Arkisto: Etusivu
Kampparit varmisteli kaatamalla WP:n Varkaudessa
Kampparit voitti alemman jatkosarjan ottelussa WP-35:n perjantaina Varkaudessa selvin numeroin.
WP-35 – Kampparit 2-8 (1-5)
Jatkosarjan päätösottelussa sunnuntaina panoksena on sarjan ykköspaikka
Kampparien edustusjoukkue varmisteli puolivälierien paikkaansa voittamalla Bandyliigan alemman loppusarjan ottelun perjantaina illalla Varkaudessa.
Otteluisäntä WP-35 kaatui suurinumeroisesti 2-8 (1-5).
Pääsy Bandyliigan puolivälierin oli periaatteessa jo selvä, mutta Kamppareita kiinnostaa sijoitus. Tavoitteena on olla alemman jatkosarjan ykkönen, mikä saattaisi tietää suotuisampaa vastustajaa puolivälierissä. Tähän pääsy edellyttää ainakin yhtä pistettä jatkosarjan viimeisellä kierroksella sunnuntaina.
Tiukassa parinkymmenen asteen pakkasessa Varkaudessa pelattu ottelu oli Kamppareiden hallintaa. Varkautelaisillakin oli hyvät jaksonsa mutta viimeistely takerteli.
Varkauden pakkasillassa Simo Huotelin teki kaksi maalia ja syötti yhden kulmurimaalin.
WP:llä oli avausjaksolla hetkensä, mutta Kampparit avasi 8. minuutilla maalinteon. Tekijänä oli Simo Huotelin, joka oli muutenkin pelipäällä. Kamppareiden parhaana palkittu Huotelin teki myös Kamppareiden toisen maalin 38. minuutilla.
WP onnistui tasoittamaan, mutta Huotelinin toinen maali katkaisi WP:n pyristelyt. Seuraavaksi Kampparit teki viiteen minuuttiin kolme maalia, ensin Jaakko Järvinen kulmurista 1-3, sitten Rasmus Kettunen 1-4 ja lopuksi Oskari Kokko 1-5.
Toisella jaksolla WP piristyi hieman ja teki yhden maalinkin, mutta joukkueiden tasoero oli selvä. Kampparit puolestaan viimeisteli tasaiseen tahtiin kolme maalia, ja WP pysyi sarjataulukon nollakerhossa.
Kampparimaalit hoitelivat Kasperi Kumela (2-6), Karo Liimatainen (2-7) ja Joonatan Alho (2-8).
Kamppareilla oli maalinteossa onnistumisia sikälikin, että kaksi maaleista upposi kulmureista. Puolustuspäässä maalissa pelasi Eetu Sviili hyvän ottelun.
Parisenkymmentä pakkasastetta tuntui paitsi kentällä, myös lankulla
Jatkosarjan päätöskierros sunnuntaina
Kampparit nousi alemman loppusarjan sarjataulukossa nyt kahdeksaan pisteeseen.
Takana on kuudessa pisteessä Porin Narukerä. Kamppareita tukee sarjataulukossa se, että Kerä ja Akilles päätyivät perjantaina keskenään pistejakoon.
Akilles ei enää ehdi uhata alemman loppusarjan kärkeä, vaan Kampparit ja Narukerä ratkovat kärkipaikan. Joukkueiden keskinäinen ottelu pelataan sunnuntaina Kampparien kotikentällä Hänskissä.
Ottelu alkaa sunnuntaipeliksi poikkeuksellisesti klo 14.00.
Kampparit-Narukerä, Hänninkenttä sunnuntaina 15.2. alkaen klo 14.00
Tervetuloa Hänskiin!
Kampparit varmisti pääsyn pudotuspeleihin – Akilles kaatui Hänskissä

Kampparit oli sunnuntaina parempi joukkue ja voitti Akilleksen. Valmennusjohdon mukaan joukkueen peli-ilme on kohdallaan.
Kampparit-Akilles 6-4 (4-1)
Otteluohjelma on tyly Kamppareille, mutta joukkue palautui hienosti Oulun matkasta
Kampparit varmisti jatkopaikan Bandyliigan puolivälieriin voittamalla Porvoon Akilleksen sunnuntain iltaottelussa kotona Hänskissä.
