Arkisto: Etusivu

Vauhtipeli toi voiton Kamppareille

 

Kampparit-Narukerä 9-6 (2-2)

 

Kampparit hyydytti hyvin Narukerän luistelun ensi jakson alkutuumailujen jälkeen. Lauantaina Hänskissä päästiin pelaamaan pienessä pakkasessa hyvällä jäällä.

 

Kampparien edustusjoukkue maksoi kalavelkoja Porin Narukerälle kaatamalla porilaiset todellisessa nitro-ottelussa lauantaina kotikentällä Hänskissä.

 

Kampparit voitti Bandyliigan ottelun maalein 9-6 (2-2). Ottelussa tilanteet aaltoilivat päästä päähän ja numeroista toiseen koko ajan. Porilaisten selkäranka katkesi kuitenkin ihan viime hetkillä, kun Rasmus Kettunen iski Kampparien yhdeksännen ja oman toisen maalinsa 89. minuutilla.

 

Narukerä voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Porissa, mutta nyt Kampparit ei antanut periksi.

Meillä oli vaikea alku, mutta siitä noustiin. Sitten johtoaseman jälkeen Kerä pääsi tasoihin, mutta me nousimme uudelleen, kiteytti ottelua Alpo Kaartinen valmennusjohdosta.

 

Kampparien sinnikkyyden taustalla on nuorten miesten vauhti. Kaksi maalia tehnyt kokeneempaa kaartia edustava Rasmus Kettunen antoi tunnustusta joukkueelle ja nuorille.

-Kyllä se oli siinä, että me olimme luisteluvoimaisempi. Nuoret jaksavat, kehui Kettunen ottelun jälkeen.

Kokeneempiin bandyliigapelaajiin kuuluva Rasmus Kettunen kehuu Kampparien nuorta kaartia. Kettunen onnistui itsekin lauantaina, kaksi maalia.

 

Kaartinen tuumi, että joukkueella oli hyökkäyspäässä hieman liikaakin intoa.

-Puolustus pelasi hyvin, mutta kokonaisuutena puolustuspeliin pitää vielä saada nöyryyttä. Nyt hyökättiin aika monella ja se tappoi puolustuspeliä.

 

Ottelun alku oli Kamppareille vaikea. Kerä meni alle vartissa kahden maalin johtoon. Kun Kerän vauhti kuitenkin jakson edetessä hyytyi, Kampparit pääsi mukaan. Joonatan Alho ja Simo Huotelin hoitivat tasoitukset.

 

Simo Huotelin palkittiin lauantaina kotijoukkueen parhaana. Maalisaldo oli kaksi.

 

Toisen jakson alku oli Kampparien näytöstä. Heti alkajaisiksi kaksi maalia kahdessa minuutissa, tekijöinä kotijoukkueen parhaana palkittu Huotelin ja Leevi Kukkasniemi.

 

Kerä sai tasoituksen kyseenalaisesta rankkarista ja meni maalin johtoonkin ennen kuin Severi Noponen tinttasi kulmurimaalin. Kukkasniemi jatkoi laukomalla kulman jälkitilanteesta johtomaalin ja pari minuuttia myöhemmin Kasperi Kumela suti Kerän maalivahdin pudottaman vaparipallon verkkoon.

 

Lauantaina Kampparit onnistui erikoistilanteissa. 77. minuutilla Kettunen teki kulmurimaalin. Kerä tavoitteli tasoitusta, mutta takaa-ajo hyytyi Kettusen toiseen osumaan.

-Kyllä sattui ja tapahtui tässä ottelussa. Joukkue on nostanut tasoa ja osoittaa, että homma toimii, sanoo Kettunen.

Kettunen oli tyytyväinen omaankin osuuteensa.

-Tässä alkaa lämpenemään. Takana on ehjä viikko. Pitkään on oltu kelien armoilla, ei olla päästy kunnolla harjoittelemaan. Nyt kausi on alkanut oikeastaan mahdottoman hyvin ja on saatu tärkeitä pisteitä koko kautta ajatelleen.

-Nostan hattua koko porukalle. Tänäänkin osoitettiin, että jokainen vastustaja on voitettavissa.

 

Lauantain voitto nosti Kampparit Bandyliigan keulaan.

