Veiterä oli tehokkaampi Cup-väännössä
Kampparit – Veiterä 2-4 (0-3)
Päivän toisessa pelissä Kamppareita vastaan asettui viime kevään pronssijoukkue Veiterä.
Kampparit lähti peliin ennakkoluulottomasti ja ensimmäinen reilu kymppi mentiin Mustan viedessä peliä. Pelin avausmaali syntyi kuitenkin Veiterän toimesta (Samppa Äikäs) keskialueen harhasyötöstä lähteneellä hyökkäyksellä.
Jakson edetessä Veiterä tuli vahvemmin peliin ja osui vielä kahdesti, ensin Ere Verhelän kulmaosumalla ja pari minuuttia myöhemmin Samppa Äikkään ajettua vaparisyötöstä tekemään illan toisen osumansa.
Toinen jakso numerollisesti Kamppareiden
Toisella puoliajalla molemmat joukkueet loivat paikkoja ja tällä kertaa Kampparit oli niissä tehokkaampi.
Anssi Mokko yllätti ensin 42. peliminuutilla Veiterän maalivahdin kaukaa tuoden Kampparit kahden maalin päähän. Veiterällä oli paljonkin paikkoja, mutta Kamppareiden puolustaessa hyvin, viimeistelyssä onnistui vain maalin edustalle luikerrellut Veeti Hyvärinen, Ottelun loppuhetkillä Mikko ”Pumppu” Pulkkinen iski komealla kaukolaukauksella loppunumeroiksi 2-4.
Ola Manninen pelin jälkeen
Veiterä oli odotetun laadukas vastustaja joka pitää sisällään laadukkaita ja kokeneita pelaajia.
Ensimmäisen jakson alku oli meiltä hyvä, mutta sitten menetettiin otetta ja ehkä vähän uskoa omaan tekemiseenkin.
Toinen jakso oli meiltä ensimmäistä parempi. Meidän puolustuspelaaminen oli ihan hyvää ja siihen toki panostetaankin tässä vaiheessa kovasti. Toki meidän pallollisessa pelissämme on vielä paljon tekemistä, mutta tulemme pystymään ihan varmasti parempaan siinäkin.
Olen varsin tyytyväinen toisen jakson energiseen tekemiseen ja hienoa, että saatiin maalejakin tehtyä.
Nyt päästään syömään ja lepäämään. Huomenna meillä on koko päivä aikaa valmistautua klo 16.20 käynnistyvään kauden ensimmäiseen Savon Derbyyn!
Sunnuntaina klo 16.20 WP35 – Kampparit
Teksti: Lauri Tikanoja