Arkisto: Etusivu
Kampparit vahvistuu Rasmus Kettusella. Sopimustilanne näyttää hyvältä
Kamppareiden sopimustilanne on ajankohtaan nähden hyvä
Rasmus Kettunen siirtyy Akilleksesta Kamppari-paitaan
Tuorein pelaajasopimus kirjoitettiin tänään, kun Kampparit teki sopimuksen Akilles-tähden kanssa, Rasmus Kettunen siirtyy
mikkeliläisseuraan ensi kaudeksi, sopimus on tässä vaiheessa yksivuotinen.
Kettunen osallistuu Kampparien edustusjoukkueen jääharjoituksiin ensi kerran lauantaina.
Kampparien päävalmentaja Olli Manninen on tyytyväinen Kettusen kiinnitykseen.
-Rasmus Kettunen on yksi Bandyliigan johtavista pelaajista ja merkittävä vahvistus Kamppareille,
tuumii Ola.
Vuonna 1997 syntynyt porvoolainen Kettunen on nuoresta iästään huolimatta nähnyt paljon
jääpallossa. Hän on pelannut Akilleksen paidassa neljä pääsarjakautta ja sitä ennen kaksi kautta
Ruotsin pääsarjassa, sillä hän kävi lukionsa Ruotsissa. Seuraratkaisua ohjasi nyt hammaslääkäriopintojen aloittaminen Kuopiossa.
-Tavoite oli päästä pelaamaan lähemmäs Kuopiota, jotta voi keskittyä paremmin sekä opiskeluun
että pelaamiseen. Kampparit on aina ollut menestyksekäs seura, jossa on tehty asiat oikein, sanoo
Kettunen.
-Kamppareissa pelaa sellaisia pelaajia, joita olen arvostanut, joten on hieno saada pelata heidän
kanssaan.
-Olen vakuuttunut, että Kampparit on ensi kaudella kärkipään joukkueita. Se on tärkeä asia
minullekin, sillä jos kerran pelaa niin on oltava edellytykset myös pärjätä, sanoo Kettunen.
Kettunen vahvistaa Kampparien hyökkäystä ja keskikenttää.
-Fyysisenä ja kahden suunnan pelaajana hän myös tukee puolustuspeliä. Rooli muokkautuu sitten
sarjapelien alkaessa ja kauden edetessä, sanoo päävalmentaja Olli Manninen.
Seuran toiminnanjohtaja Kimmo Huotelin on iloinen siitä, että Kettunen haluaa pelata
mikkeliläisseurassa.
-Kettunen tuo joukkueeseen laatua, leveyttä sekä kokemusta, sanoo Huotelin.
Joukkueen runko säilymässä hyvin
Kamppareiden viime kauden joukkueesta ovat varmuudella pois vain Porin Narukerään siirtyvä Ville Särkkä ja upean, ennätyksellisen määrän otteluita sisältäneen uransa päättänyt Joni Maaranen.
Tässä vaiheessa kevättä koossa 13 kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin
nimilista.
Joukkueessa on paljon kokemusta ja huippulupaavia nuoria pelaajia. Ola Mannisen mukaan neuvottelut jatkuvat vielä 5-
6 pelaajasopimuksesta. Useampia lupaava juniori treenaa ryhmän mukana ja odottelee näyttöpaikkoja.
Päävalmentaja Olli Mannisen rinnalla valmennusryhmässä jatkaa apuvalmentajana Alpo Kaartinen.
Fysiikkavalmennuksesta vastaa edelleen Tuula Sviili.
Sopimustilanne 14.5.
Maalivahdit
25 Eetu Sviili MV
35 Lasse Korhonen MV
Kenttäpelaajat
4 Sami Mikkola
6 Tomi Hauska
7 Karo Liimatainen
13 Severi Noponen
15 Elmeri Hämäläinen
17 Leevi Attenberg
19 Jaakko Järvinen
20 Aapo Pulkkinen
33 Topi Saukkonen
61 Aki Manninen
79 Rasmus Kettunen
91 Veeti Pulkkinen
93 Santeri Laitinen
Päävalmentaja: Olli Manninen
Valmentaja: Alpo Kaartinen
Fysiikkavalmentaja: Tuula Sviili
Julkaistavista pelaajasopimuksista ja Kampparijoukkueen kuulumista lisää heti kun aihetta ilmenee!
Kampparit/tiedotus
Jukka Laitisen kuvagalleria kaudelta 2021-2022
Jukka Laitisen kuvagalleria kaudelta 2021-2022 löytyy tästä linkistä
Ese Korhonen 60 vuotta – Paljon Onnea!
Kauden päätteeksi palkitut
Päättynyt jääpallokausi oli Kamppareille tuloksellisesti ennätyksellisen menestyksekäs
Topi Saukkonen palkittiin edarin parhaana. Kuva: Jukka Laitinen
Komean kauden päätöstilaisuudet vietettiin koronan johdosta tänäkin vuonna joukkueittain.
-Edustusjoukkue palasi mitaliotteluihin sijoittuen lopulta neljänneksi.
-Kamppareiden naisjoukkue saavutti SM-hopeaa.
-U21-joukkue (Nuorten Bandyliiga) voitti SM-kultaa.
-U18-joukkue saavutti SM-hopeaa
-U16-joukkue voitti Mikkelissä pelatuissa kotikisoissa SM-kultaa
-U14-joukkue saavutti SM-hopeaa.
-U12-joukkue osallistui Oulun SM-lopputurnaukseen kahdella joukkueella.
Palkitut
Edustusjoukkue
Paras pelaaja Topi Saukkonen
Vuoden tulokas Veeti Pulkkinen
Ikiliikkuja, 553 ottelua! Joni Maaranen
Naiset
Paras pelaaja Iina Lempinen
Taistelijan malja Tytti Saukkonen
Tsemppari Johanna Riipinen
Kauden kehittynein Ronja Parkkonen
U21-nuoret
Paras pelaaja Topi Saukkonen
Taistelija Jere Kupiainen
Positiivinen yllättäjä Veeti Pulkkinen
U18-nuoret
Paras pelaaja Leevi Attenberg
Luottopelaaja Jaakko Järvinen
Taistelija Joonatan Hämäläinen
U16-nuoret
Paras pelaaja Simo Huotelin
Luottopelaaja Iivo Korhonen
Taistelija Kasperi Kumela
U14-nuoret
Taistelija Aatu Hakkarainen
Liimanäppi Ossi Koikkalainen
Kauden kehittynein Jenna Kastevaara
U12-nuoret
Kauden kehittynein Eino Tiitinen
Ahkerin harjoittelija Tuukka Vitikainen
Ahkerin harjoittelija Lauri Eklund
Pukukoppipelaaja Santtu Myyryläinen
Kotan Kannu – Innokkain harjoittelija Joonatan Hämäläinen
Reilun pelin junioripelaaja Leevi Attenberg
Pekan Pytty – Vuoden junioripelaaja Simo Huotelin
Joken Pytty – Vuoden juniorimaalivahti Iivo Korhonen
Vuoden Toimija Tero Kumela
KamppariUutiset, maaliskuu 2022
Lue tuore KamppariUutiset tästä! KamppariUutiset, maaliskuu 2022