Kamppariryhmä palasi vasta lauantaina myöhään illalla Oulun vierasottelustaan, mutta oli sunnuntaina täysin pelimoodissa. Mustat selvitti Akilleksen maalein 6-4 (4-1).
Voitto nosti Kampparit alemmassa jatkosarjassa kuuteen pisteeseen. Takana seuraavana on Porin Narukerä pisteen jäljessä.
Sijoitus tietää sitä, että Kampparit on varma jatkoon menijä. Se, onko sijoitus alemman jatkosarjan ykkönen vai kakkonen, ratkeaa viimeisissä otteluissa ensi viikonloppuna.
Kamppareilla on tulevana perjantaina ottelu Varkaudessa WP-35:n vieraana ja kotona sunnuntaina Narukerä. Perjantaina Kerä ja Akilles pelaavat keskenään.
-Tietenkin haluamme voittaa koko sarjan, tuumi sunnuntaina ottelun jälkeen Alpo Kaartinen Kampparivalmennuksesta.
Kampparit selvitti alemman loppusarjan ensimmäiset ottelut vieras- ja kotivoitoilla.
-Otteluohjelma on meille epäedullinen, varsinkin ensimmäinen viikonloppu oli nyt ihan onneton. Selvittiin siitä kuitenkin. Palautuminen vierasottelusta onnistui, kiitteli Kaartinen joukkuetta.
Kampparit oli sunnuntaina pelipäällä ja taistelutahtoinen.
-Hyökkäyspeli sujui hyvin ja saimme kokoon hyviä tekopaikkoja. Tehokkuutta on vielä lisättävä, sanoo Kaartinen.
Kampparit meni heti ensi minuuteilla johtoon Joonatan Alhon osumalla. Seuraavaksi 19. minuutilla Leevi Kukkasniemi puhkoi Akilleksen puolustuksen. Akilles kavensi heti perään kampparialakerran huolimattoman putsauksen ansiosta, mutta koko ottelussa porvoolaiset eivät uhanneet Kampparien voittoa.
Joonatan Alho (kuvassa keskellä) oli sunnuntaina pelituulella. Saldo oli kaksi maalia.
Ensijaksolla Kamppareista maalasivat lisäksi Severi Noponen, 3-1-maali kulmurista, ja Jaakko Järvinen, 4-1-maali rankkarista, joka tuomittiin Alhon kaatamisesta.
Toisella jaksolla Alho maalasi uudelleen ja Oskari Kokko kerran 6-2-tilanteeksi. Akilles kehitteli loppukirin ja teki kaksi maalia pariin minuuttiin juuri ennen loppua. Kampparit otti aikalisän.
-Ei siinä muuta kuin rauhoitettiin tilannetta. Tuumittiin, että enää ei hyökätä, vaan puolustetaan näillä numeroilla loppuun. Niin sitten tehtiin, selvitti Kaartinen.

Kaartinen kiitteli ennen muuta joukkueen puolustustahtoa. Kotijoukkueen parhaana palkittiinkin Sami Mikkola (kuvassa). Akilleksen parhaana palkittiin tuttu mikkeliläisnimi, Ilkka Lempinen.
Seuraavaksi Kampparit hakee sarjapisteitä Varkaudesta. Perjantain ottelu on vielä kaukana.
-Ei olla mietitty vielä koko ottelua. Edetään peli kerrallaan. Tiistaina on harjoitukset. Katsotaan sitten seuraavan ottelun kuvioita, sanoo Kaartinen.
Kampparit jatkaa pudotuspelejä tulevana viikonloppuna:
WP35 – Kampparit, Varkaudessa perjantaina 13.2. klo 19.00
Kampparit – Narukerä, Mikkelissä 15.2. klo 14.00
Tervetuloa!
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Sami Häkkänen
Kampparit aloitti jatkosarjan voitolla – OLS kaatui Oulussa
Kampparit aloitti jatkosarjan voitolla – OLS kaatui Oulussa
OLS-Kampparit 1-3 (1-1)
Kampparit vahvisti asemiaan alemman jatkosarjan kärjessä voittamalla OLS:n Oulussa lauantaina. Arkistokuva, Sami Häkkänen
Kampparien edustusjoukkue hoiti Bandyliigan alemman jatkosarjan ensimmäisen ottelun voittamalla Oulun Luistinseuran Oulussa lauantaina.
Maalinteon kanssa hieman takerrellut Kampparit voitti OLS:n 1-3 (1-1).
-Tiukka ottelu siitä tuli. OLS on nyt hoidettu, mutta jatkosarjassa pitää kyllä jokainen ottelu voittaa, tuumi kampparivalmennuksesta Joonas Janhunen ottelun jälkeen.
-Hyvä asia kuitenkin, että voitettiin ensimmäinen peli. OLS ei ikinä ole ollut helppo vastustaja.
Loppunumerot olivat niukat, mutta ottelu oli silti käytännössä Kampparien käsissä. Vain maalintekoa Janhunen harmitteli.
-Pelinhallinta oli meillä ja hyviä maalintekopaikkoja riitti, mutta ei vaan saatu sisälle. Joskus se vaan on sellaista.
-Positiivista oli se, että kyettiin luomaan tekopaikkoja. Kun edetään pudotuspeleihin saakka niin paikoista pitää saada ratkaistua paremmalla prosentilla.
Kampparien pelinhallinta näkyi kulmien määrässä. Jo ottelun alussa Kampparit kehitteli kahdeksan kulmaa, ilman tulosta, ennen kuin 32. minuutilla Jaakko Järvinen latasi kulmurin verkkoon.
OLS:lla ei lopputulokseen ollut juuri sanomista, mutta joukkue kuitenkin puolusti hyvin ja piti Kampparit poissa kaaren sisäpuolelta ja ihan parhaimmilta maalintekopaikoilta.
Toisella jaksolla Simo Huotelin vei Kampparit 2-1-johtoon Viljami Kumelan esityöstä. Maali oli ottelussa tärkeä Kamppareille.
Simo Huotelinin maali oli tärkeä Kamppareille, oikeastaan voittomaali.
Lopullinen niitti oli 83. minuutilla Joonatan Alhon maali, johon syötön antoi maalivahti Iivo Korhonen.
Sunnuntaina Hänskissä vieraana Akilles
Kampparit jatkaa alempaa jatkosarjaa sunnuntaina kotona, kun Hänskiin saapuu Porvoon Akilles.
Kampparit on nyt ennen sunnuntain ottelua sarjan kärjessä neljällä pisteellään. Pisteet tulivat OLS-voitosta ja kahdesta lähtöpinnasta. Sarjaohjelma ei Janhusta juurikaan tyydytä. Joukkue lähti Ouluun jo perjantaina, mistä mahdollisuudesta Janhunen kiittelee omaa seuraa, mutta matkaottelun ja pitkän bussimatkan jälkeen edessä on heti uusi ottelu.
-Sarjaohjelma ei meitä suosinut, vaikka meillä oli runkosarjan paras sijoitus jatkosarjaa ajatellen. Ihan jäi luu kouraan. Onneksi sentään saatiin vaikutettua otteluaikoihin.
Akilles-ottelu alkaa Hänskissä sunnuntaina poikkeuksellisesti klo 17.00. Ottelun aloitusaika antaa hiukan palautumisaikaa, mutta Janhunen tuumii, että vastaan tulee kokeneita pelaajia.
-Se näkyy ottelussa. Mutta luotetaan omaan tekemiseemme, puolustetaan tiiviisti ja tehdään paikoista maalit.
Alempi jatkosarja jatkuu huomenna sunnuntaina kotiottelulla Hänskissä
Kampparit – Akilles klo 17.00 – Tervetuloa!
Pääsyliput paikan päältä tai kätevästi ennakkoon:
Mikäli et jostain syystä pääse paikalle, ottelu on nähtävissä suorana, selostettuna lähetyksenä Kamppareiden Solidsport-kanavalla
Kampparit/tiedotus
Kampparit Nuorten Bandyliigan finaaliin!
Kampparit kaatoi Nuorten Bandyliigan päätöskierroksen kärkikamppailussa JPS:n ja varmisti paikan kotifinaaliin!
