Sarjakärki JPS pöllytti Kamppariryhmää Jyväskylässä

Tappio käänsi katseet jo Akilles-otteluun

 

JPS-Kampparit 12-1 (6-0)

 

Tasoero Bandyliigan sarjakärjen ja tyvipään kävi selväksi, kun JPS ja Kampparit kohtasivat Jyväskylässä lauantaina iltapäivällä.

JPS murjoi mikkeliläisryhmän 12-1 (6-0). Nuorella Kampparijoukkueella ei ollut ottelussa paljon sanomista.

-Tasoero oli numeroiden kaltainen. JPS oli tehokas omissa tekopaikoissaan, tuumi Kampparivalmentaja Olli Manninen ottelun jälkeen.

Ottelu oli ohi oikeastaan jo ensi jaksolla. JPS repi vartissa kolmen maalin johdon ja teki taukoon mennessä vielä toiset kolme maalia.

-Hyvin lähdettiin otteluun, mutta JPS sai alkuun onnistumisia ja oli tehokas. Siinä sitten vähän meiltä katkesi niska.

 

Kamppareilta puuttui lauantain ottelusta Simo Huotelin, joka poti flunssaa P17-turnauksen jäljiltä.

-Toki Simo on tärkeä pelaaja, jonka poissaolo vaikutti, mutta se ei käy selitykseksi. Meillä oli isoja vaikeuksia päästä maalintekopaikoille, kiteytti Manninen.

Kampparien kavennuksen teki Joonatan Hämäläinen 55. minuutilla Karo Liimataisen syötöstä.

Joonatan Hämäläinen vastasi tänään Kamppareiden ainokaisesta

 

Kampparit jatkaa Bandyliigaa sunnuntaina kotikentällä Hänskissä, kun vieraaksi tulee Porvoon Akilles.

Kamppariryhmällä on sarjatauon jälkeen kaksi kovaa joukkuetta vastassa, ensin sarjakärki JPS ja sitten sarjan kolmonen Akilles. Porvoo voitti Kampparit syyskierroksella selvin numeroin.

Manninen ei sen enempää asettele JPS:ää, Veiterä tai Akillesta järjestykseen.

-Laadukkaita joukkueita kaikki. Ei meille helppoja vastustajia ole kukaan.

Akillesta vastaan Manninen lukee eduksi kotikentän.

-Nollataan JPS-ottelu, ja nolla-nolla-tilanteesta lähdetään Akillestakin vastaan. Varmasti taistellaan, lupaa Manninen.

Porvoolaisten paidassa nähdään tuttuja nimiä, muun muassa Iisakki Kaivola ja Santeri Laitinen sekä viime kaudella Kamppareissa pelannut Rasmus Kettunen.

Manninen tuumii, että ”kiva nähdä tuttuja kasvoja Hänskissä, mutta ei heidän varalleen erityisempää suunnitella”.

 

Kampparit-Akilles Hänskissä sunnuntaina 28.1.2024 alkaen klo 13.00