Kampparit murskasi vieraissa Botnian
Botnia – Kampparit 2-11 (0-4)
Kampparit puolusti hyvin, oli tehokas ja toi komeat pinnat Helsingistä
Kamppareilla oli alla kaksi tappiopeliä (Veiterä ja Narukerä) kun se matkasi tänään Oulunkylään Botnian vieraaksi.
Hyvin otteluun latautunut Kampparit sai otteluun salama-alun tänään huimassa vireessä olleen Kalle Lempisen vietyä vieraat maalin johtoon ensimmäisellä peliminuutilla. Tämän jälkeen pelattiin puoli tuntia varsin tasaista peliä Kamppareiden puolustaessa kurinalaisesti ja piti Botnian nollille sinnitteli mainiosti maalissa pelanneen Juuso Tervosen ja hyvin liberona onnistuneen Vili Korhosen johdolla. Hyvässä vireessä oleva Kampparikapteeni Kimmo Huotelin juoni jakson loppupuoliskolla maalin ja syötti kaksi (Eetu Karhunen ja Kalle Lempinen) ja Mustat siirtyivät puoliajalle hyvässä 0-4 johtoasemassa.
Toisella jaksolla Kampparit jatkoi kurinalaista tekemistään, eikä Botniaa päästetty uhkaamaan Kampparivoittoa. Kalle Lempinen paukutteli päivän saldokseen peräti 5 maalia, Huotelin ja Karhunen tekivät toiset maalinsa ja Iisakki Kaivola osui kahdesti.
Kun Botnia onnistui pelin ratkettua kahdesti (Herranen ja Karppinen), nakotti Ogelin tulostaululla murskaavat 2-11 lukemat.
Kampparit pelasi tänään ilman Alpo Kaartista, Santeri Laitista, Ville Särkkää ja Jere Korhosta, mutta selviytyi urakasta vallan mainiosti. Jari Purovirta puolestaan palasi pelaavaan kokoonpanoon.
Kampparivalmentaja Olli Manninen kehui joukkueen suoritusta. ”Loppunumerot ei missään nimessä kerro koko totuutta, mutta hyvään tulokseen päästiin tosi järkevällä pelillä. Puolustettiin hyvin ja kontrattiin fiksusti. Hyvä peli meiltä!”
Kampparit jatkaa liigaurakkaansa heti huomenna, kun vieraaksi Hänskiin saapuu toinen helsinkiläisryhmä HIFK. Ottelu käynnistyy sunnuntaipeliksi poikkeavaan aikaan – vasta kello 15.00.
Tervetuloa!
Teksti: Lauri Tikanoja
Kuva: Kontrastia/Pihla Liukkonen