Mustat jatkaa sarjaa heti sunnuntaina 14. joulukuuta matkustamalla HiFK:n vieraaksi Helsinkiin Kallion kentälle.

-Sunnuntaina on levännyt HiFK vastassa. HiFK on hyvä joukkue ja yksi suosikeista. Hetki voidaan nyt nauttia tästä voitosta, mutta sunnuntaina pitää pystyä vastaamaan, tuumii Kaartinen.

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Sami Häkkänen

 

Kampparit hakee lauantaina revanssia Kerästä

12.12.2025 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

Kampparien edustusjoukkue jatkaa Bandyliigaa viikonvaihteessa sekä koti- että vierasottelulla.

 

Lauantaina 13. joulukuuta Hänskiin saapuu Porin Narukerä. Sunnuntaina mustat matkaa Helsinkiin HiFK:n vieraaksi.

 

Narukerä vei vahvalla toisella jaksollaan joukkueiden viime lauantaisen pelin nimiinsä

 

Kampparit kohtasi Narukerän Porissa Itsenäisyyspäivänä. Kampparit pelasi hyvää ensi jaksoa, mutta joutui lopulta antamaan periksi niin, että pisteet jäivät Poriin.

 

Arkiottelussa keskiviikkona kotona Hänskissä kaatui WP-35 lumisadeottelussa.

 

Kampparit on nyt ennen viikonvaihdetta Bandyliigan kolmantena. Edellä ovat Botnia ja Narukerä, molemmat kuitenkin pelanneet ottelun enemmän kuin Kampparit. Kerä on kakkosena paremman maalisuhteen vuoksi. HiFK puolestaan on pykälän Kampparien takana.

 

Kampparien valmennusjohtoa ovat sääolot harmittaneet erityisesti, sillä vuoroin räntä ja vesisade ovat häirinneet otteluita. Keskiviikon lumipöperön jälkeen lauantaiksi on säätiedotusten mukaan luvassa pakkaskeliä ja jopa hieman aurinkoa.

Hänskin poikkeusoloihin sen sijaan joukkue on jo sopeutunut. Rakennustöiden vuoksi varsinaiset pukusuojat ovat Urheilupuiston tiloissa. Valmennusjohdosta Joonas Janhunen tuumii, että nykytilanteen kanssa tullaan hyvin toimeen. Hänskin rakennustyöt kuitenkin näyttävät takkuavan. Mikkelin kaupunki tiedotti perjantaina kaupungin verkkosivulla, että huolto- ja katsomorakennuksen rakennesuunnittelussa on ilmennyt puutteita, joiden selvittämisen vuoksi rakennustyöt on keskeytetty.
Hankkeen piti valmistua ensi vuoden lokakuussa. Viivästyksen vaikutusta ei vielä tiedetä tarkkaan. Työmaan viivästyminen ei kuitenkaan vaikuta tekojään jäädyttämiseen ja käyttöön, ei tänä talvena eikä myöskään ensi kaudella. Pukuhuonetilojen käyttöönotosta ensi kaudella neuvotellaan erikseen.

 

Kampparit-Narukerä, Pori, lauantaina klo 15.00 Hänninkenttä.

 

Kotipelien pääsyliput paikan päältä tai kätevästi ennakkoon:

 

HiFK-Kampparit, sunnuntaina klo 13.00 Kallion tekojää.

 

Kampparit/tiedotus

Kampparit taisteli lumisadeottelun voiton

10.12.2025 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

 

Kampparit-WP 35 4-2 (3-1)

 

Kampparien ja Warkauden Pallo 35:n Bandyliigaottelu keskiviikkoiltana Mikkelin Hänskissä muistutti jääpalloa vain etäisesti.

Syy ei ollut kummassakaan joukkueessa, vaan kelissä. Sankka lumen ja rännän sekainen sekoitti molempien joukkueiden otteet lähes tyystin. Kampparit sai kuitenkin käytettyä maalitilanteet paremmin hyväkseen ja otti hienosti sarjapisteet maalein 4-2 (3-1).

 

Keskiviikon ottelua sävytti rankka lumisade. Kummallakaan joukkueella ei ollut tukuttain maalintekopaikkoja, mutta Kampparit käytti omansa paremmin hyväkseen.

 

 

Lumisade oli varsinkin ensi jaksolla niin sankka, että kokenut maalivahti Jere Korhonenkin hämmästeli.

