Vaisu toinen jakso toi tappion Kamppareille
Kampparit-HIFK 2-4 (0-0)
Sunnuntaina Hänskissä nähtiin kaksijakoinen ottelu. Kampparit piti rivit koossa ensi jaksolla, mutta kyykkäsi toisella, eikä hyväkään loppurutistus riittänyt. Leevi Kukkasniemi (78) teki toisen Kamppari-maalin.
Kampparien edustusjoukkueen lauantainen taisteluvire ei ulottunut viikonvaihteen toiseen kotiotteluun.
Helsingin IFK tuli ja haki pisteet Mikkelistä sunnuntaina maalein 2-4 (0-0).
Päävalmentaja Olli Manninen oli pettynyt varsinkin toisen jakson pelaamiseen. Omien esitykset saivat kritiikkiä.
-Ensimmäinen jakso oli meiltä hyvää puolustamista, mutta toisen jakson alku oli luokatonta, sanoo Manninen.
-Lauantaina surkeassa kelissä pärjättiin ja oli taistelua, mutta nyt olimme pehmeitä.
HIFK oli selvästi tullut Mikkeliin ottamaan pisteitä ja laittoi vauhtia heti ensi minuuteista alkaen.
HIFK onnistui laitojen kautta luomaan tilanteita kulmureiksi saakka, mutta Kampparipuolustus toimi hyvin. Kampparien hyökkäyspää ei kuitenkaan saanut maalitilanteita aikaan kuin muutaman, ja tauolle mentiin nollatilanteessa.
Toisen jakson alussa Kampparit ei saanut HIFK:n laitoja kiinni ja vieraat runnoivat kolmen maalin johtoon ennen kuin Joonatan Hämäläinen sai kavennuksen aikaan kulmurista.
Sen jälkeen HiFK antoi tilaa Kamppareille ja heti perään Leevi Kukkasniemi survoi ruuhkasta toisen kavennuksen. Kampparit oli jo maalin päässä, mutta kiri tukehtui muutamaa sekuntia myöhemmin, kun HiFK väänsi neljännen maalinsa.
Kampparimaalivahti Iivo Korhonen pelasi hyvän ottelun. Varsinkin ensi jaksolla Korhonen torjui HiFK:n paineet mallikkaasti.
Vaikka omiin meni neljä, kentän parhaimmistoon kuului Kampparien nuori maalivahti Iivo Korhonen.
-Eka jakso oli hyvä, toisella ei uskallettu tehdä oikeita asioita. HIFK tuli liian helposti nurkista kiertämällä. Siinä on meille parannettavaa, sanoo Korhonen.
Lauantain lumisadekampailun jälkeenkin Kampparit pelasi pitkän pallon taktiikalla. Kuvio oli sovittu, sillä oli tiedossa, että HIFK:lla on tapana ottaa vastustajan hyökkäykset ylhäältä kiinni.
-Tilanteita tuli sillä tavalla, mutta liian vähän, tuumi Manninen.
Samaa mieltä oli Kamppareiden Joonatan Alho.
-Pitkät eivät oikein toimineet kunnolla. Muutenkin oli kyllä tiukka peli, sanoo Alho.
Kamppareiden harmina sunnuntaina oli heikko tarkkuus syöttöpelissä.
-Syötöt eivät menneet omille, eikä pärjätty kaksinkamppailuissa. Kyllä parempi voitti, kuittaa Manninen.
HIFK:n valmennus oli sunnuntaina tyytyväinen pisteisiin. Helsinkiläisryhmä kävi ajoittain tosi kuumana, varsinkin ottelun lopussa.
-Toisella jaksolla saimme omaa peliämme käyntiin, sanoo päävalmentaja Teemu Laitinen.
-Kolmen maalin johdossa vastustaja sai kavennusmaalin ja meille tuli loppupaniikkia. Voitto kuitenkin tuli, tärkeät pisteet.
Molemmat valmentajat arvostelivat tuomarilinjaa.
-Aika kovan mailapelin tuomarit sallivat, sanoo Laitinen.
-Välillä oli tosi miekkailua, oli Manninen samaa mieltä.
Päivän otteluisäntänä toimi Mikkelin Kaupunki. Kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelän (kuvassa keskellä, vierellään Urho Riihelä vasemmalla ja Anu Kokkonen oikealla) johtama raati palkitsi joukkueiden parhaina HIFK:n Juuso Partasen ja Kamppareiden mainion pelin pelanneen maalivahdin, Iivo Korhosen.
Kampparit jatkaa Bandyliigaa joulun alla pääkaupunkiseudulla vierasotteluilla. Lauantaina 21. joulukuuta vastassa Akilles Porvoossa ja sunnuntaina 22. joulukuuta uudelleen HIFK.
Tapaninpäivänä pelataan Hänskissä
Tapaninpäivänä (torstai) 26.12. kello 15.00 alkaen. Perinteisessä ”Tapaninpäivän Derbyssä” vastaan asettuu Lappeenrannan Veiterä.
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Sami Häkkänen