Kampparit kaatui Narukerän erikoistilanteisiin
Narukerä – Kampparit 8-3 (1-2)
Kamppareilla oli kunnia olla mukana 60 vuotta täyttävän Narukerän juhlaottelussa. Kampparit onnittelee Narukerää!
Kampparit pelin avausjaksolla myötätuuleen niskan päällä
Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen, molemmilla joukkueilla oli pelissä hyvät jaksonsa. Kampparit pääsi pelaamaan myötätuuleen.
Narukerä meni 18. peliminuutilla johtoon Alex Mårtensonin ohjattua Joni Vuopion antaman sivurajan maaliin.
Reilut 5 minuuttia avausosumasta Leevi Kukkasniemeä rikottiin läpiajossa ja Severi Noponen löi rankkarista vuorenvarmasti Kampparit tasoihin.
Muutamaa minuuttia ennen jakson loppua tunkeutui Simo Huotelin keskeltä läpi ja Jere Immonen lakaisi maalinedustalle pomppimaan jääneen pallon verkkoon. Puoliaikanumerot 1-2.
Vastatuuli ja Kerän vahvat erikoistilanteet sulattivat Kampparit
Toiselle puoliajalle porilaiset tulivat vahvasti mutta Simo Huotelin vei vielä tarkalla laukauksellaan Kampparit kahden maalin johtoon, kunnes peli kääntyi totaalisesti kotijoukkueelle.
Kamppareiden musta vartti käynnistyi 55. peliminuutin kohdalla Vili Korhosen kaventaessa kulmasta 2-3:een . Kerän vahvat erikoistilanteet jatkuivat Urho Eklundin ja Rasmus Arposen kulmaosumilla sekä Joni Vuopion viedessä kotijoukkueen jo 5-3 johtoon. Peli pysyi Mustien päädyssä ja Leo Eklund karkasi läpiajoon vieden syntymäpäiväsankarit jo kolmen maalin johtoon. Joni Vuopio osui vielä 81. peliminuutin kulmasta ja Jesse Aaltonen sijoitti läheltä ottelun tylyt loppunumerot 8-3.
Kampparivalmentaja Alpo Kaartinen harmitteli toisen jakson taipumista
”Ensimmäinen jakso meni ihan suunnitelmien mukaan. Toiselle jaksolle Narukerä tuli kovaa ja oli erikoistilanteissa todella vahva. Harmittamaan jäi se, että meillä vähän naksahti selkäranka vastustajan osumiin ja viimeistään 5-3 maalin jälkeen peli oli meiltä sellaista pelailua, annettiin Kerän viedä. Tähän meidän pitää kopissa vahvasti puuttua”
”Mutta tämä peli nollataan nopeasti ja keskiviikkona on taas uusi peli!”
Kamppareiden pelit jatkuvat tulevana keskiviikkona: Kampparit – WP35 10.12. kello 18.30 – Tervetuloa Hänskiin!
Kampparit/Tiedotus