-Ajoittain ei nähnyt palloa ollenkaan. Keli oli todella haastava; oliko tämä nyt jääpalloa ollenkaan, naureskeli Korhonen ottelun jälkeen.

 

 

 

Jere Korhonen pelasi Kampparien maalilla hyvän ottelun samoin kuin koko puolustuskin.

 

Jääpalloa tai ei, Korhonen pelasi hyvän ottelun, torjui pallot lumen keskeltä ja tyrehdytti loppujen lopuksi yllättävän hanakkaasti pelanneen Varkauden maalintekoyritykset.

-Pääasia että voitettiin. Meillä puolustus pelasi hyvän ottelun, kiitteli Korhonen.

 

 

Keliä manasi myös Joonas Janhunen Kampparien valmennuksesta. Hän laski, että alkukauden aikana on päästy pelaamaan vain yksi ottelu kunnon pelioloissa.

-Aina on ollut vettä, räntää, tuulta tai huono jää. Kyllä toivoisi kunnon talvea.

 

Keskiviikkona WP sai hyvän alun ja meni 7. minuutilla johtoon. Kampparit kuittasi, kun kotijoukkueen parhaana palkittu Joonatan Alho teki 15. minuutilla tasoituksen. Heti perään Karo Liimatainen maalasi Viljami Kumelan syötöstä.

Taukonumeroiksi 3-1-johtomaali syntyi, kun WP-maalivahti kaatoi Leevi Kukkasniemen kaaren sisällä. Rankin viimeisteli Severi Noponen.

 

Severi Noponen onnistui jälleen rankkaripilkulta

 

Toinen jakso alkoi myrkyllisesti, sillä WP maalasi heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. Jakson aikana Kampparit oli hieman vaikeuksissa, mutta WP:n valmentaja Sami Jokinen harmitteli joukkueensa maalintekoa.

-Vastustajan hyvyyttä oli, että emme saaneet pitkistä palloista maaleja aikaan. Piste olisi ansaittu, mutta ei itketä. Tulos oli selvä, tuumi Jokinen.

 

Kampparit sen sijaan onnistui, kun 75. minuutilla Simo Huotelin ja Karo Liimatainen pelasivat WP:n puolustuksen hajalle. Huotelinin maali riitti Kamppareille loppuajaksi.

 

Karo Liimatainen oli tänään hyvällä pelipäällä ja onnistui hyvin molempiin suuntiin

 

Kampparit nousi voitollaan Bandyliigan kolmoseksi, pisteitä seitsemän. WP puolestaan on juuttunut tyveen kahteen pisteeseen.

Kampparit pelaa tulevana viikonvaihteena ottelut lauantaina ja sunnuntaina.

Lauantaina Hänskiin tulee Porin Narukerä, ja sunnuntaina mustat matkaa Helsinkiin HIFK:n vieraaksi.

 

Janhunen sanoo, että keskiviikon lumisadeottelusta ei paljon voi johtopäätöksiä vetää tulevan viikonvaihteen otteluihin. Jotain kuitenkin:

-Nyt peli oli 90. minuuttia taistelua joka pallosta. Otetaan se henki mukaan. Toivotaan vaan, että sää olisi lauantaina parempi.

 

KAMPPARIT – NARUKERÄ, Pori  Lauantaina 13.12. kello 15.00 Hänskissä – Tervetuloa!

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, Kuvat: Sami Häkkänen

 

 

ENNAKKO: WP tulee Kamppareiden vieraaksi

09.12.2025 | Bandyliiga, Etusivu, Yleinen

 

 

WP tulee Kamppareiden vieraaksi keskiviikkona

 

”Erikoistilanteissa pitää onnistua”

 

Kampparien edustusjoukkue jatkaa Bandyliigaa kotiottelulla Hänskissä keskiviikkona. Luvassa on jääpalloilun Savon Derby, sillä vastaan tulee Warkauden Pallo 35.

 

Kampparit kohtasi WP:n harjoitusottelussa aiemmin syksyllä, mutta Joonas Janhunen edustusjoukkueen valmennusjohdosta sanoo, että sen ottelun perusteella ei voi paljonkaan vetää johtopäätöksiä keskiviikon otteluun.

