Nuori Kampparit haastaa sunnuntaina mestari-Narukerän
Kampparit saa sunnuntaina hallitsevan mestarin vieraakseen Hänskiin
Kapteeni Sami Mikkola ja Karo Liimatainen kuuluvat joukkueen kokeneimpaan kaartiin
Kamppareiden rajusti nuorentunut edustusjoukkue saa sunnuntaina vieraakseen hallitsevan mestarijoukkueen, Narukerän Porista.
Viime kevään finaalijoukkueet kohtaavat
Lähtökohta viime kauden finalistien kohtaamiseen on muuttunut tuntuvasti. Kampparit menetti finaalijoukkueestaan peräti 14 miestä ja ainoastaan 4 tämänhetkisen kamppariryhmän pelaajaa oli mukana finaalijoukkueessa. Ennätysnuoren Kampparijoukkueen keski-ikä on vain 20 vuotta.
Narukerässä puolestaan vaihtuvuus oli pientä; valmennusvastuu vaihtui Tuomas Erkkilältä Aleksi Vihtilälle. Pelaajapuolella jokunen pelaaja lopetti peliuransa ja Joona Rajala siirtyi Ruotsiin.
Kamppareilla kaksijakoinen avausviikonloppu
Kampparit aloitti viime viikonloppuna kautensa mainiolla kotivoitolla WP35:stä, mutta väsähti lauantaina Botnian vauhdissa vieraspelissä. Nuori joukkue osoitti iskukykynsä ja sen, että liigavauhdissa pysytään mukana. Avausvoitto antoi paljon uskoa omaan tekemiseen.
Mikkeliläisjoukkueen rosteri on kapea ja päävalmentaja Olli Manninen toivoo hartaasti korona- ja influenssa-aaltojen kiertävän Hänskin pukukopin numero 2 !
Narukerä hävisi omassa avausottelussaan selvästi alkavan kauden mestarisuosikin viittaa sovittelevalle JPS:lle Jyväskylässä.
Sunnuntaipäivälle on luvattu hienoa bandykeliä – reilu kymmenen pakkasastetta ja selkeää. Päälle kannattaa panna kunnolla vaatetta! Tervetuloa Hänskiin kannustamaan nuori Kampparijoukkue kotivoittoon!
Kampparit – Narukerä sunnuntaina 26.11. kello 13.00
Pääsyliput ennakkoon:
Ottelusta suora Live-Stream:
Kuva: Pekka Huovila