Arkisto: Bandyliiga
Veiterä – Kampparit pelataan tänään sarjaohjelman mukaisesti
VEITERÄ – KAMPPARIT tänään Lappeenrannassa kello 19.00
Joissakin medioissa kerrotusta poiketen Bandyliigaottelu Veiterä-Kampparit pelataan tänään sarjaohjelman mukaisesti Lappeenrannan Kisapuistossa kello 19.00 alkaen.
Ajankohdan varmisti lopullisesti Jääpalloliiton liittohallituksen päätös tänään iltapäivällä.
Kampparit ja Veiterä pelasivat tapanitasurin
Nuori maalivahti Lasse Korhonen piti Kampparit mukana pelissä
Bandyliigan kärkijoukkueet Kampparit ja Lappeenrannan eivät saaneet selkoa toisistaan, vaan päätyivät jakamaan pisteet tapaninpäivän derbyssä maanantaina Mikkelissä.
Niukkamaalisessa ottelussa pinnat jaettiin maalein 2-2 (1-1).
Kuluvaksi kaudeksi tuttuun kotijoukkueeseen Veiterästä palannut Tuomas Liukkonen tuumi ottelun jälkeen, että ”hyvä tasuri tämä oli meiltä”.
-Ottelu oli tiukka ja tasainen. Veiterä on osoittautunut hyväksi joukkueeksi tälläkin kaudella. Kyllä ne pelata osaavat.
Liukkonen oli tyytyväinen tasatulokseen ja pohti, että kun joukkueet kohtaavat uudelleen tulevana perjantaina, Kampparien pitää parantaa otettaan.
-Omaa peliä pitää vielä kehittää, ennen muta hyökkäyspeliä. Siinä pitää olla rohkeampi.
Tapaninpäivänä kiistatta kentän paras pelaaja oli Kampparien nuori maalivahti Lasse Korhonen.
Joukkueiden tapaninajelussa kuskina suurimman osan ajasta oli Veiterä, ja Korhonen oli se, joka piti kotijoukkuetta pelissä mukana varsinkin ensi jaksolla.
Kampparit puolusti luotettavasti koko ottelun, mutta Korhosen piti poimia useat Veiterän laukaukset ja läpiajot.
-Sovittiin ennen ottelua, että kaksi voidaan antaa vastustajalle. Se pitikin. Puolustus pelasi hyvin.
Korhonen oli samaa mieltä Liukkosen kanssa siitä, että Kampparien pitää saada pelaamiseen lisää rohkeutta.
-Täytyy vaan luottaa omaan tekemiseen.
Veiterä piti tapanin klassikossa vauhdista huolta, mutta Kampparit meni kuin varkain kesken vastustajan painostuksen maalin johtoon.
Kymmenen minuutin kohdalla Elmeri Hämäläinen läppäsi ruuhkasta pallon maaliin Aki Mannisen syötöstä.
Veiterän painostus tehosi ja joukkue tasoitti 25. minuutilla Ere Verhelän maalilalla. Toisella jaksolla Veiterä meni maalin johtoon Niklas Valtasen osumalla.
Kampparien päävalmentaja Olli Manninen otti 80. minuutilla aikalisän.
Kampparit saikin loppukiriä ja sen verran painetta aikaiseksi, että pääsi laukomaan kulmureita. 86. minuutilla Santeri Laitisen laukaus puhkaisi muurin. Kulman tarjoili Aki Manninen.
Päävalmentaja Olli Manninen myönsi ottelun jälkeen, että tasapeliin pitää olla tyytyväinen.
-Tulos oli oikeudenmukainen. Veiterä oli ajoittain niskan päällä, mutta toisaalta me peitimme hyvin ja Lasse Korhonen poimi koppeja.
Mannisen mielestä Veiterä oli vahvempi kuin hän ennakkoon arveli.
-Jos Veiterän kaltaiselle joukkueelle ei anna kuin kaksi maalia, pitää olla tyytyväinen. Puolustuspeli on meiltä hyvää, mutta pallollinen peli ei. Varsinkin toisella jaksolla peli oli hätäistä.
Veiterä oli tullut Mikkeliin ottamaan sarjajohtajalta kahta pistettä, mutta joutui tyytymään tasapeliin.
Veiterällä oli tukuttain hyviä maalintekopaikkoja, mutta viimeistely oli surkeaa. Valmentaja Tero Nieminen myönsi, että tehot olivat piipussa.