-Varkaudessa pelattiin treenipeli varsin huonoissa sääoloissa. WP on hiukan mysteeri. Tiukka peli keskiviikkona tulee, sillä WP syttyy aina meitä vastaan, sanoo Janhunen.

 

Kampparit on nyt Bandyliigan sarjataulukon keskiryhmässä ja WP puolestaan kellarissa. Ottelu edellyttää kuitenkin Janhusen mukaan Kamppareiltakin kovaa latausta.

-Muuten on ihan hyvät fiilikset otteluun. Porin peli on käsitelty ja opiksi otettu. Siellä vähän katkesi selkäranka kesken kaiken, joten WP:n ottelussa pitää olla terävämpää otetta.

 

Janhunen korostaa erikoistilanteiden hoitamista. Kamppareilla erikoistilanteiden saldo on ollut hyvä, mutta juuri Porissa Narukerä käytti erikoistilanteet hyväkseen Kamppareita paremmin.

-Erikoistilanteissa meidän pitää onnistua. Luotamme omaan tekemiseemme ja kovaan liikkeeseen, sanoo Janhunen.

Kampparit-WP 35 Mikkelissä Hänninkentällä keskiviikkona 10. joulukuuta. Ottelu alkaa klo 18.30

 

Pääsyliput paikan päältä sekä kätevästi ennakkoon: 

 

Kampparit kaatui Narukerän erikoistilanteisiin

Narukerä – Kampparit 8-3 (1-2)

 

 

Kamppareilla oli kunnia olla mukana 60 vuotta täyttävän Narukerän juhlaottelussa. Kampparit onnittelee Narukerää!

 

Kampparit pelin avausjaksolla myötätuuleen niskan päällä

 

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen, molemmilla joukkueilla oli pelissä hyvät jaksonsa. Kampparit pääsi pelaamaan myötätuuleen.

Narukerä meni 18. peliminuutilla johtoon Alex Mårtensonin ohjattua Joni Vuopion antaman sivurajan maaliin. 

Reilut 5 minuuttia avausosumasta Leevi Kukkasniemeä rikottiin läpiajossa ja Severi Noponen löi rankkarista vuorenvarmasti Kampparit tasoihin. 

Muutamaa minuuttia ennen jakson loppua tunkeutui Simo Huotelin keskeltä läpi ja Jere Immonen lakaisi  maalinedustalle pomppimaan  jääneen pallon verkkoon. Puoliaikanumerot 1-2.

 

Vastatuuli ja Kerän vahvat erikoistilanteet sulattivat Kampparit

 

Toiselle puoliajalle porilaiset tulivat vahvasti mutta Simo Huotelin vei vielä tarkalla laukauksellaan Kampparit kahden maalin johtoon, kunnes peli kääntyi totaalisesti kotijoukkueelle.

Kamppareiden musta vartti käynnistyi 55. peliminuutin kohdalla Vili Korhosen kaventaessa kulmasta 2-3:een . Kerän vahvat erikoistilanteet jatkuivat Urho Eklundin ja Rasmus Arposen kulmaosumilla sekä Joni Vuopion viedessä kotijoukkueen jo 5-3 johtoon. Peli pysyi Mustien päädyssä ja Leo Eklund karkasi läpiajoon vieden syntymäpäiväsankarit  jo kolmen maalin johtoon. Joni Vuopio osui vielä 81. peliminuutin kulmasta ja Jesse Aaltonen sijoitti läheltä ottelun tylyt loppunumerot 8-3.

 

Kampparivalmentaja Alpo Kaartinen harmitteli toisen jakson taipumista

 

”Ensimmäinen jakso meni ihan suunnitelmien mukaan. Toiselle jaksolle Narukerä tuli kovaa ja oli erikoistilanteissa todella vahva. Harmittamaan jäi se, että meillä vähän naksahti selkäranka vastustajan osumiin ja viimeistään 5-3 maalin jälkeen peli oli meiltä sellaista pelailua, annettiin Kerän viedä. Tähän meidän pitää kopissa vahvasti puuttua”

”Mutta tämä peli nollataan nopeasti ja keskiviikkona on taas uusi peli!”

 

Kamppareiden pelit jatkuvat tulevana keskiviikkona:  Kampparit – WP35 10.12. kello 18.30 – Tervetuloa Hänskiin!

 

Kampparit/Tiedotus