WP kaatoi Kampparit erikoistilannemaaleilla
Kampparien ja WP:n kohtaamisessa olivat erikoistilanteet avainasemassa. WP:llä ne onnistuivat, Kamppareilla ei.
Kampparit-WP35 1-4 (1-2)
Kampparit joutui taipumaan Bandyliigan alemman loppusarjan avausottelussa Mikkelissä keskiviikkona illalla.
WP35 Varkaudesta onnistui erikoistilanteissa ja voitti 1-4 (1-2) Hänskissä.
Siinä, kun WP:n erikoistilanteet, kaksi kulmaa ja yksi vapari, tehosivat, Kamppareilla ei erikoistilanteissa onnistunut mikään. Kotijoukkue kehitteli jopa lähes 20 kulmaa, mutta yhtään pahempaa jälkeä ei vastustajan maalilla saatu aikaan.
Tappio oli siksikin katkera, että Kampparit pelasi aivan hyvän ensi jakson, jossa WP oli aivan hakoteillä.
Toisella jaksolla kuskin paikalle tuli WP, ja kun Kampparit joutui tokajakson alussa vielä tappamaan kahta kymmenminuuttista, pääsi WP karkuun.
-Olen aina sanonut, että voittoja on otettava, niitä ei ansaita. Voitto oli nyt tarjolla, mutta virheistä maksettiin kovaa hintaa, tuumi päävalmentaja Olli Manninen.
Varkaus sai otteluun järkyttävän salama-alun, sillä se sai kotijoukkueen sähläilyn ansiosta pallon Kamppari-maaliin 49 sekunnissa.
Maali ei kuitenkaan lamaannuttanut Kamppari-ryhmää, ja 14. minuutilla Viljami Kumela suti kulmurin jälkitilanteesta tasoituksen. Kumela pelasi muutenkin hyvän ottelun ja kiiteltiin kotijoukkueen parhaaksi.
Kampparit pelasi ensimmäisellä jaksolla hyvää peliä. WP ei käynyt Kampparien puolustuspäässä kuin pari kertaa, tosin yhdellä kerralla tekemässä kulmurimaalin.
Pakkasillan ottelussa huomion keräsi jälleen kerran tuomarityöskentely. Kolmikko Sami Kaipia-Jussi Myllylä–Kalle Korhonen oli ajoittain tuuliajolla. Kamppareilta jäi saamatta ilmiselvä rankkari, kun Simo Huotelin kaadettiin maalitilanteessa kaaren sisällä.
Manninen ei lähtenyt spekuloimaan rankkaria tai sen mahdollisia seurauksia ottelun lopputulokseen sen enempää, mutta myös WP-valmentaja Juha Järveläinen sanoi suoraan, että kyseessä olisi pitänyt olla rankkarivihellys. -Tuomarityöstä en nyt sano mitään, mutta kyllä jotain Bandyliigan tuomaritilanteelle pitäisi tehdä, tuumi Järveläinen.
Manninen harmitteli oman joukkueensa turhaa hätäilyä. Kampparit oli tekopaikoilla, mutta tilastoihin ei päästy millään. -Vähän hätäisesti hyökättiin. Olisi pitänyt malttaa rakentaa ja siirtää vielä kerran. Ehkä mukana oli jännitystäkin. Varkauden valmentajan Järveläisen oli vaikea peitellä tyytyväisyyttään ottelun jälkeen, sillä voitto Kamppareista Mikkelissä oli WP:lle iso voitto. Omiaan hän kuitenkin tykitti melkoisesti. -Vaikea peli. Ensimmäinen jakso oli todella huonoa peliä. Toinen jakso oli parempi; saatiin puolustukseen järkeä. Kampparit on nuoreksi joukkueeksi luisteleva, tulevaisuuden porukka. WP käänsi ottelun 86. minuutilla vaparimaalilla ja minuuttia myöhemmin maalin jälkeisestä seuraavasta hyökkäyksestä tuomitun kulmurin maalilla. -Onneksi erikoistilanteet ratkaisevat, jos muuten ei saada mitään aikaan, tuumi Järveläinen.
Tappion vuoksi Kampparit pysyi alemmassa loppusarjassa nollapisteessä. WP puolestaan vahvisti paikkaansa sarjan kärjessä, kun alla oli vielä kaksi lähtöpistettä. Kampparit pelaa seuraavan alaloppusarjan ottelun lauantaina 10. helmikuuta Helsingissä. Vastassa Oulunkylän tekojäällä on Botnia. Kamppareilla on sarjassa heti perään toinen vierasottelu, HiFK 14. helmikuuta. Sarjan viimeinen ottelu on kotiottelu, kun OLS tulee Hänskiin 17. helmikuuta.
Otteluisäntä Keittiötukun raati palkitsi joukkueidensa parhaina pelaajina WP35:n maalivahdin Jere Korhosen ja Kamppareiden ainoan maalin tehneen Viljami Kumelan.
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat Jukka Laitinen, arkisto ja Jarkko Vahvaselkä
|