Alpo Kaartinen ja Joonas Janhunen valmentavat Kamppareita tulevalla kaudella

31.03.2025 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

Alpo Kaartinen ja Joonas Janhunen ovat Mikkelin Kamppareiden edustusjoukkueen vastuuvalmentajat

 

Olli Manninen (keskellä)  ”siirtää kapulan” Alpo Kaartiselle (vasemmalla) ja Joonas Janhuselle (oikealla)

 

Mikkelin Kampparit on tehnyt 1v+1v muotoiset valmentajasopimukset Alpo Kaartisen ja Joonas Janhusen kanssa. Molemmat kuuluivat jo viime kaudella edustusjoukkueen valmennustiimiin, ja heillä molemmilla on takanaan pitkät pelaajaura Bandyliigassa. Samoin tiimissä mukana ollut Tuula Sviili jatkaa edustusjoukkueen fysiikkavalmentajana myös tulevalla kaudella.

 

Neljän edellisen kauden päävalmentaja Olli Manninen päättää neljäsvuosisadan mittaisen ansiokkaan valmennusuransa toistaiseksi juuri pelattuihin miesten MM – kisoihin. 

 

Seuran toiminnanjohtaja Jarkko Vahvaselkä jää eläkkeelle keväänä aikana ja seuran tavoitteena on löytää uusi toiminnanjohtaja kesän aikana.

 

Kampparit kiittää Olaa ja Jarkkoa hienoista vuosista sekä seuran ja lajin eteen tehdystä upeasta työstä!

 

 

Kampparit/tiedotus