Kampparit – JPS 9-4 (4-1)
Nuorten Bandyliigan runkosarja huipentui tiistai-iltana Mikkelissä pelattuun kärkikamppailuun.
Kampparit lähti peliin kaksi pistettä JPS:n perässä ja tarvitsi illan ottelusta yli kahden maalin voiton hävittyään joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Jyväskylässä luvuin 4-6.
Vaikka kotijoukkue joutui lähtemään peliin ilman pelintekijäänsä ja tehokkainta pelaajaansa, Simo Huotelinia, oli vastuunkantajia kentällä tänään koko joukkueellinen.
Valmennuskaksikko Kimmo Huotelin – Antero Levänen kiitteli joukkuettaan pelin jälkeen.
”Hieno esitys koko meidän joukkueelta. Pelaajat osoittivat ihailtavaa kypsyyttä ja tekivät kentällä täsmälleen sen, mitä oltiin sovittu. Jokainen täytti ruutunsa upeasti”
”Paitsi se, että saavutettiin suora paikka kotifinaaliin, tällä on myös iso merkitys pelaajien kuormitukseen miesten Bandyliigapelejä ajatellen, iso osa joukkueesta kun pelaa niitä ja edessä on tärkeät pelit sielläkin. Iso kiitos koko ryhmälle hienosta illasta!” tuumi Kimmo Huotelin.
Tauolle mentiin Kamppareiden johtaessa 4-1, ja toisen jakson alkuun Kampparit sai tärkeän 5-1 osuman. Kampparit pelasi rauhallisesti, puolusti hyvin ja viimeisteli tehokkaasti ja piti kaulan, vaikka JPS pyrki kokeneen ja taitavan kolmikkonsa Atte Niiranen-Eeli Böhm-Tarmo Ässämäki johdolla pyristelemään mukana. Lopputulos ja tärkeä voitto Kamppareille 9-4.
Kamppareiden maalit tänään: Viljami Kumela 3, Kasperi Kumela 3, Oskari Kokko, Eemil Toivanen ja Paavo Tapio
Nuorten Bandyliigan finaali pelataan näin Mikkelissä maanantaina 23.2.
Runkosarjan joukkueet 2.-5. ratkaisevat Kamppareille vastustajan pudotuspeleissä.
-LT-
Kampparit aloittaa jatkosarjan Oulussa
Kampparit aloittaa jatkosarjan Oulussa
Kampparit aloittaa jatkosarjan lauantaina OLS:n vieraana Oulussa (Arkistokuva, Sami Häkkänen)
Kampparit sijoittui Bandyliigan runkosarjassa viidenneksi. Alemmassa jatkosarjassa runkosarjan pisteet nollataan. Kampparit saa sarjaan mukaan kaksi lähtöpistettä ja Kerä yhden. Kolme muuta aloittavat ilman lähtöpisteitä.
Kampparit aloittaa Bandyliigan alemman jatkosarjan vierasottelulla Oulussa.
Alemman sarjan otteluita on neljä, eli sarja pelataan yksinkertaisena. Ensimmäinen on lauantaina 7. helmikuuta Oulussa, jossa vastassa Oulun Luistinseura.
Seuraava ottelu on samana viikonloppuna sunnuntaina 8. helmikuuta. Kamppareita vastaan kotikentälle Hänskiin tulee Porvoon Akilles.
Sarja jatkuu samalla viikolla. Kampparit matkaa perjantaina 13. helmikuuta Varkauteen WP-35:n vieraaksi.
Sarjan viimeinen ottelu on sunnuntaina 15. helmikuuta kotiotteluna. Hänskiin saapuu vieraaksi Porin Narukerä.
Alemmasta jatkosarjasta kaksi parasta pelaa pudotuspelit ylemmän jatkosarjan kahden heikoiten sijoittuneen kanssa.
Huomaa otteluiden poikkeukselliset alkamisajat!
- Lauantai 7.2. klo 13.00, OLS – Kampparit, Oulussa
- Sunnuntai 8.2. klo 17.00, Kampparit – Akilles, Mikkelissä
- Perjantai 13.2. klo 19.00, WP35 – Kampparit, Varkaudessa
- Sunnuntai 15.2. klo 14.00 Kampparit – Narukerä, Mikkelissä