-Molemmat puolustivat hyvin. No, vastassa oli myös hyvä maalivahti
Nieminen tuumi maanantaina, että otteluhengessä oli ”play off-tunnelmaa kauden keskellä”.
Joukkueet kohtaavat uudellaan perjantaina, tällä kertaa Lappeenrannassa. Kumpikaan valmentaja ei vielä maanantaina paljastanut korttejaan.
Nieminen sanoi ainoastaan, että tämä ottelu pitää vielä käydä läpi.
Mannisella on selkeä viesti omalle joukkueelleen:
-Pallollinen peli ei tuottanut paikkoja tarpeeksi. Siihen pitää kiinnittää huomiota.
Veiterän ja Kamppareiden uusi kohtaaminen on perjantaina 30.12. Lappeenrannassa. Ottelu alkaa klo 19.00
Teksti: Kampparit/toimitus, kuvat: Jukka Laitinen
Kampparit kohtaa Veiterän Tapanina Hänskissä – U16-juniorit jatkavat joulunviettoa Ruotsin turnauksessa
Kampparien ja Veiterän kohtaaminen tapaninpäivänä on jääpallon klassikoita.
Jääpallon Bandyliiga herää kinkunsyönnistä tapaninpäivänä, kun Lappeenrannan Veiterä saapuu maanantaina Kampparien edustusjoukkueen vieraaksi Hänskiin.
Perinteinen tapaninpäivän ottelu on joukkueiden kohtaamisista tämän talven ensimmäinen. Sarjaohjelma sattuu kaiken lisäksi olemaan sellainen, että joukkueet pelaavat uudelleen saman viikon perjantaina ja tällä kertaa Lappeenrannassa.
Kampparit lähtee Veiterä-otteluun Bandyliigan sarjajohtajan paikalta. Veiterä on sarjataulukossa viides, mutta kaksi ottelua mikkeliläisiä vähemmän pelanneena.
Kampparit-Veiterä alkaa tapaninpäivänä Hänskissä klo 15.00. Tervetuloa!
Kampparien juniorit puolestaan ovat joulun tienoilla ottelumatkalla, sillä U16-juniorit lähtivät joulupäivänä Ruotsin Vetlandaan Mini World Cupiin.
Suomesta samalla matkalla ovat Vesta ja HiFK. Kaikkiaan joukkueita on turnauksessa Suomesta, Ruotsista ja Norjasta yhteensä 16.
Kampparijunioreiden avausottelu on tapaninpäivänä maanantaina kello 20.30 kun vastaan asettuu norjalainen Stabaek IF.. Turnaus päättyy keskiviikkoiltana. Kaikki turnausottelut lähetetään suorana osoitteessa www.bandyplay.se
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen
Kampparit juhli ilotulituksella ja selvällä voitolla HIFK:sta
Mikkelin Kampparit juhli tänään seuran 50-vuotista taivalta ”työn merkeissä”
Juhlaotteluna pelattiin Hänskissä liigaottelu johon Kampparit sai vieraakseen Helsingin IFK:n.
Ennen ottelua nähtiin palkitsemistilaisuus, jossa ansioituneet mikkeliläiset pitkän linjan jääpallotoimijat Antero Levänen ja Reijo Himanen palkittiin Jääpalloliiton kultaisilla ansiomerkeillä. Kuvassa mukana sankareita onnittelemassa Kamppareiden Kimmo Huotelin ja Eero Tikanoja
Kampparit ja suomalainen jääpalloväki onnittelevat Anteroa ja Reijoa!
Kampparit – HIFK 10-3 (4-0)
Kuvassa Rasmus Kettusen 6-1 osuma, joka syntyi väkivahvan läpiajon päätteeksi
Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä. Kampparit hallitsi pallollista peliä, mutta IFK iski muutaman vaarallisen vastaiskun. Ottelun 14. peliminuutilla iski huimassa pelivireessä oleva Kampparikapteeni Kimmo Huotelin pelin kolmannesta kulmalyönnistä komeasti Kampparit 1-0 johtoon.
Kampparit sai hyvän otteen pelistä ja loi lukuisia paikkoja, mutta seuraavaa maalia odoteltiin parikymmentä minuuttia, kunnes 15-vuotias Simo Huotelin seurasi kulman jälkitilanteen tarkasti ja viimeisteli ensimmäisen Bandyliigaosumansa – Onnea Simo!
