Kampparit rökitti Akilleksen Hänskissä

Kampparit pääsi juhlimaan hienoa voittoa Akilleksesta

 

Kampparit-Akilles 4-2 (2-0)

 

Kampparit otti ensimmäisen ison päänahan Bandyliigan runkosarjassa kaatamalla kotiottelussa Hänskissä Porvoon Akilleksen sunnuntaina.

Takki auki Mikkeliin pisteitä kuittaamaan tullut Akilles joutui toteamaan, että rajusti taistellut Kamppariryhmä runnoi 4-2 (2-0) voiton.

Voitto oli tärkeä Kamppareille, sillä takana oli lauantain rökäletappio Jyväskylässä.

-Tämä oli meiltä kasvojen pesu. Lauantaina oltiin lampaita ja päätettiin, että nyt taistellaan. Ja hyvin tapeltiinkin. Olen ylpeä pojista, virnisteli joukkueen kapteeni Sami Mikkola.

 

Kampparit sai otteluun loistoalun, sillä Anssi Mokko tinttasi avausmaalin jo kolmen minuutin jälkeen.

Kampparit jatkoi 21. minuutilla maalintekoa, kun Karo Liimatainen teki häkin laukauksen jälkeisessä ruuhkassa Jere Immosen syötöstä.

Akilles painoi raskaasti koko ensi jakson, mutta Kampparit pelasi viisaasti. Mikkola kehui puolustusta.

-Puolustus pelasi tiiviisti. Tavoitteena oli rikkoa vastustajan peliä ja se onnistuikin, mutta maksettiin siitä kyllä hintaakin jäähyinä.

Akilles pääsi tekopaikoille, mutta tulos oli tehotonta.  Esteenä maalinteolla sattui tosin olemaan maalivahti Iivo Korhonen, joka pelasi aivan huippupelin.

-Tuli muutama tiukka paikka ja oli kovaa painetta niin, että välillä oltiin suoraan sanoen melkein kusessa. Selvittiin kuitenkin. Hyvä peli koko joukkueelta, sanoi Korhonen ottelun jälkeen.

Korhosen pelisilmä näkyi sunnuntaina kaikin puolin. Toisen jakson 60. minuutilla Korhonen avasi pitkällä heitolla laitaan ja vapautti Viljami Kumelan. Tarkka laukaus vei Kampparit 3-0-johtoon.

Akilles pääsi Santeri Laitisen kahdella osumalla maalin päähän.

Akilleksen toinen maali syntyi vähintään oudon vapaalyöntituomion seurauksena. Ottelu kuitenkin ratkesi heti perään jo yliajalla, kun Leevi Kukkasniemi laukoi kaukaa Joonatan Hämäläisen syötöstä Kampparien neljännen.

 

Leevi Kukkasniemi ja Simo Huotelin pysäyttivät Nappe Larssonin menon

 

Kampparivalmentaja Olli Manninen myönsi, että Akilleksen paine varsinkin ottelun lopussa oli kova, mutta ”joukkue oli valmiina uhrautumaan voiton eteen”.

-Lauantaina JPS-peli oli meiltä pehmyt esitys. Sovittiin, että unohdetaan tulos ja taistellaan.

-Niinkin laadukkaan joukkueen kuin Akilleksen kaataminen vaati meiltä rohkeutta pallon kanssa. Voitto oli meiltä ensimmäinen iso voitto tänä vuonna.

Voitto maistui, mutta Manninen arvosteli voimakkaasti ottelun tuomarilinjaa. Itse asiassa linjaa ei ollut ollenkaan.

-Sen myönsi myös tuomaristo ottelun jälkeen, mutta ei se meitä paljon lohduttanut.  Linja oli hukassa sikäli, että se oli epäselvä. Ottelua se ei ratkaissut, mutta haittaa kaikkea pelaamista, kun ei tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei, kritisoi Manninen.

 

Kunnia Kamppareille, mutta sarjakolmoselta Akillekselta sunnuntainen peli oli todellinen alisuoritus.

-Ensimmäinen peli tauon jälkeen on aina vaikea, sitä tähdennettiinkin, mutta joukkue lähti puolivaloilla voittamaan Mikkeliin. Tuloksena oli intohimoton esitys ja tulos oli oikeudenmukainen, tuumi Akilles-valmentaja Juha Laitinen.

-Kampparien puolustus pelasi hyvää sumputusta ja me puskimme keskeltä läpi. Tosin myös maalivahti (Iivo Korhonen) oli hyvä. Torjunnat olivat oikea-aikaisia, emmekä päässeet kakkospaloihin kiinni.

 

 

Voitolla Kampparit ponnisti pois sarjataulukon jumbosijalta. Bandyliigan runkosarjaa jatketaan vielä kaksi ottelua.

Helmikuun alun viikonvaihteessa vastassa ovat JPS kotona ja WP35 vieraissa.

 

Otteluisäntä LähiTapiola Savo-Karjala palkitsi joukkueidensa parhaina pelaajina maalivahdit Iivo Korhosen ja Lukas Tallbergin. Palkinnot jakoi Jukka Leppänen ja Kamu-Kissa

 

Ottelua ennen Kampparit palkitsi viime viikonlopun MM-mitalistit. Vasemmalta P17-maailmanmestarit Jere Immonen, Paavo Tapio, Viljami Kumela, Simo Huotelin, Iivo Korhonen, Oskari Kokko, joukkueenjohtaja Joonas Immonen, Kasperi Kumela sekä päävalmentaja Tero Kumela. P19 MM-pronssimitaleista palkittiin Joonatan Hämäläinen ja Touko Tähtinen.

Lisäksi Simo Huotelin palkittiin samassa yhteydessä Etelä-Savon Vuoden Akatemiaurheilijana.

 

 

Kampparikapteeni Sami Mikkola veti henkeä kiivaan ottelun jälkeen ja tuumi, että taisteltiin. Tunnelmassa mukana ovat myös Annika Miettinen ja Mauno-koira

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat Jukka Laitinen