ENNAKKO: Kampparit kohtaa Akilleksen lauantaina
Kampparien edustusjoukkue jatkaa Bandyliigakauttaan lauantaina kotiottelulla.
Vastaan Hänskiin klo 15.00 alkavaan otteluun tulee Porvoon Akilles.
Kampparit lähtee uuteen Bandyliigavuoteen varsin hienoista asetelmista, sillä mustat komeilee sarjataulukon kärjessä.
Ennen perjantai-iltaa sarjataulukossa on neljä joukkuetta samoissa pisteissä. Maalisuhde nostaa Kampparit kärkeen. Ennen lauantain kotiottelua sarjataulukko todennäköisesti elää, sillä perjantaina illalla kohtaavat Botnia ja Akilles. Botnia on kolmantena, Akilles puolestaan lähempänä tyvipäätä.
Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Kampparit ja Akilles pelasivat 2-2 tasapelin Porvoossa.
Kampparien viime ottelu juuri ennen vuoden vaihdetta oli näyttävä, sillä Hänskissä kaatui ennakkosuosikiksi povattu JPS. Voitto osoitti, että Kampparit pystyy haastamaan minkä joukkueen tahansa ja myös voittamaan.
Kampparit-Akilles Hänninkentällä lauantaina 3. tammikuuta. Ottelu alkaa klo 15.00.
Liput paikan päältä tai kätevästi ennakkoon:
Mikäli et pääse paikan päälle, ottelu on nähtävissä suorana, selostettuna lähetyksenä:




