Arkisto: Bandyliiga
ENNAKKO: Kotipeleistä tavoitellaan tärkeitä pisteitä
Kampparit mittaa OLS:n ja HIFK:n viikonvaihteessa. Puolustuspeliin haetaan ryhtiä.

Hänskissä sunnuntaina vieraillut JPS oli potkun edellä Kamppareita. Tulevana viikonloppuna Kampparit jahtaa pisteitä kahdessa kotiottelussaan. Kuva: Sami Häkkänen
Kampparien edustusjoukkueella on edessään tärkeät Bandyliigan ottelut, kun Mikkeliin saapuvat OLS ja HIFK nyt viikonvaihteessa lauantaina ja sunnuntaina.
Kampparit on Bandyliigan viimeinen, OLS juuri siinä edellä ja HiFK sarjan puolivälin tienoilla. Molemmat vierailijat on voitettavissa, mutta päävalmentaja Olli Manninen tietää molempien vaarallisuuden.
Viime otteluissa OLS pelasi tasan Porin Narukerää vastaan. HiFK puolestaan voitti OLS:n vieraissa.
-OLS:lla on taitavia ja kokeneita yksilöitä, ja HiFK:lla puolestaan tulokset puhuvat puolestaan.
Kampparit on nyt pelannut kolme ottelua, tuloksena kolme tappiota. Kaiken lisäksi viime viikonvaihteen Botnian vierasottelu siirtyi Helsingin jääolojen vuoksi, joten Kampparien pitää suunnitella loppuvuosi uudesta kulmasta.
-Botnian ottelun siirto oli tosi harmi, sillä se tietää ruuhkaa. Meille tulee viisi peliä yhdeksään päivään. Se on kova homma nuorelle joukkueelle, sanoo Manninen.
Mikkeliläisten alkukausi ei ole mennyt ihan nuottien mukaan. Joukkue ei ole tyytyväinen otteisiinsa ja liigan jumbosijaan.
– Eihän kukaan halua otteluita hävitä, tuumii Manninen.
Mannisella on selvä näkemys siitä, mitä ryhmä jatkossa tarvitsee:
-Puolustuspeli on saatava kuntoon. Meille on tehty kolmessa pelissä 20 maalia. Jos noin on, ei voi voittaa.
-Perusasiat pitää saada kuntoon. Nyt peli on ollut vähän sellaista kuritonta ja säntäilyä. Peliin tarvitaan oikeanlaista nöyryyttää, sanoo Manninen.
Avauspisteitä jahdataan viikonlopun kahdessa kotiottelussa;
LAUANTAINA:
Kampparit-OLS Hänskissä lauantaina 14. joulukuuta klo 15.00 alkaen.
Otteluisäntänä toimiva OP Suur-Savo tarjoaa mehut ja makkarat 300 katsojalle!
SUNNUNTAINA:
Kampparit-HIFK Hänskissä sunnuntaina 15. joulukuuta klo 13.00 alkaen.
TERVETULOA HÄNSKIIN!
Pääsyliput paikan päältä tai kätevästi ennakkoon:
Molemmista otteluista kuvataan suora, Ville Niskasen selostama livelähetys Solidsport.com-palvelussa
Viikonloppuna pelataan kahdesti kotona
Nuorten Bandyliiga: Kamppareille selvä voitto Porvoossa
Nuorten Bandyliiga, 8.12. Porvoo
Akilles – Kampparit 3-9 (0-5)
Kampparit haki pisteet Nuorten Bandyliigan ottelusta.
Ensimmäinen jakso oli selvästi Kamppareiden ja taululla komeili puoliajalle mentäessä lukemat 0-5 (maalit: Oskari Kokko 2, Joonatan Hämäläinen 2 ja Simo Huotelin).
Toiselle jaksolle intensiteetti hieman laski, Akilles loi tilanteita ja pääsi kahdesti kaventamaan (Edvin Viren ja Filip Svennäs) kunnes Kampparit 70. peliminuutin kohdalla otetun aikalisän jälkeen otti jälleen ohjat käsiinsä ja paketoi ottelun.
Aikalisä herätti Kampparit ja Akilleksen kiri jäi kesken
Kampparivalmennuksen 70. peliminuutin aikalisä teki tehtävänsä ja Kampparit karkasi selvään voittoon Joonatan Alhon ja Topi Montosen tehtyä kaksi osumaa mieheen. Akilleksen Otto Huopalainen osui kerran ja taululla komeili selkeä vierasvoitto loppunumeroilla 3-9.
Nuorten Bandyliiga jatkuu Kamppareiden osalta keskiviikkona 18.12. jolloin Hänskiin saapuu JPS Jyväskylästä.
Teksti ja kuvat: Kampparit/tiedotus
Helsingissä jääongelmia, Botnia-Kampparit ottelu on peruttu tältä päivältä
Kalliossa jääongelmia – Botnia-Kampparit siirtyy
Helsingin Kallion kentällä ilmenneiden jääongelmien takia tänään lauantaina 7.12. Helsingin Kallion tekojäällä pelattavaksi tarkoitettu Bandyliigaottelu Botnia – Kampparit joudutaan siirtämään pelattavaksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Uusi otteluaika ilmoitetaan heti kun siitä saadaan tieto.
Kampparit/tiedotus
Nuorten Bandyliiga: Kampparit ja JPS pistejakoon
Nuorten Bandyliiga
JPS – Kampparit 3-3 (1-2)
Kulmalyöntejä harjoiteltiin tänään urakalla molemmissa päissä – huonolla tuloksella
JPS ja Kampparit tasasivat pisteet Viitaniemessä
Nuorten Bandyliigan keskiviikkoinen kärkikamppailu pelattiin hyvissä olosuhteissa perin tasaisissa merkeissä. Viime kevään finalistit väänsivät tasaisesta, jäähyilyn osaltaan sotkemasta pelistä pistejaon. Kampparit oli kentällä hallitsevampi joukkue, mutta JPS:n vahvojen luistelijoiden soolot toivat pelin tasoihin.
Toiselle jaksolle lähdettiin Kamppareiden johtaessa 1-2 Veeti Herrasen ja Oskari Kokon maaleilla ja jakson alku oli selvästi (valkoisissa pelanneiden) Mustan. Oskari Kokko vei illan toisella maalillaan omansa jakson alussa kahden maalin johtoon, ja Kamppareilla oli paikkansa karata isompaankin johtoon, mutta palloa ei saatu sisään pelitilanteista eikä lukuisista kulmista. Jäähyily sotki osaltaan Kamppareiden peliä.
JPS:n liukas Eeli Böhm puolestaan luikerteli toisella jaksolla kahdesti maalintekoon ja loppunumeroiksi jäi tasalukemat 3-3.
Kampparien runkomiehistöstä puuttui tänään sotaharjoituksessa taistelevat Topi Montonen ja Joonatan Alho sekä toipilaana oleva Kassu Kumela. Paikkaamaan hälytetyt nuoremmat juniorit paikkasivat kuitenkin mainiosti ja saivat samalla arvokasta kokemusta.
Kampparit jatkaa Nuorten Bandyliigapelejään tulevana sunnuntaina 7.12. Porvoossa Akilleksen vieraana ja kotona pelataan seuraavan kerran keskiviikkona 18.12. kello 19.00 jolloin vieraaksi saapuu JPS.
Teksti ja kuva: Kampparit/tiedotus







