Sarjajohtaja Kampparit musertava Oulussa

Pitkä bussimatka ei painanut otteissa. Hyvä nippu kulmurimaaleja siivitti 11-2 -voittoon 

 

Kamppareilla on erikoistilanteiden iskuvoimaa. Joukkue iski kulmurimaaleja Oulussa kaikkiaan viisi. Janne Hauska hoiti niistä kaksi. Santeri Laitisella oli jälleen kolmen maalin päivä.

 

OLS  – Kampparit 2-11 (2-6), Oulu, Raksila

 

Oulun Luistinseura ei pysynyt Mikkelin Kampparien kyydissä kuin ensi jakson alun kymmenkunta minuuttia Bandyliigan ottelussa lauantaina Oulussa.

Kampparit takoi taululle vastaansanomattomat numerot ja voitti OLS:n 2-11 (2-6).

-Peli oli meidän hallussamme koko ajan. Hyvä peli meiltä. Ei ollut hätää missään vaiheessa, tuumi kakkosvalmentaja Alpo Kaartinen ottelun jälkeen.

Muuten Oulun ottelun asetelmat eivät olleet Kamppareille mitenkään helppoja. Joukkue lähti Mikkelistä aamukuudelta bussilla Ouluun, pelasi iltapäivällä pelin, voitti ja hyppäsi bussiin kotimatkalle.

-Tällaiset vieraspelit ovat joskus olleet vaikeitakin. On annettava tunnustus joukkueelle, että pojat olivat hereillä pitkän bussimatkan jälkeen, sanoi Kaartinen.

Kampparit aloitti ottelun ripeästi, sillä Kimmo Huotelin täräytti kulman maaliin jo ensi minuutilla.

Rasmus Kettunen lisäsi johtoa hetkeä myöhemmin. Sen jälkeen OLS sai kasattua kaksi tilannetta, joista molemmista se sai maalit puolionnekkailla tuuriosumilla.

-Emme olleet tarpeeksi huolellisia. Asiasta puhuttiin tauolla, ja toinen jakso oli sitten selkeästi meidän. Loppu parikymmentä minuuttia ei ollut enää kuin pelailua, sanoi Kaartinen.

Kampparit hallitsi pallollista peliä, mutta lauantaina joukkue näytti myös lyöntivoimaansa. Kampparit teki maaleista peräti viisi kulmalyönneistä.

Kulmurit iskivät Huotelin (0-1), Valtteri Hauska (2-4), Janne Hauska (2-5 ja 2-8) ja Kettunen (2-10).

Kaartinen oli erikoistilanteisiin tyytyväinen.

-Meillä on hyvä linja. Kun sattuu kohdalle niin kyllä soi.

Yksi erikoistilannemaali syntyi lisäksi, kun Santeri Laitinen löi rankkarin sisään (2-9).

Sen sijaan OLS töhri oman rankkarinsa siinä vaiheessa, kun Kampparit johti 2-4. Hukattuun rankkariin tyrehtyi samalla Oulun kiriyritys.

Kampparien maaleista Santeri Laitinen teki kolme, Janne Hauska ja Kettunen kumpikin kaksi. Ottelussa osuivat myös Tomi Hauska (2-3) ja Severi Noponen (2-11).

 

Voitolla OLS:sta  Kampparit vahvisti asemiaan Bandyliigan kärjessä. Pisteitä on 24.

Porin Narukerä voitti lauantaina Veiterän, mutta on kolme pistettä Kamppareita jäljessä. Otteluita joukkueilla on saman verran.

Runkosarjassa Kamppareilla on vielä kaksi ottelua. Tiistaina ryhmä  matkustaa Lappeenrantaan Veiterän vieraaksi pelaamaan kohua herättäneen rästiottelun. Runkosarja päättyy iltaotteluun Porvoon Akillesta vastaan perjantaina Mikkelissä Hänskissä.

Oulussa Kamppariryhmää johti Kaartinen, sillä päävalmentaja Olli Manninen on viikonvaihteen A-maajoukkueen mukana Ruotsin turnauksessa.

Kaartinen tuumii, että seuraavaksi valmistaudutaan Veiterän otteluun. Pitkiä aikoja ei jää palautumiseen Oulun reissulta.

-Alkava viikko on tiukka. Sunnuntaina on huilipäivä, maanantaina treenit ja tiistaina pelataan vieraissa. Kaksi viimeistä ottelua ovat tärkeitä, jotta saadaan hyvät asetelmat jatko-otteluihin.

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jukka Laitinen