Veiterä riisti toisenkin välierän

 

Kampparit-Veiterä 2-3 (0-1)

 

Lappeenrannan Veiterä vei harmillisen niukasti toisenkin Kampparien ja Veiterän välisen Bandyliigan välieräottelun.

Veiterä voitti Kampparit tämän kotikentällä Hänskissä maalein 2-3 (0-1) lauantaina.

Lopputulos meni kireälle, sillä Kampparit teki toisen kavennuksen aivan viime minuuteilla.

Kampparit paransi otteitaan muutenkin ottelun loppua kohden, mutta loppukiri ei riittänyt.

Mustien ensimmäisen kavennuksen kulmurista iskenyt Topi Saukkonen tuloksessa myös valoa.

-Tappio ei ikinä ole hyvä, mutta otteluna tämä oli hieno parannus ensimmäiseen kohtaamiseen.

-Aika lähellä tämä nyt oli, mutta kun ei saada maaleja niin siinä se on. Kaikki kuitenkin annettiin kentällä sataprosenttisesti. Puolustuspeli oli parempaa ja olimme enemmän joukkue kuin ensimmäisessä ottelussa, tuumi Saukkonen.

Loppukirissä aika loppui kesken

Joukkueiden ensimmäinen välieräottelu arkiviikolla Lappeenrannassa meni suurinumeroisesti Veiterälle. Nyt ei maaleilla mässäilty.

Myöskään Veiterä, joka halusi pitää vauhtia, ei onnistunut maalilla juuri mitenkään. Joukkue oli maalinteossa yllättävän tehoton ja sen osumat olivat enemmän tai vähemmän tuurisattumia.

Kamppareilla taas ei ollut edes kunnon onnea maalipaikoilla, joita puolustusvoittoisesta taktiikasta huolimatta joukkue onnistui luomaan varsin hyvin.

Veiterä meni ensijaksolla maalin johtoon, kun Christian Laibertin litsari yllätti muuten hyvän ottelun pelanneen Kamppari-vahti Lasse Korhosen.

Erityisesti Kampparien toisen jakson peli osoitti uudenlaista otetta. Kampparit pelasi jälleen oikeaoppisen puolustuspelin.

Kulmalyöntitilastokin meni Kamppareille. Kulmureista Kampparit myös kavensi.

Ensin Topi Saukkonen laukoi 65. minuutilla tilanteeksi 1-3 ja sitten viime hetkillä Valtteri Hauska toisen maalin. Molemmat kulmat tarjoili Joni Maaranen.

Veiterä oli kuitenkin ehtinyt kolmen maalin etumatkalle. Mustien aika loppui kesken.

Veiterän muut maalit tekivät Samppa Äikäs ja Tero Liimatainen.

 

Lasse Korhonen pelasi mustien maalilla jälleen kerran hyvän ottelun

 

Kipparille sompailtiin pelirangaistus

Lähtö otteluun oli Kamppareille vaikea, sillä kokoonpanosta puuttui kippari Kimmo Huotelin.

Syynä oli yhden ottelun pelikielto, jonka Veiterä taktikoi Huotelinille viime keskiviikon ottelun tapahtumista.

Viime ottelussa Veiterän Tero Liimatainen ja Huotelin törmäsivät ja Veiterä väitti törmäystä päähän kohdistuneeksi taklaukseksi.

Veiterä teki tilanteesta jälkikäteen videotarkistuspyynnön Jääpalloliiton kurinpitovaliokunnalle, joka tuomitsi Huotelinille yhden ottelun pelikiellon. Päätös tuli voimaan perjantaina. Liimatainen puolestaan oli lauantaina täydessä pelikunnossa.

Kamppari-valmentaja Olli Manninen ei lauantaina lähtenyt kommentoimaan koko episodia, eikä sen vaikutusta lauantain otteluun muuten kuin toteamalla, että ”siitä kyllä sisuunnuttiin”.

Topi Saukkonen kommentoi lauantaina kapteenin poissaoloa.

-Hyvin me onnistuimme paikkaamaan, mutta hyvä, että Kimmo on pelissä tulevana keskiviikkona.

-Tämä on sarja ja meillä on kaikki saumat vielä. Kun saadaan muutama maali alkuun itse, ottelu kääntyy meille.

 

”Tason nosto ensimmäiseen otteluun verrattuna”

Tappiosta huolimatta Manninen kehui joukkuettaan.

-Nyt ottelu oli tason nosto verrattuna ensimmäiseen otteluun, jossa nuorilla miehillä saattoi olla jännitystä päällä. Nyt jokainen antoi kaikkensa ottelussa.

Joukkueet kohtaavat ensi keskiviikkona 2.3 Lappeenrannassa. Jatko on katkolla. Kampparit pelaa veitsi kurkulla, mutta Veiterällä tilanne on helpompi.

Veiterän valmentaja Joonas Ylä-Outinen sanoo, että nyt paineita ei ole.  Mikkeliin tullessa kyllä oli.

-Tiedettiin kyllä, mitä on edessä. Mikkelin ottelut eivät ole ikinä helppoja.

Manninen sanoo, että Kampparit pystyy täysipainoiseen uuteen kohtaamiseen ja noususuunta jatkuu.

-Ratkaisut löytyvät pallollisesta pelistä. Me parannamme vielä. Meidän täytyy olla vielä rohkeampia pallon kanssa.

 

Välieräsarja jatkuu ensi keskiviikkona Lappeenrannassa.

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen