Kampparit otti pisteet Veiterältä
Kampparit – Veiterä 6-3 (2-1)
Tapaninpäivän Kampparit-Veiterä peli päästiin pelaamaan Hänskissä varsin hyvissä olosuhteissa. Vuorokauden kestänyt vesi-, ja räntäsade lakkasi puolisen tuntia ennen peliä ja yli 1400-päinen yleisö näki vauhdikkaan, suorana televisioidun Kamppareiden yhteistyökumppaneiden tarjoaman ilmaisottelun kamppailun varsin mukavissa olosuhteissa. Jää oli hiukan pehmeä, mutta mainiosti pelattavissa.
Kampparit lähti peliin terävästi, mutta avausmaali syntyi rangaistuslyönnistä Kamppareiden maaliin Ere Verhelän toimesta pelin 12.minuutilla. Kampparitasoitus tuli huikeassa vedossa olevan, hurjasti kentällä töitä tekevän Juho Liukkosen toimesta muutamaa minuuttia myöhemmin. Artem Shekhovtsov vei Mustat johtoon pelin 18. minuutilla ja peli oli varsin mukavasti Mustien hallussa. Lisäosumia ei ensimmäisellä jaksolla kuitenkaan saatu aikaiseksi ja puoliajalle mentiin Kamppareiden 2-1 johtoasemassa.
Toisen jakson alkuun Kampparit sai kulmaosuman Tuomas Liukkosen tällättyä kaarelta 3-1-osuman. Veiteä pysytteli tiukasti pelissä mukana joukkueen parhaana palkitun kapteeninsa Janne Hauskan kavennettua pelin 56. peliminuutilla 3-2:een.
Vahvoja peliesityksiään jatkava Artem Shekhovtsov vei Mustat Tumppu Liukkosen hienosta syötöstä kahden maalin johtoon 61. minuutilla ja Kalle Lempinen lisäsi kolmisen minuuttia tästä Santeri Laitisen hyvästä esityöstä omiensa johdoksi jo 5-2. Veiterä pysytteli pelissä mukana Janne Hauskan osuttua 83. peliminuutilla kaventaen Kampparijohdon 5-3:een.
Juho Liukkonen kruunasi hyvän päivänsä päivän komeimmalla maalilla vimeistellen Mustien 6-3-voittomaalin.
Kampparivalmentaja Antero Levänen kehui omiensa otteita ja hienoa jääpallotapahtumaa.
-Tapahtumia riitti, peli oli vauhdikas, vaikka jää oli melko pehmeä.
Otteluisäntinä toimineet Mikkeli Kaupunki, Honkarakenne, Suur-Savon Osuuspankki ja HK/UkkoPekka palkitsivat Kamppareiden parhaana pelaajana Artem Shekhovtsovin.
Kampparit kohtaa seuraavaksi sarjan kärkikamppailussa Uudenvuodenaattona Akilleksen Porvoossa.
Lauri Tikanoja