Kampparit nousi komeaan voittoon viime hetkillä

Kampparit – HIFK 4-3 (2-1)

Mikkelissä koko sunnuntaipäivän pyryttänyt lumisade päättyi sopivasti puolisen tuntia ennen päivän liigakamppailua ja peli päästiin käynnistämään melko hyvissä olosuhteissa.

Kampparit aloitti pirteästi ja avausmaali nähtiin jo reilun parin minuutin pelin jälkeen, kun Kimmo Huotelin löysi maalin edestä Iisakki Kaivolan.

Kampparit hallitsi selvästi tapahtumia, kunnes noin puolen tunnin kohdalla se vähensi luistelua ja otti IFK:n peliin mukaan. Helsinkiläiset loivat muutamia hyviä paikkoja kunnes Aku Ojanen tasoitti pelin 1-1:een heppoisesti myönnetystä rankkarista.

Heti seuraavassa tilanteessa tapahtui toisessa päässä. Kimmo Huotelin löysi ahtaassa paikassa olleen Kalle Lempisen, joka taiteili itsensä kolmen punapaidat puristuksessa maalintekoon viimeistellen taukonumerot 2-1.

Toisella jaksolla väännettiin tasaisesti ja reilun kymmenen minuutin kohdalla Kampparipuolustus päästi Patrik Huberin luistelemaan läpi ja tuomaan IFK:n tasoihin. Kampparit puolestaan siirtyi uudestaan johtoasemaan (3-2) pelin 68. minuutilla kun Kalle Lempisen loistava syöttö vapautti Eetu Karhunen maalintekoon.

Mutta pelin kuvaan sopivasti IFK tuli taas, 75. peliminuutin kohdalla Erik Hörhammer toi kulmalyönnillä taas helsinkiläiset tasoihin, 3-3.

Kampparit tuli vielä. Kentän hahmo, Kalle Lempinen toi ottelun viime hetkellä vahvasti kentän läpi pallon päätyyn ja löysi upeasti Esko Liukkosen maalin edustalta ja ”Ese” kiitti ottelun voittomaalilla- Ottelu Kamppareille 4-3.

IFK-valmentaja Juha Laitinen kiitteli omiaan niukasta tappiosta huolimatta. ”Oltiin hyvin pelissä mukana mutta ehkä Kampparit oli juuri tuon verran parempi”

Kampparivalmennus oli tyytyväinen voitokkaaseen tuplaviikonloppuun. ”Ihan terävillämme ei tänne oltu, mutta saatiin onneksi kairattua pisteet, ja päästään huilaamaan ja parantelemaan pikku vaivoja” tuumi Antero Levänen.

Otteluisäntä Sersa-Group’in raati palkitsi HIFK:sta maalivahti Aatu Valtosen ja Kamppareista hyvässä vireessä olevan Kalle Lempisen.

Yleisöä oli Hänskissä tänään noin 450.

Kampparit jatkaa vasta vajaan kahden viikon päästä, kun se matkaa perjantaina 14.12. Jyväskylään Jipsin vieraaksi.

Teksti: Lauri Tikanoja
Kuva: Mari Ukkonen