Kampparit riisti tasapelipisteen Akillekselta Porvoossa
eroakiireesta.fi OTTELURAPORTTI
Akilles-Kampparit 3-3 (3-3)
Kampparit oli ensijaksolla jo maalin karkumatkalla. Puolustus pelasi jälleen hyvän pelin
Kampparit otti Bandyliigan mestarisuosikkeihin lukeutuvalta Akillekselta yhden pisteen liigan perjantain iltaottelussa Porvoossa.
Joukkueet tasasivat pisteet ensimmäisen jakson maalein 3-3 (3-3).
Tulos piti mikkeliläiset sarjan kärkipäässä juuri pisteen verran Akilleksen takana.
Kampparit hoiti ennakkoon vaikeaksi povatun vierasottelun ennen muuta toisen jakson puolustuspelinsä ansiosta.
Akilles piti toisella jaksolla painetta mikkeliläisten päässä, mutta varsin uhrautuvasti pelannut Kamppari-puolustus katkoi jokaisen porvoolaishyökkäyksen joko sumputtamalla tai painamalla hyökkäykset nurkkiin. Loput pallot hoiti maalilla pelannut Lasse Korhonen.
Omia hyökkäyksiä mikkeliläiset eivät järin kunnolla saaneet toisella jaksolla liikkeelle. Loppupuolella hyökkäykset olivat harvassa, ja saaliiksi jäi oikeastaan vain yksi kulmalyönti, joka ei tuottanut tulosta.
Jakson edetessä Akilleksenkin hyökkäyksistä katosi puhti ja Kampparien puolustus piti verrattain helposti porvoolaisten painostuksen kurissa.
Päävalmentaja Olli Manninen oli perjantaina illalla verrattain tyytyväinen tulokseen ja pisteeseen.
-Ottelu osoitti, että Akilles, joka on sarjan ylivoimainen mestarisuosikki, ei olekaan voittamaton, tuumi Manninen.
-Me taas puolestamme olemme haastajia.
Manninen myönsi, että Akilles kuljetti peliä ja loi paikkoja, mutta Kampparien ennakkoon laatima pelisuunnitelma piti. Lähtökohta oli hyvä puolustuspeli.
-Varsinkin toisella jaksolla puolustuspeli oli hyvää. Joukkue pelasi nöyrästi; pitää olla ylpeä porukasta.
Perjantai-illan ottelu alkoi porvoolaisittain, sillä Iisakki Kaivola vei Akilleksen maalin johtoon jo ensimmäisellä minuutilla.
Akilleksella oli pikamaalissa onneakin – tai jotain muuta – mukanaan, sillä pallo pomppi tuomarin kautta, mikä olisi edellyttänyt pelin viheltämistä poikki.
Kampparit tokeni kuitenkin hetkessä ja Elmeri Hämäläinen iski tasoitusmaalin.
Kampparit meni 14. minuutilla jo johtoon, kun Tomi hauska tarjoili Valtteri Hauskalle tekopaikan.
-Hyvin koottiin itsemme heti ja saatiin tasoitus. Ensimmäisellä jaksolla pääsimme tekopaikoillekin ja maalin johto osoitti hyvää hyökkäyspeliä. Toinen jakso oli enemmän puolustustaistelua pojilta, sanoi Manninen.
Porvoo tasoitti ja meni varttia ennen päätöstä maalin johtoon kulmalyönnistä.
Mikkelin Janne Hauska tasoitti 42. minuutilla taukonumeroiksi 3-3, eikä enempiä osumia tullut enää kummallekaan.
Aivan lopussa Akilles pyrki vielä nopeilla nousuilla ratkaisuun. Santeri Laitisen ja Janne Hauskan piti ottaa jäähyt hyökkäysten katkomiseksi. Tosin Hauskan jäähyssä aivan viime sekunneilla oli tasapelin varmistelua ja taktisen jäähyn makua.
Kampparit kohtaa viikonvaihteen toisessa vierasottelussa sunnuntaina HiFK:n Helsingissä.
Porvoosta mikkeliläiset palasivat illaksi kotiin. Lauantaina on Hänskissä analyysi Akilles-ottelusta ja treenit.
-HiFK-peliin paneudutaan lauantaina ja kehitellään juonet HiFK:n kaatamiseksi, tuumii Manninen.
Kampparit saa sunnuntaiksi koolle vakiokokoonpanon. Perjantaina ryhmästä oli poissa Kimmo Huotelin. Hän pelaa jälleen sunnuntain ottelussa.
Lasse Korhonen pelasi Kampparimaalissa hyvä pelin ja palkittiin vieraiden parhaana.
Teksti: Kampparit/tiedotus, kuva: Kontrastia/Pihla Liukkonen