Simon ensimmäinen Bandyliigaosuma on syntynyt
Kampparit jatkoi tehokkaana kulmalyönneissä ja Tuomas Liukkonen vei Mustat 41. minuutin kohdalla kaarelta jo 3-0 johtoon. Hetki ennen taukoa iski Santeri Laitinen taukojohtonumerot 4-0.
Heti toisen jakson alkuun Kampparit karkasi kulmalyönnistä jo 5-0 johtoon Janne Hauskan toimesta. HIFK kavensi 49. minuutilla kulmasta 5-1:een, mutta Rasmus Kettunen karkasi heti aloituksesta läpiajoon kuitaten tilanteeksi 6-1. Niittylä osui toistamiseen kulmasta ja kavensi tilanteen 6-2:een, mutta Kampparit lisäsi johtoaan; 7-2 merkittiin omaksi maaliksi, 8-2 ja 9-2 maalit taituroi Santeri Laitinen.
IFK:n Iiro Väkiparta oli toinen tänään ensimmäisen maalinsa Bandyliigassa tehnyt pelaaja onnistuessaan kulman jälkitilanteessa. Onnittelut Iirollekin!
Ottelun loppunumerot 10-3 teki Tuomas Liukkonen.
Ottelun yleisölle tarjonneen Rhomberg Sersan palkintoraati palkitsi parhaina pelaajina HIFK:n maalivahdin Eelis Laitisen ja Kamppareiden Aki Mannisen.
HIFK-valmentaja Juuso Pyysing antoi omilleen kehuja tappiosta huolimatta
”Alusta oltiin oikein hyvin mukana, mutta omat virheet kostautui ja mustat maalasivat tehokkaasti. Ihan pirteä esitys meiltä kaiken kaikkiaan. Pallotempoa pitäisi saada kehitettyä paremmaksi. Nyt päästään onneksi jo treenaamaan Kallion kentällä ja ihan hyvällä mielellä tässä katsotaan jatkoon”
Kamppareiden Olli Manninen yhtyi kollegansa näkemykseen;
”Olen ihan samaa mieltä, IFK otti alussa hyvin ylhäältä kiinni ja oltiin alussa vaikeuksissa. Jaksettiin kuitenkin uskoa omaan tekemiseen ja onnistumisia tuli taas laajalla rintamalla. Ilahduttavimpana tietenkin Simo Huotelinin ensimmäinen osuma juhlaottelussa. Molempien puolien kulmat on meillä vahvat ja kiva että on tullut onnistumisia niissäkin”
Joukkueensa parhaana pelaajana palkitun Aki Mannisen isä-Ola suostui pienen houkuttelun jälkeen kehumaan myös poikaansa;
”Aki onnistui tänään hienosti ja pelasi tosi hyvän pelin haastavalla sivutuen paikalla”
Vaikka saman aikaisesti pelattiin jalkapallon MM-pronssiottelua, oli Hänskin juhlaottelussa paikalla lähes tuhat katsojaa.
Ottelun jälkeen Hänskin valot sammutettiin ja kentän päällä nähtiin upea ilotulitus joka kruunasi hienon juhlapäivän
Kampparit pääsee nyt huilaamaan hetkeksi ja palaa tositoimiin Tapaninpäivänä kun vieraaksi saapuu Lappeenrannan Veiterä.
Mikkelin Kampparit kiittää kaikkia 50-vuotispäivän huomioineita!
Teksti: Lauri Tikanoja, Kuvat: Jukka Laitinen
Juhlat ovat alkaneet!
Mikkelin Kampparit juhlii tänään seuran 50-vuotista taivalta.
Juhlat käynnistyivät juhlavieraiden, sveitsiläisten yhteistyökumppaneiden, Schnyderin perheen saapumisella Mikkelin lentokentälle.
Rhomberg Sersa-yhtiön omistajaperhe saapui syntymäpäiväjuhlan kunniaksi lyhyelle visiitille Mikkeliin. Kuvassa Konrad Schnyderia vastaanottamassa Kampparipuheenjohtaja Eero Tikanoja.
Tervetuloa – Herzlich Willkommen!
Juhlat jatkuvat Hänskissä kello 17.00 alkavalla ottelulla Kampparit – HIFK
Heti ottelun jälkeen, kello 17.00 järjestetään pelikentän kaupungin puoleisessa päädyssä juhlailotulitus!
Otteluun on yleisöllä ilmainen sisäänpääsy, yleisölle on tarjolla myös 1000 ilmaista grillimakkaraa.











