Kampparit avasi kauden voitolla IFK:sta

Kampparit – HIFK 7-3 (3-1)

Hyvissä olosuhteissa pelattu Hänskin liigakauden avaus oli odotetun tasainen ja vauhdikas kamppailu, josta Kampparit otti arvokkaat avauspisteet.

Ensimmäinen jakso oli tasainen, IFK tuli tapansa mukaan hyvällä intensiteetillä peliin ja näytti tekevän urakasta Kamppareille vaikean. Helsinkiläisillä oli ensimmäisellä jaksolla paljon hyviä tekopaikkoja jotka Kampparipuolustus ja maalissa mainion pelin pelannut Eetu Sviili onnistuivat torjumaan. Kamppareiden puolustus piti ja nuori Karo Liimatainen onnistui maalinteossa kahdesti, ensin Kimmo Huotelinin mainiosta läpisyötöstä ja toisen kerran kulman jälkitilanteesta. IFK:n Aku Ojanen kavensi kulmalyönnistä pelin 2-1:een ja Iisakki Kaivola puolestaan täräytti Kamppareiden taukojohdoksi 3-1.

”Pelin juonelle oli oleellista, kumpi saa pelissä kaulan. Tällä kertaa se onnistui meiltä ja muutti vähän pelin luonnetta. Saatiin pari maalia eteen ja oltiin aika hyvin pelin päällä, mutta sitten vähän herpaannuttiin ja IFK olisi hyvinkin voinut olla tauolla tasoissa. Taukojohto oli tärkeä.” tuumi Antero Levänen pelin jälkeen.

Toisen jakson alkuun Kampparit tuli vauhdikkaasti ja loi tukun kulmalyöntejä ja kaarella jatkettiin myös tehokkaasti – Kimmo Huotelin vei ensin Mustat 4-1 johtoon ja Valtteri hauska kasvatti numerot jo 5-1:een kun toista jaksoa oli pelattu vartti. Tunnin kohdalla Kampparit antoi ensimmäisen jakson tapaan ohjat IFK:lle, mutta seuraava maali nähtiin kuitenkin IFK:n päädyssä pirteästi pelanneen Elmeri Hämäläisen viimeisteltyä vastahyökkäyksen päätteeksi 6-1 osuman. Maali oli Elmerin ensimmäinen liigaosuma – Onnea E.H.!

Pelin ratkettua Kampparit peruutteli ja IFK kavensi kahdella erikoistilannemaalilla, Patrik Huber kulmasta ja Santeri ”Ässä” Laitinen rankkarista pelin 6-3:een, mutta Janne Hauska sinetöi kotivoiton viime minuuttien rankkarimaalilla. Tärkeä avausvoitto ja arvokkaat pisteet Kamppareille voittonumeroin 7-3.

Kampparikapteeni Kimmo Huotelin oli mainiolla pelipäällä, teki hurjan määrän töitä ja tehot 1+2

IFK-luotsi Juha Laitinen harmitteli joukkueensa vähäistä jäätuntumaa, mutta näki omiensa esityksessä hyvääkin:

”Helsingin jäätilanne on ollut surkea ja emme ole päässeet treenaamaan isolla jäällä ollenkaan. Ainoa tuntuma isoon jäähän on saatu ollut Cup-peleissä ja eilisessä sarjaottelu. Siihen nähden oltiin kuitenkin varsinkin ekalla jaksolla hyvin pelissä mukana. Pystyttiin luomaan paikkoja ja tuomaan palloa ylös mutta oltiin luokattoman huonoja päätyrajapelissä. Olisi pitänyt pystyä vääntämään päädystä paljon enemmän kulmia. Kunhan päästään treenaamaan ja saadaan 90 minuutin pelejä lisää, tullaan parantamaan varmasti. Kampparit oli tänään erikoistilanteissa tosi tehokas.”

Antero Levänen oli samoilla linjoilla:

”HIFK oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla vaarallinen ja pelissä olisi voinut käydä toisinkin. Meidän päätyrajapelaaminen parani puolestaan tänään tuntuvasti ja kyllähän meillä on tällä hetkellä hyvin lyöntivoimaa viivalle, molemmilla puolilla. Parannettavaa on joukkuepelissä vielä paljon, mutta näkisin että kaiken kaikkiaan esitys oli o.k. Voitto oli tärkeä varsinkin henkisesti. Joukkue on uusiutunut paljon varsinkin nuorempi, kokemattomampi kaarti sai tärkeää uskoa omaan tekemiseen”

Otteluisäntänä toimineen Hockey Basen tarjoamaa ottelua seurasi mainioissa olosuhteissa noin 550 katsojaa. Raati palkitsi ottelun parhaina pelaajina nuoret Karo Liimataisen (Kampparit) ja Leevi Laitisen (HIFK).

Kampparit jatkaa ensi perjantaina 27.11. kotikentällä saaden vieraakseen Hänskiin kahdella voitolla sarjan avanneen JPS:n Jyväskylästä. Ensi sunnuntaina 29.11. Mustat matkaa Helsinkiin Botnian vieraaksi.

Kampparit – JPS, perjantaina 27.11. Hänskissä alkaen kello 18.30. Tervetuloa!

Teksti: Lauri Tikanoja, kuvat Iiro Pekonen