaatiosta.

Muutama ulkopuolinen vahvistus joukkueeseen on siis päävalmentaja Antero Leväsen mukaan vielä haussa, tarjontaa on ollut jonkin verran niin kotimaasta kuin Venäjän pääsarjastakin. Muutaman oman juniorin sekä muutamien kokeneiden ja ryhmän mukana harjoittelevien pelaajien kanssa neuvotellaan sopimuksesta. Lisää sopimuksia julkaistanee viikon-kahden sisällä.

Joukkueen taustat ovat kunnossa – valmennus- ja huoltoryhmä on seuraava:

Päävalmentaja: Antero Levänen

Valmentaja: Olli Manninen

Fysioterapeutti: Arto Pekonen

Hieroja: Eeva-Maija Kokko

Huoltajat: Aimo Hokkanen ja  Arto Sviili

Lääkärit: Heikki Räsänen ja Susanna Vanhanen

Kuljettaja: Martti Manner

Kamppareiden osalta Bandyliiga 2016-17 käynnistyy perjantaina 18. marraskuuta kun JPS saapuu Hänskin sarja-avaukseen.

Ennen liigan käynnistymistä Kampparit osallistuu Suomen Cup’iin sekä 12.-16.10. Rättvik-Cup’iin Ruotsissa.

Myös kaikkien juniori-ikäluokkien kauteen valmistautuminen on hyvällä mallilla ja myös junnut vierailevat Ruotsissa;                    P15-joukkue osallistuu Bollnäs’in Mini-World Cup’iin 1.-6.11. ja P11/P13-joukkueet leireilevät Edsbyn’issä 26.-31.10.

Lisää Kampparikuulumisia tiedossa lähiaikoina!
Lauri Tikanoja

Parviainen nimesi tarkkailuryhmän, Lipi, Tuomas ja Kalle mukana!

01.06.2016 | Bandyliiga

Jääpallomaajoukkueen päävalmentaja Antti Parviainen on nimennyt 2017 MM-kisojen tarkkailuryhmän. Alkaneen kauden MM-kisat pelataan Ruotsissa, Sandvikenissa. Viime kaudella Uljanovskissa MM-kisoissa Suomi sijoittui toiseksi isäntämaa Venäjän jälkeen.

”Meillä on tällä hetkellä todella positiivinen haaste, jossa hyvä työ seuroissa ja juniorimaajoukkueissa on luonut tilanteen, missä meillä on useita pelaajia ja mahdollisuuksia eri pelipaikoille. Samalla tietenkin kilpailutilanne eri pelipaikoille lisääntyy”.

”Listalla on loistava sekoitus kokeneita pelaajia ja nuoria haastajia, tulevaisuuden runkopelaajia. Pelaajavirta Ruotsin suuntaan on lisääntynyt, mikä tietenkin on maajoukkueen kannalta positiivinen asia. Meillä on Elitserienissä pelaajia hyvissä joukkueissa ja niissä hyvissä keskeisissä rooleissa. Useimmat ovat hallipaikkakunnilla eli harjoitusolosuhteet ovat myös optimaaliset.”

”Uskomme, että tältä listalta löytyy iso osa tulevista MM-kisa pelaajista, mutta totta kai listan ulkopuoleltakin on mahdollisuus nousta joukkueeseen.”

”Kausi alkaa jo syyskuussa Vetlandassa eli ensimmäiset valinnat tehdään jo elokuussa. Runkona tällöin on ilman muuta viime kauden hopeajoukkue, mutta valitsemme isohkon ryhmän, joka mahdollistaa myös näyttöpaikkoja muille. Pelaamme kolme ottelua, kaksi Ruotsia ja yksi Vetlandaa vastaan, joten jokaiselle tulee ainakin kaksi peliä.”

”Joulukuun tapahtumassa kohtaamme Venäjän ja Ruotsin Trollhättanissa. Tällöin valinnoissa painopiste on tulevassa MM-kisajoukkueessa. Varmaan myös testaamme joitain pelaajia eri rooleihin.”

”Sandvikenin MM-kisojen osalta 25 pelaajan lista nimetään joulukuun lopussa ja lopullinen ryhmä viimeistään 10 päivää ennen kisojen alkua. Vähimäistavoitteemme on edelleen mitali, mutta viime kauden jälkeen tiedämme, että onnistuessamme meillä on mahdollisuudet vaikka mihin.”

”Kaikki tapahtumamme ovat siis Ruotsin puolella ja halliolosuhteissa. Toivottavasti jo ensi kaudella jääpallolla on mahdollisuus järjestää hallipelejä Suomessa. Siihen uskomme” kertoi päävalmentaja Antti Parviainen.

Miesten maajoukkueen ohjelma 2016-17

9.-10.9.2016 Ruotsi vs. Suomi maaottelut, Vetlanda

8.-11.12.2016 Maajoukkueturnaus, Trollhättan

29.1-5.2.2017 Miesten MM-kisat, Sandviken

Suomen Jääpalloliitto

A-maajoukkue tarkkailuryhmä

Maalivahdit (5)

Juuso Tervonen Botnia

Kimmo Kyllönen               Tellus

Pertti Virtanen  OLS

Jussi Aaltonen                   Motala

Topi Peuhkuri                    Veiterä

Kenttäpelaajat (34)

Ville-Veikko Angeria       Akilles

Matti Vainio                       Akilles

Jimi Heinonen                   Botnia

Kasperi Hirvonen              Botnia

Tero Määttälä                    Botnia

Ville Aaltonen                    Bollnäs

Samuli Helavuori              Bollnäs

Tommi Määttä                  Edsbyn

Tuomas Määttä                 Edsbyn

Eetu Peuhkuri                    Gripen

Anssi Hänninen                 Gripen

Rolf Larsson                        Hammarby

Aku Ojanen                        HIFK

Mikko Rytkönen               JPS

Ville Utti                               JPS

Pekka Hiltunen                  Kalix

Antti Ekman                        Kalix

Tuomas Liukkonen          Kampparit

Kalle Lempinen                 Kampparit

Juho Liukkonen                 Kampparit

Tomi Mustonen                 Narukerä

Ilari Nikula                           OLS

Emil Dolk                             OLS

Samuli Koivuniemi           OLS

Teemu Määttä                  Sirius

Markus Kumpuoja           Sirius

Joonas Peuhkuri               Sirius

Pekka Rintala                     Seura avoin

Janne Hauska                     Veiterä

Tomi Hauska                      Veiterä

Tuomas Mokko                 Vetlanda

Mikko Lukkarila                 Vänesborg

Ilari Moisala                        Seura avoin

Janne Rintala                      Västerås

Johto

Manager                              Markku Niemitalo

Päävalmentaja                  Antti Parviainen

Valmentaja                         Esko Tammilehto

Valmentaja                         Olli Manninen

Fysioterapeutti                 Kari Suomalainen

Huoltaja                               Peter Tukiainen

Huoltaja                               Harri Heinonen

Kamppareiden joukkue rakentumassa

22.04.2016 | Bandyliiga

Kampparien ensi kauden Bandyliigamiehistön kokoaminen on sujunut suunnitellusti. Kuluvalla viikolla harjoitukset aloittaneilla mikkeliläisillä on sopimus ensi kaudesta kymmenen pelaajan kanssa, eikä pronssijoukkueeseen ole tulossa suuria muutoksia.

— Takana on ensimmäinen viikko ja testitkin on tehty. Aivan normaalissa aikataulussa ollaan, kertoo Kampparien päävalmentaja Antero Levänen.

Sopimus Kamppareille on ensi kaudeksi Eetu Sviilin, Joni Maarasen, Esko, Jaakko, Juho ja Tuomas Liukkosen, Kalle Lempisen, Iisakki Kaivolan, Kimmo Huotelinin ja Santeri Laitisen kanssa.

— Heidän lisäkseen puolen kymmenen pelaajan kanssa neuvottelut ovat hyvällä mallilla.

Uusia pelaajia Levänen laskee Kampparien tarvitsevan kolmesta neljään parin mahdollisen oman A-nuoren lisäksi. Tämä siksi, että Marko Laitinen ja Eetu Karhunen lopettavat.

Laitisen ja Karhusen lisäksi Kampparit joutunee tulemaan ilman selkäänsä potevaa Jari Purovirtaan ja Jyväskylään opiskelemaan lähtevää Veikkoa Mannista.

— Tarvitsemme 3—4 vahvistusta, joista pari voi olla ex-Kamppareita, kertoo Levänen.

Lauri Tikanoja ”lainaten” Länsi-Savon Jukka Laitisen tekstiä 22.4.