Cup-urakka päätökseen Helsingissä

Suomen Cup´ista pelituntumaa ja arvokasta jäätuntumaa

 

Kampparit – JPS 5-7 (1-2)

 

Kampparit jatkoi sunnuntaiaamuna urakkaansa Suomen Cupissa kohtaamalla ennakkoon vahvaksi tiedetyn JPS:n. Kampparit pelasi mainion pelin ja taisteli pitkään pelin voitosta ja lähes 70 minuuttia mentiin tasanumeroissa. Ottelun lopussa Jipsi sai tehtyä voittoon tarvittavat maalit ja vei pelin numeroin 5-7 (1-2).

Kamppareilta peli oli viikonlopun parasta.

 

Narukerä – Kampparit 7-1 (4-1)

Viimeisessä ottelussaan Narukerää vastaan pienellä rosterilla viikonlopun taistelleen Kamppariryhmän eväät alkoi olla lopussa ja valmentaja Kimmo Huotelinin mukaan pelisätä lähdettiin hakemaan hyvää 70 minuutin harjoitusta toivoen miesten pysyvän ehjinä.

Narukerä oli ottelussa niskan päällä ja se vei ottelun nimiinsä selvin, 7-1 loppunumeroin.

 

 

Päävalmentaja Kimmo Huotelin kertaa viikonlopun antia seuraavasti

 

  • Lähdettiin viikonlopun rankkaan urakkaan tosi pienellä ryhmällä, ilman ison jään tuntumaa. Ensimmäinen peli vahvaa Botniaa vastaan haettiin sitä tuntumaa ja saatiinkin jalkoja auki. Tuloksellisesti ei päästy vielä kilpailemaan vastustajan kanssa.

 

  • Toisessa pelissä (OLS) päästiin paremmin tekemään peliä ja kokeilemaan omia asioita. Toki voiton kairaaminen oli positiivista.

 

  • Sunnuntaiaamun viimeinen lohkopeli JiPSiä vastaan oli meiltä hyvä. Pystyttiin pelaamaan ajoittain hyvin, oltiin pelissä hyvin mukana ja taisteltiin voitosta, mutta JPS kokemuksensa ja laajemman materiaalinsa myötä teki lopussa voittoon tarvittavat maalit. Kuitenkin oikein hyvä ja lupauksia antanut peli meidän pojilta.

 

  • Viimeinen peli Narukerää vastaan oli meidän pienelle nipulle liikaa ja jalat ei kertakaikkiaan enää riittäneet. Lähdettiin hakemaan pelistä enemmän hyvää treeniä ja arvokasta jäätuntumaa kuin voittoa. 

 

Viikonlopun saldo oli kaiken kaikkiaan oikein positiivinen. Saatiin arvokasta kokemusta ja peli- ja jäätuntumaa. Päästiin kokeilemaan omia juttuja ja pidettyä ryhmä terveenä. Pian päästään Mikkelissäkin isolle jäälle ja onhan se sarja-avauskin jo käsillä.

 

Isot kiitokset yhteistyöstä Veiterälle ja IFK:lle, joilta saatiin miehiä apuun. Lainamiehistä oli iso apu ja toivottavasti yhteistyö tulee jatkumaan!

 

Kampparit aloittaa Bandyliigan ensi lauantaina Helsingissä Botnian vieraana.